Kiitos torstai-illan (26.4.) elokuvasta Mona ja palavan rakkauden aika! Tämä on ensimmäinen kerta kun näen elokuvan tai sarjan, joka kertoo todentuntuisesti uskossa olemisesta. Nimittäin jos joku maallinen ihminen käsikirjoittaa kristinuskosta kertovaa elokuvaa tai jaksoja sarjaan, ne yleensä on väärin, koska ei olla "sisällä" siinä touhussa. Näkee, että tätä elokuvaa oli tehty yhteistyössä uskovaisten kanssa. Uskossa oleminen on todellisuudessa just niin kuin Härkönenkin sanoi elokuvassa: "Minkäs mä sille teen, että mulla menee niin lujaa." Vautsi vau, että 30 vuotta sitten on tehty näin mehukkaasta aiheesta näin realistista elokuvaa, mutta vuonna 2012 ei enää kukaan tee. Kaikki kristillisyys on muka tuputtamista. Islamin ja hindulaisuuden kuuleminen taas suvaitsevaisuutta. Täytyy kyllä kiittää Yle Teeman ohjelmien valitsijoita avarakatseisuudesta! =)