YLE Teema

 

Vastaanotettuja palautteita

Julkaistu sunnuntaina 31.10.2010 0 kommenttia 43 suositusta

Teema vastaa: Harmillista kyllä Viimeiseen hengenvetoon -elokuvalla ei enää ole esitysoikeuksia. Se esitettiin edellisen kerran keväällä 2009 laajassa Uuden aallon kevät -elokuvasarjassa, ja tämä oli sen toinen ja viimeinen esitys.
Sunnuntaipäivien Ranska-sarjan loppusyksyn elokuvat esitetään tällä tietoa viimeistä kertaa Teemalla. Kannattaa siis olla tarkkana, etteivät loput Godardit, Demyt, Truffaut't ja muut helmet mene ohi!

Julkaistu sunnuntaina 31.10.2010 0 kommenttia 83 suositusta

Teema vastaa: Sunnuntain lähetys oli elokuvan kolmas esitys ko. viikolla, joten emme tule esittämään elokuvaa lähitulevaisuudessa. YLE Areenassa se näkyy kuitenkin vielä tiistai-iltaan asti.

Julkaistu lauantaina 30.10.2010 0 kommenttia 47 suositusta

Teema vastaa: Tässä yhteydessä emme voineet näyttää kuin kokonaisia ohjelmia. Jaksot pyrittiin siksi valitsemaan niin, että niissä oli mukana sekä eniten ääniä saanut sketsi (joka oli Studio Julmahuvin Roudasta rospuuttoon) että sketsihahmo, joka oli Kummelin Matti Näsä - hyvänä kakkosena Pirkka-Pekka Petelius, joka sai sketsihahmojen näyttelijänä eniten ääniä. Koska sketsin ja sketsihahmon äänestys oli avointa, oli tuloksissakin avoimuutta: äänestettiin sekä hahmoa että hahmojen näyttelijää.
Äänestyksen lopputulos oli lopulta yllättävänkin keskittynyt: kaikki "sarjavoitot" menivät Julmahuville, Kummelille ja Velipuolikuulle.
Vaikka katsojien perustelut jäivät ruudusta pois, sketsipohdiskelusi eivät menneet hukkaan. Kaikki perustelut luettiin kiinnostuneina.

Anna palautetta

(esim. ohjelma, josta annat palautetta tai kysyt)
(jos haluat, että vastaamme)
CAPTCHA
Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Lähetä sähköpostia

Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.

Lähetä palautteesi tekstiviestillä

Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa

Yhteystiedot

Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot