Sunnuntai 22.3.2009
- 04.00
- 04.00
Teematieto
- 08.20
TV-arkiston naistenkuu 3/4
- 08.20
Suhteita
(1971) Kuusi Maria Jotunin pienoisnäytelmää, joissa esiintyvät mm. rakastetut hahmot Hilda Husso ja Matami Röhelin. Esittäjinä Ritva Valkama, Tuulikki Pohjola, Tiia Louste ja Hilkka Silanen.
- 09.13
Unta
(1972) Maria Jotunin pienoisnäytelmässä esiintyvät Tuulikki Pohjola ja Hugo Someroja.
- 09.25
Idiootti
Osa 2/10. Rogozin on valmis tarjoamaan 100 000 ruplaa saadakseen Nastasja Filippovnan omakseen. Venäläinen draamasarja. Uusinta.
- 10.15
Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó)
Osa 65. Paratiisia ja kiirastulta (Paraísos y purgatorios). Viihteellinen draamasarja madridilaisen Alcántaran perheen elämästä 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin. Tekstityskielet: suomi ja espanja. yle.fi/teema.
- 11.35
Eedenistä itään
Tunnettuun klassikkoromaaniin perustuva tarina, jossa kaksi veljestä (Adam ja Charles) taistelevat dominoivan isän (Cyrus) huomiosta. Mukaan poikien elämään astuu myös kaunis mutta petollinen Cathy. Osa 1/2.
- 12.00
- 13.35
Aikuiseksi terapiassa
Osa 2/5. Äitiä ikävä. Dokumenttisarja ryhmän draamaterapiasta. Matti ja Mervi tarkastelevat elämäänsä nuoruuden näkökulmasta. Jakso kertoo ikävän, häpeän ja kuoleman kokemuksista.
- 14.20
Arkistojen salat: Suora lähetys Kuusta
Pian netissä
Heinäkuun 21. päivänä 1969 yli 600 miljoonaa televisiokatsojaa todisti, kuinka Neil Armstrong asteli Kuun pinnalla ensimmäisenä ihmisenä. Mutta kuka kuvasi Armstrongia, kun tämä astui Kuun pinnalle?
- 14.46
Tiededokumentti: Tulevaisuuden maailma
2/3. Mitä biomolekulaarisella vallankumouksella tarkoitetaan ja kuinka lääketiede hyötyy siitä? Ihmisen geenikartta on jo valmis ja kun vaikeat sairaudet nujerretaan voi ihmisen elinikä pidentyä kymmenillä vuosilla.
- 15.45
Kupla
Jessica on valintansa tehnyt, mutta miksei väki vähene kotona? Alienien kiero suunnitelma valkenee Burtille. Benson, majuri ja kumppanit valmistautuvat rynnäkköön Billyn puolesta. Jodie tapaa ihmeiden ihmeen.
- 16.00
- 16.11
Forsytein taru
10/13: Sydämen ääni. Vanhemmat sukulaiset ryhtyvät juonimaan pitääkseen Fleurin ja Jonin loitolla toisistaan. Dartie katsoo asiakseen vihjata Soamesille Annetten ja Profondin suhteesta.
- 17.05
Historia: Kertomus taistelusta
Pian netissä
1/3: Wienin piiritys 1529. Kolmiosaisessa sarjassa tarkastellaan historian suuria taisteluja tavallisten rivimiesten ja siviilien näkökulmasta. Kuinka wieniläiset selvisivät valtavan turkkilaisarmeijan piirityksestä?
- 18.00
- 18.00
Kino Klassikko: Myrsky yli Aasian
(The Bitter Tea of General Yen/USA 1933, 84') Kiinan sisällissodan pyörteisiin sijoittuva draama amerikkalaisesta naisesta, johon monikasvoinen sotaherra rakastuu. O: Frank Capra. N: Barbara Stanwyck, Nils Asther. Mv.
- 19.25
Kausikortti BONUS: Kausikortti Bonus: Brittenin variaatiot
Pian netissä
Radion sinfoniaorkesteri esittää Johanneksenkirkossa Benjamin Brittenin läpimurtoteoksen Frank Bridge -variaatiot. Orkesteria johtaa englantilainen kapellimestari Graeme Jenkins, joka myös kertoo teoksen taustasta.
- 20.05
Ida Händel - Viulu olen minä
(I'm the Violin) Henkilökuva vuonna 1928 Puolassa syntyneestä mestariviulistista, joka on edelleen aktiivinen. Ohjaus: Paul Cohen. Tuotanto: Idtv, Hollanti (2004).
- 21.00
- 21.00
Reilua peliä näyttämöllä
David Hermanin dokumentti seuraa pienen näytelmäseurueen valmistautumista keskustelua herättäneen näytelmän ensiesitykseen. Näyttelijät itse ovat toiseuden asiantuntijoita, oppimisvaikeuksista kärsiviä aikuisia.
- 21.55
Rockin klassikkolevyt: Frank Zappa
Tuoreessa jaksossa tarkastellaan Zappan kahden kaupallisesti menestyneimmän levyn (Overnite Sensation, 1973 ja Apostrophe, 1974) syntyä ja merkitystä. Taustaa tarjoavat perheenjäsenet ja levyjä tehneet muusikot.
- 22.45
Säännöt uusiksi
(Breaking the Rules) Dokumenttielokuva johdattaa aikamatkalle amerikkalaisen vastakulttuurin 50-vuotiseen historiaan. Etsitään käännekohtia ja kriittisiä pisteitä yhdessä oman aikansa vastakulttuurivaikuttajien kanssa.
- 24.00
- 00.22
Teematieto