YLE Teema

 

Tappava kalsium

Julkaistu maanantaina 20.12.2010 5 kommenttia 247 suositusta

Millaisia sairauksia kalkkiutuminen aiheuttaa?

Kalsium on elintärkeä alkuaine ihmiselle ja ongelmia syntyy vasta, kun sitä kertyy väärään paikkaan. Millaisia sairauksia kalkkiutuminen aiheuttaa ja onko sen välttämiseksi tehtävissä mitään?

Kalsium on yksi yleisimmistä alkuaineista maan päällä. Ilman kalsiumia yhdisteineen – varsinkin fosforin kanssa – ihmisrotua ei maailmassa olisi. Muun muassa luumme ja hampaamme koostuvat 70 prosenttisesti kalsiumfosfaatista. Myös solumme toimivat tämän alkuaineen ansiosta. Emme kuitenkaan juuri huomioi tätä elämän yhtä perusjalkaa, vaikka ilman sitä emme pystyisi kävelemään, puhumaan, ajattelemaan tai tuntemaan.

On syytä tiedostaa, että samalla kalsium on myös tappava aine, kun sitä esiintyy paikoissa, jonne se ei kuulu - kuten verisuonissa ja elimissä. Jos kalkkeutuminen laskettaisiin sairaudeksi, se olisi maailman yleisin syy kuolemiin. Puhumme kuitenkin ennemmin sydänkohtauksista, halvauksista ja maksan toimintahäiriöistä. Useat lääkärit pitävät kalkkeutumista edelleen pienenä pakollisena riesana ja osana ikääntymistä. Yli 40 vuoden tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että se on aktiivinen ruumiillinen prosessi.

Lisätietoa ohjelmasta

Ohjaus: Beatrice Sonhüter

Tuotanto: BR/ARTE, Saksa.

Löydä lisää:

tiededokumentti, kalsium
Suosittele247 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Leikin loppu

Mihin katosi spontaani lasten leikki?

Pumpulissa kasvaneet

Vaara vaanii kodin seinien ulkopuolella, ajattelevat monet brittivanhemmat ja tekevät kaikkensa lastensa turvallisuuden takaamiseksi. Millainen vaikutus ylihuolehtimisella on lasten elämään?

Kommentit

Anonyymi

D-vitamiinista ei mainittu yhtään mitään ohjelmassa, vaikka D-vitamiini vaikuttaa oleellisesti kalsiumin ja fosfaatin aineenvaihduntaan. Yleisen tiedon mukaan puolet maapallon väestöstä elää D-vitamiinin puutteessa, joka aiheuttaa hyvin paljon sairauksia mm. sydän- ja verisuonisairauksia, koska verisuonet tukkiutuvat kalkista EI rasvasta.

ITe-0501

En ole mikään ammattilainen, mutta eräs kemiaa paremmin tunteva kertoi, että kaksi ainetta kalsium ja mangnesium ovat luonteeltaan sellaisia, että lämmetessään ne kovettuvat. Yleensä muut aineet sulavat. Samasta syystä höyrykoneisiin syntyy ns. kattilakiveä. 180-asteen lämmössä ei vedessä enää ole mangnesiumia ja kalsiumia. Nämä aineet siis poistuvat asteittain vedestä lämpötilan kohotessa ja samalla veden pH muuttuu.

Oma harrastelijateoriani on, että ihmiselläkin on lämpötilaeroja vaikka peruslämpö onkin 37-astetta. Jos joku paikka on lämpimämpi kuin muu osa kudosta, olisi se yksi otollinen tekijä kalsiumin kerääntymiselle. Kun ohjelmassa puhuttiin tulehduksesta kalsiumin kerääntymisen yhteydestä, niin on kai melko selvää, että tulehduksen yhteydessä lämpötila on muuta kehoa korkeampi. Se siis selittäisi, miksi juuri tulehduksen yhteydessä rajapinnoilla kalsium alkaa kiteytyä.

Toinen harrastelijateoriani koske osteoporoosia. Oma olettamukseni on, että jos luuston lähellä lämpötila muuttuu, niin kalsiumin kerääntymisalue myös saattaa muuttua vaihdevuosien yhteydessä. Siksi ennen vahva luu ei enää kestä. Samoin tiedetään, että naisten sepelvaltimotautiriski kasvaa vaihdevuosien alettua ja kuukautisten päätyttyä. Voisiko tässäkin olla kysymys siitä, että kehon lämpimien alueiden painopiste muuttuu.

Kaikki tämä on vain "sähköputkimieslogiikkaa", mutta nämä asiat ovat ihan oikeasti vaivanneet mieltäni jo kymmenisen vuotta. Joskus ihmiselle vain tuntuu tulevan tällaisia päähänpinttymiä. Mielenkiintoista kuitenkin olisi saada tietoja, onko ihmisen kehon lämpötilavaihtelut sellaisia, että niillä olisi merkitystä.

penahoo

Sangen harmillista, että ohjelmasta puuttuu suomenkielinen tekstitys. Paljon todella hyvää asiaa menee ohi ainakin minulla puutteellisen saksan- ja englanninkielen takia

Leskenmutka

penahoo kirjoitti:
Sangen harmillista, että ohjelmasta puuttuu suomenkielinen tekstitys. Paljon todella hyvää asiaa menee ohi ainakin minulla puutteellisen saksan- ja englanninkielen takia

Katsoin juuri ko.ohjelman Areenassa,
ja siinä kylläkin oli suomenkielinen teksti.

Anonyymi

Tiede on osoittanut, että elämälle välttämättömät aineet myös tuhoavat elämän. Toisin sanoen kaikkeen elämään sisältyy kuoleman siemen. Näitä asioita olisi myös hyvä pohtia silloin kun pyritään pidentämään elämää lähes loputtomasti lääketiedettä apuna käyttäen. En kiistä lääketieteen saavutuksia, mutta en myöskään usko että ihmisen on tarkoitus elää ikuisesti. Pidän elämän pituutta tärkeämpänä asiana sitä mihin elämänsä käyttää.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook