Paras Stephen King -sovitus hakusessa

Juttuarkisto

Paras Stephen King -sovitus hakusessa

Julkaistu tiistaina 23.10.2012

Haven 25.10.2012 - 17.1.2013 klo 22.05. Uusinta maanantain myöhäisilloissa. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan tv-esityksestä.

Kauhu- ja jännitysmestari Stephen Kingin (s. 1947) romaaneista, novelleista ja muista ideoista - hyvä ettei kauppalapuista - on tehty yli sata elokuva- tai tv-sovitusta, joiden taso on jo silkan määrän vuoksi varsin kirjava.

Kriittisimpien fanien mukaan todella onnistuneita versiointeja on korkeintaan kourallinen. Toimittaja Mikko Aaltonen kirjoittaa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä (19. - 25.10.), että "vuodesta 1980 meitä [Kingin ystäviä] on yhdistänyt yksi järkähtämätön mielipide: laadukkaita King-filmatisointeja ei ole Stanley Kubrickin Hohto-elokuvan jälkeen nähty, unohtumattomista puhumattakaan".

Itse en ole aivan yhtä jyrkkä, ja eiköhän niihin miltei miljoonaan ihmiseen, jotka ovat äänestäneet The Shawshank Redemptionin (1994, Suomessa Rita Hayworth - avain pakoon) kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi, jokunen King-fanikin kuulu...

Ei sillä, useimmiten omakin ensireaktioni on uudesta King-sovituksesta kuullessani ollut se, mitäköhän sieltä tällä kertaa on tulossa - etenkin nyt, kun se tapahtuu omalla kanavalla.

Uusi sarjamme Haven (12) kertoo FBI-agentti Audrey Parkerista (Emily Rose), joka joutuu keskelle yliluonnollisten tapahtumien hyökyä mainelaisessa pikkukaupungissa.

Havenin 13-osainen avauskausi esitetään Kakkosella ja Areenassa loppu/alkuvuoden aikana. Myös toinen kausi on hankittu Ylelle (Kakkosella loppukesällä 2013). Kolmas on vastikään alkanut Yhdysvalloissa.

Vaikka Havenin saamat arviot eivät ole olleet ihan rohkaisevimmasta päästä, aion antaa sille tilaisuuden. Sarja muuten perustuu romaaniin Colorado Kid (2005), yhteen harvoista Kingin kirjoista, jota ei ole toistaiseksi suomennettu.

YLE Kuvapalvelu

Mutta entä ne muut King-versioinnit?

Henkilökohtainen suosikkini on neljän varhaisteinin etsikkomatkasta kertova Stand by Me - Viimeinen kesä (1986), jossa ei kauhuaineksia juuri ole, mutta ystävyyttä ja nuoruuden katkeransuloiset sävyt tavoittavaa tunnetta sitäkin enemmän.

Hohto on toki mestariteos - ja samalla ehkä pelottavin elokuva ikinä - eikä jo aiemmin mainittu hyvän mielen vankilaelokuva Rita Hayworth - Avain pakoon jätä kylmäksi minuakaan. Debyyttiromaanista tehty Carrie (1976) puolestaan jättää, nimittäin juuri niin hyytävällä tavalla kuin on tarkoituskin.

Stephen Kingin itse valkokankaalle tai ruudulle kynäilemistä tuotoksista on hieman vaikeampi täysosumia löytää, vaikka Uinu, uinu lemmikkini (Pet Sematary, 1989) ihan tehokas kauhupala onkin.

Vaan mitä mieltä te olitte? Järjestimme verkossa äänestyksen onnistuneimmasta King-sovituksesta. Kisan ykköseksi nousi Hohto. Saimme järjestettyä King-elokuvia myös ruutuun. Vastanneiden kesken arvottiin 3 kpl Havenin ensimmäisen kauden dvd-bokseja (Englanti-versio).

Teksti: Miika Jalonen

Hohto voitti Stephen King -äänestyksen

Asiasanat:

Kommentit

torstaina 25.10.2012

Perustuuko sarja todella The colorado kid kirjaan? kun luin sarjan kuvauksen säikähdin oikein, että puuttuuko minulta joku Kingin kirja. Ihan heti en keksi mihin kirjaan noi tapahtumat sopisi. Pikaisessa tarkistuksessa selvisi, että The colorado kid kirjahyllystäni löytyy. Oman muistini ja kirjan kuvauksen perusteella kyseessä on yksi harvoista Kingin kirjoista, jossa ei ole minkäänlaisia yliluonnollisia tapahtumia. Ei parasta Kingiä, mutta oikein mukava pikkuluettava.

torstaina 25.10.2012

Perustuu kyllä, mutta ilmeisestikin kohtalaisen löyhästi.

Miika / TV2

torstaina 08.11.2012

Hei,
Miksiköhän Havenin toinen jakso,mikä tuli siis viime torstaina 2.11.,loppuu Yle Areenassa 15 min.liian aikaisin?? Loppuratkaisu jäi sitten näkemättä...

perjantaina 09.11.2012

Lisäys edelliseen kommentiini, kyse on siis mobiiliversiosta ja pvämäärä 1.11. ...

perjantaina 09.11.2012

Kiitos huomiosta. Asiaa tutkitaan Areenassa paraikaa.

Miika / TV2

keskiviikkona 21.11.2012

Oliko Pet Sematary tosiaan "suoraan valkokankaalle"? Wikipedian mukaan kirja tuli 1983 ja elokuva 1989. Itse muistan että kun elokuvaa menin katsomaan teatteriin tuoreeltaan, suomennoskin oli luettu jo "hyvän aikaa sitten". Noin muuten Pet Sematary saa suosikkiäänestyksessä erikoismaininnan Ramonesin mainiosta biisistä.

keskiviikkona 21.11.2012

Pahoittelut turhan monitulkintaisesta ilmauksesta. Tarkoitin siis elokuvia/sarjoja/sovituksia, joihin King on itse tehnyt käsikirjoituksen. Nyt selvennetty.

Tykkään itsekin tuosta Ramonesin kappaleesta. Siitähän on väsännyt ihan kelvollisen coverin kotimainen Pojatkin nimellä "Lemmikkihautuumaa".

Miika / TV2

keskiviikkona 02.01.2013

Rakastan tätä sarjaa :)

torstaina 17.01.2013

En tiennyt sarjasta paljoa etukäteen, enkä odottanut ihan näin yliluonnollista/hengellistä menoa. Vaikka tuo alkuun vähän häiritsi, niin muuten pidän kyllä ihan pikkukaupungin tunnelmasta ja näyttelijöistä. Jonkun verran myös tuttuja naamoja muista amerikkalaisista/kanadalaisista sarjoista.

Toivottavasti hoksaan kesällä tuon 2.kauden kun alkaa

lauantaina 19.01.2013

Sarja on todella hyvä ! On koukuttanut minut täysin lumoihinsa. Toivotaan että kirja johon sarja perustuu saadaan myös suomenkielelle !

torstaina 24.01.2013

Huomasin tänään (24.1), että Haven'ia ei tulekaan, eikä ens viikolla, eikä ... Missä on imoitettu, että loppuu, kun en ole huomannut. Ja koskakohan mahtaa jatkua? Infoa ,pliis...

torstaina 24.01.2013

Ensimmäinen tuotantokausi päättyi 17.1. Asia kerrottu mm. tässä Havenin jutussa ; )

Toinenkin kausi on hankittu Ylelle, mutta sen esitysajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Miika / TV2

torstaina 24.01.2013

Kiitos infosta, se on joskus tuo luetun ymmärtäminen näköjään våhån hakusessa ;)

lauantaina 02.02.2013

Olin samoin ymmälläni, kun useammassa paikassa ilmoitettiin, että Yle esittää kaksi ensimmäistä kautta putkeen, mutta lysti loppui kuin leikaten. Viimeisen jakson lopussakaan ei ollut mainintaa sarjan tauosta. Tämä palsta oli ainoa, josta tieto viimein löytyi. Mielestäni Yle voisi ilmoittaa esitysaikojen päivämäärät täsmällisemmin sarjaesittelyissä. Odotan innolla sarjan jatkumista, toivottavasti jatkoa hehkutetaan sitten näkyvästi!

maanantaina 04.02.2013

Ainakin omalta osaltani pyrin täsmällisyyteen ja toki eri osastojen yleläiset muutenkin. Mutta tietty skarppaamisen varaa on aina. Sen vuoksi ohjelmatietojen näkyvyyden ja selkeyen parantamiseksi tehdään töitä paraikaa.

Miika / TV2

maanantaina 04.02.2013

Haven oli todella hyvä sarja ja järkytys suuri kun seuraavaa jaksoa ei enää tullutkaan. Niin pahasti kesken juttu jäi. Helpotus oli täältä lukea että jatkoa sentään jossain vaiheessa seuraa. Ei haittais vaikka jo piankin :)

perjantaina 22.02.2013

saisivat pistää vähä vauhtia Havenin toisen kauden kanssa ei jaksas ootella hirveen pitkää et se jatkus telkkaris toivotaa et se jatkuu parin kuukauden sisällä tai joskus kesällä Tilatkaa samal Havenin kolmas kausi etukätee oke??

maanantaina 25.02.2013

Toinen kausi nähdään Kakkosen syysohjelmistossa.

Kolmatta ei ole toistaiseksi hankittu, mutta kyllä sekin mahdollinen lienee.

Miika / TV2

perjantaina 12.04.2013

Onko Havenin ekasta kaudesta tulossa mahdollisesti uusintoja ennen toisen kauden alkua? Myöhästyin itse ekan kauden aloituksesta ja jäi jokunen jakso näkemättä.

lauantaina 13.04.2013

Selvitän tilanteen ja palaan asiaan.

Miika / TV2

maanantaina 15.04.2013

Havenin uudet jaksot alkavat 1. elokuuta. Niitä ennen ei aiempia osia uusita, mutta molemmat kaudet on tarkoitus esittää vuoden 2014 kesä- tai syysohjelmistossa.

Miika / TV2

maanantaina 29.07.2013

Eli milloin nämä 2. kauden jaksot oikeasti alkavat? Kun ei näy tv-oppaassa...

tiistaina 30.07.2013

Toisen kauden aloitusajankohta on siirtynyt kevään jälkeen hieman: uudet osat käynnistyvät 5. syyskuuta.

Miika / TV2

tiistaina 17.09.2013

Ihan paras sarja ikinä! Usa:ssa alkoi pyörimään jo neljäs tuotantokausi. Meillä pyörähtää käyntiin vasta toinen :(

tiistaina 17.09.2013

Onko vielä tietoa milloin kolmas kausi näytetään? Suoraan kakkosen perään vai tuleeko väliin tauko?

tiistaina 17.09.2013

Tauko tulee, ja kolmannen kauden tarkka ajankohta on vielä auki. Kerron heti enemmän kun lisää tietoa on.

Miika / TV2

sunnuntaina 03.11.2013

Hei milloin alkaa kolmas kausi??

keskiviikkona 06.11.2013

Sai juuri tietää, ettei vielä ole päätetty, hankitaanko kolmatta kautta Ylelle vai ei. Pysyttelen kuulolla siitä, miten käy.

Miika / TV2

torstaina 07.11.2013

Siis että hankitaan sarjan pari ekaa kautta, ja sitten aletaan miettiä, että otetaanko jatkoja... Onko tässä enää mitään järkee, kysyivät jo Sliipparitkin aikoinaan ! Kun aletaan näyttää, niin näytetään sitten kaikki, kun sitä yleveroakin on pakko kaikkien maksaa...

torstaina 07.11.2013

Kyllä meidän täytyy ottaa ohjelmasuunnittelussa myös se huomioon, kuinka hankitut sarjat toimivat tai löytävät yleisönsä. Toki lähtökohta on aina se, että sarja esitettäisiin kokonaan.

Joskus kuitenkin esim. ohjelman sisältö, suunta tai suoraan sanoen laatu saattaa kesken matkaa muuttua ja siksi aina välillä mietitään, jatketaanko. Samaa seurantaa tehdään myös ohjelmien tuotantoyhtiöissä ja se on yksi syy siihen, mikä suunnitelmat saattavat muuttua ja tuotannot keskeytyä/loppua.

Kyse ei ole katsojien pettämisestä, vaan nimenomaan siitä, että Yle Verolla pitää toimia vastuullisesti.

Yhdysvaltojen tapaan Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa on yleistynyt sellainen malli, että sarjan esitys saatetaan keskeyttää tai ainakin siirtää kesken kaudenkin toiseen lähetysaikaan, mikäli vastaanotto ei kohtaa asetettuja odotuksia. Näin ei Ylessä toimita, vaan jatkoarvio tehdään kausien välissä.

Miika / TV2

perjantaina 29.11.2013

Nyt kun on 2. kausi nähty, alkaa kaivata jatkoa pikaisesti, mutta on vaikea ymmärtää noita "vastuullisia", jotka sarjoista päättävät. Tällä hetkellä USAssa on 4. kaudesta jo esitetty 11. jakso, joten olettaisi 3. kauden olevan "selvää pässinlihaa" täälläkin. Lähettäkää uusinnat milloin haluatte, mutta 3. kausi saisi alkaa mahdollisimman pian.

perjantaina 29.11.2013

Kun katsoin Havenin jakson numero 26/26 olin todella hämmentynyt. Mietin oliko elämästäni kadonnut viikko jos toinenkin, sillä edellinen näkemäni jakso (25/26) päättyi tavalla, joka edellytti jatkoa seuraavassa jaksossa. Mitään jatkoa seuraavassa jaksossa ei ollut, vaan jakso oli aivan uusi, oma kokonaisuutensa.

Jakso 25/26 olisi saattanut olla kauden päättävä jakso, sillä se jätti niin paljon asioita auki, että juuri tuollaiseen cliffhangeriin kaudet on tapana päättää, jotta saadaan perusteet jatkaa sarjaa ja koukutettua katsojat katsomaan.

On aivan ihmeellistä, että jakso 26/26 oli sellainen kuin oli. Kadonnut Audrey eli yhtäkkiä elämäänsä normaalisti. Duken ja Nathanin kohtaaminen päättyi laukauksen ääneen jaksossa 25/26, mutta jaksossa 26/26 he kohtasivat toisensa kuin jaksoa 25/26 ei olisi koskaan ollutkaan.

Puuttuuko jakson 25/26 jälkeen yksi tai useampi jakso, joita televisiossa ei ole näytetty?

Onko sarjan jatkaminen todellakin ratkaistu niin typerästi Yhdysvalloissa, että kun cliffhangerin jälkeen olisi ollut pakko tavalla tai toisella tuoda tarina päätökseensä eikä Haven olisi enää voinut jatkua sarjana siinä muodossa kuin se oli kaksi kautta jatkunut, niin sitten päätettiin unohtaa, että, hupsis, teimme tuollaisen lopetusjakson, mutta unohdetaan se ja jatketaan sarjaa niin kuin ei mitään.

Voi elämä.

perjantaina 29.11.2013

Olisin juuri tehnyt samanlaisen kommentin. Jakso 25 päättyy cliffhangeriin, tarinan vaiheessa jossa tuntuu että vihdoinkin päästään asiaan, jonka jälkeen näytetään jakso 26, joka päättää kauden, jenkkien tapaan jouluaiheeseen, mutta jolla ei ole mitään tekemistä edellisen jakson kanssa.

Täytyy myöntää, että tämä sarja ei ole aivan terävintä kärkeä, samanlaista laatua kuin esim. "It" tai "Knockers", mutta silti Kingin ammattitaitoista juonenpunontaa. Kuitenkin, meitä on ehkä suhteellisen pieni, mutta innokas joukko faneja joita olisi tosi kurjaa jättää nuolemaan näppejämme. Meille "Twilight zone" tyyppisten sarjojen ihailijoille on hyvin laiha tarjonta muutenkin, niin älkää viekö meiltä sen vähäisen mitä joskus tulee. Ja; nämä kaikki vamppyyri- ja zombiesontasarjat joita näytetään, eivät täytä laatukriteerit, vaan perustuvat yleensä pelkkään "splatter and gore" -effektiin. (Ja vähän soopaa väliin)

terveisin "veronmaksaja"

keskiviikkona 11.12.2013

Tuo toisen kauden viimeinen jakso on ns. jouluspesiaali, eli sarjan juonesta täysin irrallinen osa. Kausi siis todella loppui jaksoon 25/26, ja tarina jatkuu siitä mihin tuossa jaksossa jäätiin sitten kolmannen kauden ensimmäisessä jaksossa.

Toivottavasti Yle tuon kolmannen kauden esittää!

tiistaina 17.12.2013

Kiitos Haven-fanille täsmennyksestä. Välitän kommenttine ja toiveet ohjelmasuunnitteluumme.

Miika / TV2

torstaina 26.12.2013

Milloin nähdään kaudet 3 ja 4?

sunnuntaina 13.04.2014

Kieli pitkällä odotellaan neloskautta Yleltä, mutta toki se kolmonenkin olis hyvä siinä välissä pyöräyttää! Kiitos ja kumarrus. :)

maanantaina 14.04.2014

Juttelin tv-suunnittelupäällikkömme kanssa ja nyt on päätetty, ettemme valitettavasti ole hankkimassa Havenia tällä erää enempää. Ratkaisun taustoja avattu kommenteissa vähän ylempänä.

Miika / TV2

maanantaina 12.05.2014

Tuolla päätöksellä ettei näytetä kausia 3.:sta eteenpäin, ohjaa meidät fanit etsimään jaksot muualta.. onneksi sentään se on mahdollista. (muille faneille tiedoksi: niitä kausia on muuten tulossa vielä 2 lisää eli 5. ja 6.)


Muualla Yle.fi:ssä