Aloitin jo teini-iässä

Julkaistu torstaina 03.06.2010 0 91

Synnyin tavalliseen työläisperheeseen 61 vuotta sitten. Kotiolot olivat sen ajan mukaan tavalliset, meitä oli neljä tytärtä. Isä oli töissä ja äiti hoiti meitä tyttäriä kotona, ei ollut köyhää, mutta taloudenpito oli tarkkaa. Meillä oli se onni, että isä oli rautateillä töissä ja pääsimme pari kertaa vuodessa käymään Helsingissä äidin sisarten luona, koska isä sai perheelle ilmaiset liput. Tämä avarsi pienen tytön maailmaa.

Jo teini-iässä join alkoholistisesti. Nuorempi sisareni, jonka kanssa meillä on vain vuosi ikäeroa on sanonut jälkeenpäin, että häntä hävetti, kun minun piti aina juoda niin, että tuntui ja näkyi, kun tanssimassa käytiin.

Aloin seurustelemaan minua 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Isäni varoitti ja sanoi, että hänen mielestään mies käyttää aivan liian paljon viinaksia, mutta eihän se perille mennyt. Sitten seurasi se tavallinen tarina, tulin raskaaksi ja siihen aikaan mentiin naimisiin, kun tilanne oli tämä.

Rankat viikonloput

Avioliitto oli katastrofi. Join silloin erittäin vähän, koska jonkun täytyi ottaa vastuu lapsista ja arjesta. Mies oli matkatöissä ja joi kuin sieni viikonloppuisin, kun tuli kotiin. Olin nyrkin ja hellan välissä 12 vuotta, sitten riitti. Lapsia syntyi kaksi, tytär ja poika. Minulle jäi velkainen asunto-osake ja jäin työttömäksi, koska eroprosessi oli niin rankka, että en jaksanut tehdä töitä enkä jaksanut edes hakea sairaslomaa.

Saadakseni elämäni jonkinlaiseen järjestykseen, menin iltalukioon, jossa sattui luokalleni tulemaan keskussairaalan ylihoitaja, joka hoki minulle, että kyllä heillä töitä löytyy, mutta kun olivat vain osapäivätöitä, en voinut ottaa vastaan. Meni pari kuukautta ja hän sanoi, että nyt tulee tietylle poliklinikalle paikka auki, hae, hän takaa, että saan paikan. Näin tapahtui ja sain pankin kanssa sovittua maksut ja elämä tuntui ainakin jonkin verran helpommalta taloudellisesti.

Kun tämä raskas prosessi oli käynnissä, alkoi viina taas tulla kuvioihini mukaan. Aloin käyttämään samoja konsteja kuin mies, josta olin eronnut, toisin sanoen aina kun oli vaikeuksia, masennusta tai asiat eivät menneet mieleni mukaan, korkkasin viinapullon.

Sitten tapasin uuden miehen, joka myös joi ja siitä alkoi minun alkoholistinen juomiseni. Kaikki vapaa-ajat menivät enemmän tai vähemmän viinanhuuruisissa merkeissä. Minun tautini "puhkesi kukkaan" ja elämä oli yhtä helvettiä sekä psyykkisesti, että fyysisesti.

Viikonloput olivat rankkoja, viikolla en niinkään harrastanut, mutta kyllä sitten loppuaikoina alkoi jo lipsumaan niin, että jos vaan rahaa oli, haettiin kaupasta kaljaa tai siideriä eikä väliä, vaikka seuraava päivä oli työpäivä. Monta kertaa menin melkoisessa kankkusessa töihinkin ja ihme kyllä koskaan ei puhallutettu, viisari olisi aivan varmasti värähtänyt.

Minun pohjani

Tätä minun juomistani jatkui yli 15 vuotta ja tautihan paheni koko ajan. Krapulat olivat entistä kaameampia, korjaussarja piti varmasti hakea joka ryyppäämisen jälkeen ja loivennella niin, että maanantaina pääsi töihin. No sitten kävi niin, että en päässytkään töihin, vaan jouduin hakeutumaan katkaisuun ja soittamaan työpaikalle siitä mitä on tapahtunut. Olin katkaisussa viikon ja sain pätkän raittiutta sen jälkeen, mutta en kuitenkaan raitistunut. Jouduin puhaltamaan töissä ja siitä seurasi hoitoonohjaus ja 5 käyntiä A-neuvolassa vuoden aikana. Tämä toistui noin kolme vuotta myöhemmin.

Vuonna 1992 menin iltalukioon saadakseni juomiseni kuriin ja aika hyvin se toimikin, vähemmän tuli juotua, mutta siellä se viinapiru vaani ja samana keväänä (1994), kun oli kirjoitukset ratkesin tammikuun puolivälissä ja taas kävelin suoraan maanantaiaamulla töihin mennessä katkolle. Onneksi kävelin, sillä puhalsin promillen ja jäin sillä kertaa hoitoon kolmeksi viikoksi, lisäksi sain sairaslomaa pari viikkoa.

Tästä seurasi monen kuukauden raittius, koska katkolla oli joka viikko jälkihoitoryhmä. Siellä kävi myös AA-laisia, jotka ehdottivat minulle, että tule nyt katsomaan mitä se AA on. En mielestäni kuitenkaan ollut mikään Kassi-Alma ja minulla oli käsitys, että AA:ssa käyvät vain aivan Kassi-Almat ja rapajuopot. Kirjoitin kuitenkin ylioppilaaksi oman toimen ohella samana keväänä ja sain M:n paperit, että ihan meni kohtuullisesti kirjoitukset.

Keväällä 1996 voitin ay-yhdistyksen kokouksessa Ruotsin matkan ja silloin jo lupasin, että sitten saat ottaa, kun olet hoitanut vanhan äitisi asioita hienosti ja mitä muita tekosyitä nyt mahdoin keksiäkään. Matka olisi ollut oikein luxusluokkaa, mutta vaihdoin sen niin, että pääsimme kotikaupungistamme laivamatkalle.

Tämä laivamatka oli minun pohjani, siis täysi katastrofi. Odotin vesi kielellä, koska laivan baarit ja kaupat aukeavat ja eikun juomaan. Sitä viinaa piti kisko kaksin käsin, aivan kuin olisi pitänyt juoda kaikki ne viinat, jotka olivat jääneet juomatta raitistellessani. Kankkunen oli valtava, kun taas heräsin maanantaiaamuna.

Sama kuvio toistui eli ilmoitus piti työmaalle tehdä, että tänään en pääse töihin. Itse asiassa pomo olisi voinut antaa kenkää, mutta joku suojelusenkeli minua auttoi, kun sain työpaikkani pitää.

Sairaus ei poistu

Tällä kertaa muistin sitten AA:n ja ymmärsin, että nyt olen tullut tieni päähän. Hakeuduin AA-palavariin ja mikä valtava helpotus, kun sain todeta, että en olekaan yksin tämän juomiseni kanssa. Sain rehellisesti puhua viinan käytöstäni ja kuulla samantyylisiä stooreja muiltakin. Jokin naksahti päässäni ja totesin, että tätä täytyy saada lisää.

Ihmissuhteeni olivat koetuksella kun join. Kännipäissään sitä tuli totuudet saneltua ja niitä sai sitten anteeksi pyydellä lapsilta ja mieheltä. Lasteni isä oli alkoholisti, josta erosin lasten ollessa pieniä. Toisen aviomiehen kanssa joimme sitten yhdessä monet vuode ja hänet pistin ulkoruokintaan heti, kun raitistuin. Kolmannessa avioliitossa olen tällä hetkellä ja minulla on sellainen mies, jolla ei ole alkoholiongelmaa.

Olin saanut kolmen viikon sairausloman ja kävin palavereissa joka ilta seuraavan kolmen kuukauden ajan ja senkin jälkeen ainakin kolme kertaa viikossa. Uskon, että tässä on se salaisuus, että olen tänä päivänäkin raittiina. Olen ymmärtänyt, että sairastan alkoholismi-nimistä sairautta ja se ei koskaan minusta poistu. Minun ei ole hyvä käyttää alkoholia, koska se aiheuttaa minulle ongelmia.

Olen erittäin kiitollinen Jumalalle, AA-tovereille ja AA-ohjelmalle siitä, että 14 vuoden raittiin vuoden aikana olen saanut tukea ja apua AA-ystäviltä ja saanut käydä AA-palavereissa jopa ulkomaillakin, Kanadassa asti. Siellä kävimme mieheni kanssa AA:n 70-vuotisjuhlilla vuonna 2005 ja se oli tosi mahtava tapahtuma. Kertaakaan en ole joutunut kantaani tarkistamaan siis retkahtamaan ja siitä olen tosi hyvilläni!

Kuningas alkoholi