Tulossa: Kennedyt

Julkaistu torstaina 28.07.2011 5 295

 

Robert "Bobby" Kennedy (Barry Pepper, vas.) ja John F. Kennedy (Greg Kinnear) seuraavat vuoden 1960 presidentin vaalien tuloksia.

TV1 torstaisin 31.5. - 19.7. noin klo 22.35 - 23.20

YLE Areenassa 30 päivän ajan

 

Kahdeksanosainen draamasarja Kennedyt (The Kennedys) kertoo tosipohjaisen tarinan politiikassa menestyneestä, mutta kolhuja kokeneesta Kennedyn perheestä. Suvun patriarkka Joseph Kennedy johti perhettään rautaisella otteella. Hän piti poikiensa kautta tiukasti kiinni maan vallankahvasta vuosikymmenien ajan.

 

John F. Kennedystä presidentti

Tarina alkaa marraskuun vaaleista vuonna 1960, joissa John Kennedystä tuli maan 35. presidentti.

Voitonhetkistä siirrytään takautuman kautta seuraamaan määrätietoisuutta, jolla Joseph piiskaa perhettään aina uusiin poliittisiin haasteisiin.

Joe haaveili itse kohoavansa maan isäksi, joten diplomaattikomennus Iso-Britanniaan oli hänelle suureksi eduksi.

 

Isä muokkasi poikiaan

Kun miehen natsimieliset mielipiteet tulivat julki, poliittinen kohu sulki häneltä tien presidentiksi. Niinpä Joseph keskittyi muovaamaan pojistaan perintönsä jatkajaa, halusivatpa he sitä tai eivät.

Veljesten väliset suhteet, omat halut ja mielenkiinnon kohteet olivat isälle sivuseikka. Joe seniorin vallanhimo johdatti perheen pojat huipulle.

Johtiko isän vallanhimo myös pojat ennenaikaiseen hautaan?

 

Katie Holmes Jacquelinena

Pääosissa: Tom Wilkinson (Joseph Kennedy, Senior), Greg Kinnear (John F. Kennedy), Barry Pepper (Robert F. Kennedy), Diana Hardcastle (Rose Kennedy), Katie Holmes (Jacqueline Kennedy), Kristin Booth (Ethel Kennedy) ja Charlotte Sullivan (Marilyn Monroe).

 

Käsikirjoitus: Stephen Kronish, Joel Surnow. Ohjaus: Joh Cassar. Musiikki: Sean Callery. Tuotanto: Muse Entertainment Production, Asylum Entertainment, Yhdysvallat, 2011.

Sarja on esitetty edellisen kerran TV1:llä syksyllä 2011.

 

Muualla netissä:

 The Kennedys (sarjan englanninkieliset nettisivut)

 

Jaksot

1

Vuoden 1960 presidentinvaalien alla John F. Kennedy nuorikkoineen säkenöi lehdistön suosiossa. Taustalla suvun päämies tekee raivokkaasti työtä nostaakseen poikansa maan isäksi. Miten tähän on tultu?

 

2

Bobby suututtaa isänsä aikomalla vetäytyä politiikasta. Takautuma 20 vuoden takaa paljastaa kuinka innottomasti ja pakon edessä Jack pyrki politiikkaan. Ilman isän painostusta kongressipaikka olisi jäänyt haaveeksi

 

3

Uudesta presidentistä tulee tuore ja ylpeä isä. Joe-isä ajaa Bobbya oikeusministeriksi. Castro kaappaa vallan Kuubassa ja Kennedy joutuu suunnittelemaan vastaiskua, joka vahingoittaisi Amerikkaa mahdollisimman vähän.

 

4

Elokuussa 1961 maailma on jakautunut kahteen leiriin. Neuvostoliitto siirtää joukkoja Berliiniin, mutta sen aikeet ovat epäselvät. Bobby valmistelee oikeusministeriössä järjestäytyneen rikollisuuden vastaisia toimia.

 

5

Kennedyn klaanin isä on turhautunut ja miehen terveys heikkenee. Bobbyn sota mafiaa vastaan kiristää hermoja, ja huolet seuraavat häntä kotiin asti. Kansalaisoikeuskysymys kuumenee etelävaltioissa.

 

6

Lokakuussa 1962 Jackie tulistuu miehensä jatkuvasta pettämisestä ja jättää tämän. Perhe hajoaa. Samaan aikaan maailmanpoliittinen tilanne ja Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välit tulehtuvat äärimmilleen.

 

7

John pohjustaa ehdokkuuttaan uudelle presidenttikaudelle. Bobby kohtaa työssään veljeään koskevan vakavan omantunnonkysymyksen. Eräs Lee Harvey Oswald testaa kivääriään Dallasissa.

 

8

Kansa seuraa televisiosta presidentin hautajaisia. Bobby syyttää itseään Johnin kuolemasta. Aiheuttiko hänen toimintansa ministeriössä ja mafianvastainen taistelu tragedian? Miten Marilyn Monroe liittyi kuvioon? 

 

Suosittele295 Suosittelee
Asiasanat:

tiistaina 13.09.2011

Tuleeko tämä näkymään myös Areenalla?

keskiviikkona 14.09.2011

Jaksot 30 päivää netissä

Kahdeksanosaisen Kennedyt-sarjan jokaista jaksoa voi katsoa netissä 30 päivän ajan.

Päivi
Verkkotoimittaja

perjantaina 16.09.2011

Linkki ei ainakaan toimi...

maanantaina 03.10.2011

Kennedyt sarjan kääntäjä voisi olla tarkempi. 3. osassa J. Edgar Hoover keskusteli uuden oikeusministeri Robert Kennedyn kanssa ja puhutteli tätä "nuoreksi mieheksi". Robert vastasi (käännöksen mukaan): "voitte kutsua minua kenraaliksi". Oikeusministerin nimeke on USA:ssa attorney general. Vaikka general tarkoittaa myös kenraalia, olisi oikea käännös ollut tässä asiayhteydessä "voitte kutsua minua oikeusministeriksi".

tiistaina 04.10.2011

Tulipa oikosulku!

Katsoja on aivan oikeassa. Olen kääntänyt attorney generalin oikeusministeriksi, kuten pitää. Kahdessa kohdassa, jossa "attorney generalista" käytetään pelkästään sanaa "general", minulle on valitettavasti tullut oikosulku.
Kiitos tarkkaavaisuudesta. On hyvä saada tällaiset tarpeettomat ja häiritsevät lapsukset pois.

Ystävällisin terveisin
Tiina Holopainen
Suomentaja

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä