Love Connection-sarjan poikamiehet valittu

Ajankohtaista

Love Connection-sarjan poikamiehet valittu

Julkaistu perjantaina 01.03.2013

YLE Kuvapalvelu

Suomesta rakkautta etsivät amerikkalaispoikamiehet saivat kolmessa viikossa satoja kirjeitä.

Tulevan syksyn uutuusohjelmassa Love Connection kolme suomensukuista yhdysvaltalaispoikamiestä saapuu Suomeen rakkauden löytäminen mielessään. 

Viisi ohjelmaan ehdolla ollutta poikamiestä esiteltiin Ylen sivuilla tammikuun lopussa, ja suomalaisnaisten haku ohjelmaan päättyi viime sunnuntaina.

Kiinnostus poikamiehiä kohtaan oli valtava. Ensimmäisen sadan hakemuksen pino oli kasassa vain muutamia tunteja sen jälkeen kun miesten esittelyvideot lanseerattiin.

Ohjelmaan valittiin mukaan kolme eniten hakemuksia saanutta poikamiestä.

Markus (vasemmalla), 25, on ravintolanomistaja Tyynenmeren rannalta. Gourmet-kokiksi kouluttautunut Markus rakastaa ruoanlaittoa, saunomista ja ennen kaikkea purjehtimista.

Markuksen haaveissa on joskus purjehtia maailman ympäri ja hän toivoo löytävänsä mahdollisen matkakumppanin Suomesta – äitinsä kotimaasta, joka on lähellä hänenkin sydäntään.

26-vuotias Matti (keskellä) on kuvitustaiteilija ja animaattori New Jerseystä. Matin isoisovanhemmat tapasivat ja rakastuivat laivamatkalla Suomesta USA:han, missä he loivat uuden elämän itselleen ja jälkeläisilleen.

Nyt romanttinen Matti etsii samanlaista tarinaa sekä naista, jonka kanssa viettää loppuelämänsä.

Henri (oikealla), 46, on golf-harrastaja sekä 13- ja 19-vuotiaiden poikien isä Kalifornian aurinkorannoilta. Työkseen Henri myy ja markkinoi laajakaistayhteyksiä suuryhtiöille.

Vapaa-aika hurahtaa vuoroviikoin poikien ja rakkaan koiran kanssa sekä kalastamisen ja aktiivisen urheilun parissa. Henrin vanhemmat ovat suomalaisia, minkä johdosta hän on mm. nuoruudessaan pelannut baseballia Suomessa.

Suomalaisuus merkitsee Henrille paljon ja hänen toiveensa on nyt löytää Se oikea vanhempien kotimaasta.

Love Connection -sarja kuvataan kesällä 2013 Suomessa. Markus, Henri ja Matti tutustuvat suomalaisiin naisiin ja morsianehdokkaita jätetään matkan varrelle viikkojen edetessä.

Lopulta kunkin miehen rinnalle jää kaksi naista, jotka he vievät mukanaan vierailulle kotiinsa Amerikkaan. Siellä selviää, kuka heistä löytää rakkauden ja kenties uuden kotimaan.

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 21.10.2013

voi jeesus mitä paskaa taas tulossa

maanantaina 21.10.2013

On jollain tavoin hirveän surullista nähdä, mihin TV2 on menossa.

Tämäkin ohjelmavalinta herättää kysymyksiä.

1. Suomestako ei siis löydy yhtäkään samaan ikähaarukkaan sopivaa yksinäistä miesehdokasta? Yle puhuu jatkuvasti tasa-arvosta ja syrjäytymisen estämisestä; näinkö Yle siis käytännössä pyrkii näihin "tavoitteisiin"?

2. Miksi Yle edelleen yrittää kilpailla mainos- ja maksukanavien kanssa tositv-markkinoista? Mainoskanavilla on aivan erilaiset resurssit ja formaatit toteuttaa ohjelmiaan käytännössä.

3. Tätäkö katsojat halusivat? Yle mainostaa joka paikassa ottavansa huomioon katsojien toivomukset. Miksi TV2:n ohjelmisto ei kuitenkaan millään tavoin vastaa katsojien toiveisiin?

TV2:tahan johdetaan jo Helsingistä käsin joten olen melko varma, että saamme tulevina vuosina jättää kakkoskanavalle hyvästit.

keskiviikkona 23.10.2013

^^ Viestistäsi saa vaikutelman, ettet ole tosiasissa katsonut Love Connectionia hetkeäkään. Toki oletuksia niinkin voi tehdä, mutta se kertoo kyllä sitten enemmän jostain muusta kuin ohjelmasta.

Partamooses,

1. Yle ei ainoastaan puhu tasa-arvosta ja syrjäytymisen estämisestä, vaan toimii niiden eteen. Syksyllä on ollut mm. iso Nuorille nyt -kampanja. Mutta ohjelmasarjoilla voi tietysti silti olla muunkinlaisia, yhtä lailla arvokkaita ja mielenkiintoisia lähtökohtia. Love Connectionin formaatti ja jännite perustuvat vahvasti siihen, miten kaksi erilaista kulttuuria kohtaavat, kun suomalaistaustaiset jenkkipoikamiehet tutustuvat juuriinsa. Yksinäisillä suomalaismiehillä puhuttaisiin aivan eri ohjelmasta. Ei sillä, ovat hekin Kakkosella tilaisuutensa saaneet mm. Sinkkutansseissa.

2. TV2 haluaa olla aito, koskettava ja viihdyttävä tv-kanava, jolla suuret tunteet kohtaavat. Mainittujen tavoitteiden toteutumisessa reality-ohjelmat ovat parhaimmillaan moderni ja toimiva tapa. Realityissamme on kuitenkin aina yleläiset arvot, eikä niissä esim. nöyryytetä ketään. En siis puhuisi automaattisesti kilpailusta, jos ei lähtökohtaisesti olla edes samalla
pelikentällä. Resurssit tai formaatti eivät puolestaan korreloi ohjelman laadun kanssa läheskään aina - eikä niissäkään ole välttämättä sellaista asetelmaa kuin näkemyksessäsi.

3. Amerikkalaispoikamiehet saivat suomalaisilta morsianehdokkailta satoja kirjeitä. Love Connection on muutenkin herättänyt paljon kiinnostusta sekä nettikeskusteluissa että mediassa. Voimakkaiden väitteiden tai oletusten tueksi olisi mukava saada vähän perusteluja. Millä tavoin Kakkosen ohjelmisto ei
mielestäsi vastaa katsojien toiveisiin?

Kakkosen lopettamisesta ei ole minkäänlaisia suunnitelmia, päin vastoin kanavaan panostetaan vahvasti.

Miika / TV2

sunnuntaina 15.12.2013

Love Connectionin alkujaksotkin + esittelyjaksot näkyviin vielä Areenaan! Love Connection on niin hyvin tuotettu sarja ja onnistunut henkilövalinnoiltaan, että sitä kannattaisi tuoda enemmän esille. Ehkä viehättävyys on juuri tuossa kulttuurielementissä ainakin osittain, eli ei ollenkaan niin sanottu höttösarja, joten Yle uskaltaa panostaa enemmänkin markkinointiin. Hyvä, te rohkeat paavohuttusten pojat ja miniäkokelaat!

tiistaina 17.12.2013

Mukava, että olet tykännyt sarjasta! Valitettavasti Love Connectionin nettioikeudet on sidottu tv-esitykseen, emmekä siksi voi laittaa niitä suorilta Areenaan. Otan kuitenkin toiveen esiin ohjelmasuunnittelumme kanssa.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä