Kakkonen kertoo

Toiset kanavakonsultit heti tositoimissa

Julkaistu torstaina 26.09.2013

YLE Kuvapalvelu

Kakkosen seitsemän uutta kanavakonsulttia on valittu. Heidän ensimmäinen tehtävänsä on suunnitella kaksi erilaista ohjelmistoa tulevaksi itsenäisyyspäiväksi. Esitettävän kokonaisuuden ratkaisee lokakuussa näillä sivuilla järjestettävä nettiäänestys.

Lue koko juttu

Kakkonen kertoo

Kanavakonsulttihaku 2013 on päättynyt

Julkaistu perjantaina 14.06.2013

YLE Kuvapalvelu

Haimme kesällä taas uusia kanavakonsultteja. Jos olit 25-35 –vuotias, kiinnostanut kaikesta ympärilläsi, etenkin mediamaailmasta, ja valmis ottamaan haasteen vastaan, saatoit olla etsimämme uusi kanavakonsultti. Hae mukaan 11.8

Lue koko juttu

Ajankohtaista

School's Out -viikonloppu

Julkaistu sunnuntaina 19.05.2013

YLE Kuvapalvelu

Ohjelmaa Kakkosen lisäksi myös Ykkösellä, Teemalla ja Radio Suomessa.

Lue koko juttu

Asiasanat:

Juttuarkisto

Supersunnuntaina esitetään Kuningasidea

Julkaistu perjantaina 01.06.2012

YLE Kuvapalvelu

Kakkosen uusien kanavakonsulttien ensimmäinen tehtävä oli suunnitella kolme ohjelmakaaviota, joista parhaaksi äänestetty esitetään.

Lue koko juttu

Juttuarkisto

He ovat Kakkosen uudet kanavakonsultit

Julkaistu keskiviikkona 30.05.2012

YLE Kuvapalvelu

Supersunnuntaiksi 26.8. äänestettävänä kolme erilaista ohjelmakaaviota.

Lue koko juttu

Juttuarkisto

Kesätuulet kutsuu seikkailuun...

Julkaistu lauantaina 26.05.2012

YLE Kuvapalvelu

Jos haluat tuulettaa futiksen EM-kisojen ja Lontoon olympialaisten suorituksille, tietää miten Harvoin tarjolla jatkuu, seurata löytävätkö Sinkkutanssien osallistujat parinsa tai nähdä, miten Sissipuutarhurit pelastavat yhteiset pihamaat hunningolta, kanavasi on TV2.

Lue koko juttu

Ajankohtaista

Kakkonen valittiin kansallispuistolähettilääksi

Julkaistu keskiviikkona 23.05.2012

YLE Kuvapalvelu

Palkintoperustelujen mukaan Suomen upea luonto tulee koteihin kanavamme ohjelmissa.

Lue koko juttu

Asiasanat:

Ajankohtaista

Etsimme Kakkoselle kanavakonsultteja!

Julkaistu maanantaina 23.04.2012

YLE Kuvapalvelu

Haluatko mukaan suunnittelemaan ohjelmistoa Supersunnuntaiksi 26. elokuuta?

Lue koko juttu

Asiasanat:

Ajankohtaista

Yllätä itsesi

Julkaistu perjantaina 13.04.2012

YLE Kuvapalvelu

Katso uuden Kakkosen Yllätä itsesi -spotti.

Lue koko juttu

Asiasanat:

Kakkonen kertoo

Pääsiäisenä mm. Pasilan erikoisjakso

Julkaistu torstaina 05.04.2012

YLE Kuvapalvelu

Tämän vuoden pääsiäisenä alkaa kolme uutta sarjaa, Viinitilan keisari, Generation Kill ja Pan Am. Lisäksi Pasilasta esitetään englanninkielinen jakso Deputy Mayor ja Yle Livessä lavalle nousee Britney Spears. Lapsille on tarjolla sekä pitkiä aamuja että runsaasti elokuvia.

Lue koko juttu

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä