YLE Teema

 

Kiitokset YLE Teemalle laajasta ja monipuolisesta Sibelius-viulukilpailujen taltioinnista ja välityksestä. Haluaisin antaa palautetta asiantuntijoiden Tero Latvalan ja Minna Pensolan suhtautumisesta kilpailun voittajan Nikita Boriso-Glebskyn finaaliesityksiin. Kummankin asiantuntijan suhtautuminen tähän yhteen kilpailijaan oli mielestäni koko finaalien ajan kummallisen asenteellista ja ennakkoluuloista. Esimerkkinä Tero Latvalan kommentti voittajan ensimmäisen finaaliesityksen (SIbelius) jälkeen (vapaasti ulkomuistista siteerattuna): "Brahmsin konsertto ei varmasti sovi hänelle yhtä hyvin." Seuraavana iltana voittajan Brahms-esityksestä ei tuntunut löytyvän mitään hyvää. Vaikutti siltä, kuin asenne olisi lyöty jo etukäteen lukkoon. Tulosten julkistamisen jälkeen voittajan esityksiä ei kommentoitu edes puolella sanalla. Minusta tämä oli kommentaattoreilta varsin asiatonta ja tökeröä käytöstä. Itse ammattimuusikkona olen hyvin pahoillani siitä, jos henkilökohtaiset asenteet tai mahdolliset koulukuntaerot aiheuttavat sen, että edes loistavalle esitykselle ja suoritukselle ei voi antaa rehellistä tunnustusta, jos makunäkemykset ja koulukunta-asiat eivät vastaa omaa henkilökohtaista makua ja taustaa. En itse voi olla monessa makukysymyksessä ja tulkinnallisessa ratkaisussa mitenkään samaa mieltä voittajan kanssa, mutta silti on pakko sanoa, että mielestäni saimme kuulla jo tässä kehitysvaiheessa poikkeuksellisen kypsää ja suuria kokonaisuuksia harvinaisella tavalla hahmottavaa muusikkoa sekä erittäin väkevää ja taitavaa viuluvirtuoosia. Olisin toivonut kahden ammattilaisen voivan antaa tästä voittajalle rehellisen tunnustuksen.

Julkaistu torstaina 02.12.2010 0 kommenttia 51 suositusta

Suosittele51 Suosittelee

Lähetä linkki

Kirjoita uusi kommentti


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.