Tunnetusta syystä

Kakkonen kertoo

Tunnetusta syystä

Julkaistu sunnuntaina 10.07.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaisin 11.7.2011 alkaen klo 21.20. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.

Tärkeä aihe, josta kerrotaan vahvalla, mukaansatempaavalla tunnelatauksella ja joka pysäyttää.


Toistaiseksi tuntemattomasta syystä –sarjan Ylelle tilannut Timo Järvi ei epäröi, kun häntä pyytää kertomaan, miksi sarja alun perin hankittiin ja minkä vuoksi se nyt saa toisen tuotantokauden.

- Sarjassa yhdistyvät kiinnostava ja merkittävä. Molemmat aspektit ovat sekä Ylelle että Kakkoselle tärkeitä. Ohjelman myötä haluamme saada aikaan keskustelua liikennekäyttäytymisen syistä ja seurauksista.

Mutta vaikka liikennevalistus onkin yksi sarjan tavoitteista, sitä ei tehdä sormi ojossa saarnaten.

- Modernissa tv-ohjelmassa ei voi saarnata, vaan täytyy mennä tunne ja tarina edellä. Sanoisin, että Toistaiseksi tuntemattomasta ja Kakola ovat kaksi nyt jo päättyneen tilaajaurani kirkkainta helmeä. Kummankin lopputulos kestää täysin kansainvälisenkin vertailun.

Uudella tuotantokaudella on ensimmäisestä poiketen myös selviytymistarinoita – kuvassa yllä vuonna 2007 vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa loukkaantunut Sampo Knuutila ja hänen tyttöystävänsä Noora Haapala.

- Saimme sekä ohjelmapalautteen että sarjasta tehdyn katsojatestin perusteella sellaisia viestejä, että avauskauden jaksot olivat liiankin ahdistavia ja mollivoittoisia. Otimme siitä onkeemme ja haimme mukaan toiveikkaampiakin tarinoita. Tapauksia, joista on oikeasti selvitty voittajina.

Valoisammista sävyistä huolimatta Toistaiseksi tuntemattomasta syystä ei tietenkään ole ohjelma, jonka jaksoja olisi kepeää katsella ohimennen. Timo Järvi toteaa, ettei kaikkien ohjelmien tarvitse sellaisia ollakaan.

- Parhaimmillaan tv-ohjelma voi muuttaa ihmistä. Itse olen katsonut toisen kauden jaksoista suurimman osan, ja omaan ajamiseni on muuttunut sarjan myötä selvästi. Nuorempana ajoin välillä aika kovaa. Liikenneonnettomuus on usein silmänräpäyksestä kiinni, ja tuloksena on aina ketjureaktio, jossa tuskaa ja surua aiheutuu monille ihmisille. Tämän sarjan myötä joutuu samastumaan onnettomuudesta aiheutuviin ihmiskohtaloihin.

Kahdeksanosaisen tuotantokauden jälkeen uusitaan 5.9. alkaen sarjan ensimmäisen kausi. Ei esitystä 12.9. (Painin MM).

Teksti: Miika Jalonen

Sarjan kotisivut

Tuottaja Markku Kaireksen haastattelu

Kommentit

maanantaina 11.07.2011

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja Kakola ovat ehdottomasti parasta mitä tv:stä on koskaan tullut! Eivät tosin sovi pinnallisen ajattelutavan ja elämäntyylin omaaville ihmisille. Ohjelmien katselu kun vaatii syvällisempää, vastuullisempaa näkemystä elämästä ja oikeanlaista arvomaailmaa ja kaikilla sitä ei ole. Aiheet kuitenkin ovat todellisia tapahtumia ja kertovat siitä kun kaikki ei menekkään ihan hyvin. Todellisuus on silti vain kestettävä.
Ohjelmat opettavat meille parhaimmillaan miten meidän tulisi elää ja toimia niin, että meillä kaikilla olisi turvallisempaa ja parempaa elämää yhdessä. Kiitos ohjelmien tekijöille !

maanantaina 11.07.2011

Kiitos Ylelle laadukkaasta ohjelmasta! Oli ihana seurata Sampon tarinaa! Valtava tsemppihalaus hänelle näin sähköisesti! Uskoni suomalaisiin nuoriin nousi kun huomasi kuinka vahvoja ja hienoja ihmisiä heistä löytyy jokapäiväisten purnaajien ja valittajien sijaan. Oli todella koskettavaa kuulla nuoren ja fiksun miehen mietteet siitä millaista on pahimman jälkeen selvitä päivittäisestä elämästä, tottua uusiin kasvoihin ja oppia että komein ja kovin jätkä mitataan sisältä päin ja onneksi hänen suloinen tyttöystävänsä on tämän myös ymmärtänyt. Kertakaikkisen hyvää jatkoa Knuutiloille ja Ylen porukoille.

maanantaina 11.07.2011

Todella koskettava tarina tämä Sampon tarina. Kyynel silmin sitä katsoi ja kuunteli. Kiitos Sampolle ja Nooralle rohkeudesta!

tiistaina 12.07.2011

Sampon jakso oli hyvin koskettavaa katsottavaa. Miten urheasti Sampo onkaan onnettomuudesta selviytynyt!! Kyynel silmässä jaksoa katsottiin meilläkin. Todella rohkeita nuoria! Toivon heille kaikkea hyvää!

tiistaina 12.07.2011

Tämä ohjelma on todella koskettava, olen itse menettänyt onnettomuudessa läheisen ihmisen ja 2 läheistäni on loukkaantunut vakavati auto onnettomuuksissa.
Mun oli ihan pakko tulla kommentoimaan tätä eilistä ohjelmaa.
Katsoin eilen kyynel silmässä tätä ohjelmaa. Miten tämä nuori mies voikaan olla niin positiivinen ja urhea!? Itse en varmasti kykenisi samaan!
Toivon todella kaikkea hyvää Sampolle ja hänen läheisilleen!!
Sampo teki minuun suuren vaikutuksen!

tiistaina 12.07.2011

Todella koskettava ohjelma eilen!
Toivon Sampolle kaikkea hyvää! Miten voikaan pysyä niin positiivisena tuollaisessa tilanteessa, itse ei pystyisi samaan! Ihanaa, että hänen tyttöystävänsä on pysnyt koko tämän ajan hänen tukenaan!
Kaikkea hyvää Sampolle ja hänen läheisilleen!! :)

keskiviikkona 13.07.2011

Voi, missasin tämän ohjelman! Voitaisiinko tämä lähettää pian uusintana?

keskiviikkona 13.07.2011

Uusinta tulee lauantaina 16.7. klo 14.50. Muistathan, että sen ohella ohjelman voi katsoa YLE Areenassa vaikka heti!

Miika / TV2

keskiviikkona 13.07.2011

Hieno, aito selviytymistarina nuorelta mieheltä. Tarina kosketti syvältä ja sai ajattelemaan. Sampon valoisasta luonteesta tulisi kyllä jokaisen ottaa mallia..

Tiedän tunteen, kun joutuu opettelemaan kävelyn uudelleen, makaamaan teholla letkujen ja laitteiden ympäröimänä täysin toimintakyvyttömänä. Kukaan joka ei ole vastaavaa kokenut, ei voi sitä ymmärtää. Tarina riipaisi siksikin niin syvältä, kun on itse kokenut vastaavaa. Eläkää ihmiset hetkessä, tehkää niitä asioita joista nautitte. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen! Sampolle haluan sanoa että olet mahtava ihminen, parasta mahdollista jatkoa sinulle sekä läheisillesi. Ole vahva.

perjantaina 15.07.2011

Kiitos ohjelmasta!
Ihailen äärettömästi Sampoa ja hänen kypsyyttään myös antaa anteeksi. En olisi uskonut sellaista ihmistä nykyelämässä löytyvän. Samoin hänen tyttöystäväänsä.
Vaikka olen jo kuudennellakymmenennellä, opin tuosta ohjelmasta paljon ja toivon pystyväni Sampon esimerkin mukaisesti elämään katkeroitumatta ja antamaan anteeksi, kun sellaisia tilanteita tulee eteen.
Siunausta heille!

maanantaina 18.07.2011

Jotenkin kevyesti jaksoi 18.7 jakson onnettomuudessa ottaa onnettomuudessa oleva äiti sen kertomisen onnettomuudesta ja kuolleesta tyttärestään, epäilen että kyseessä on uskovaisten perhe. Tiedän omasta kokemuksesta että uskovaiset joilla on lapsia lähemmäs 10 niin yhden menettäminen ei kosketa niin paljoa kuin pienemmällä perheellä joilla on esim. 1-3 lasta. Varmasti kyseessä on lestadiolaisperhe.

tiistaina 19.07.2011

Olin aika järkyttynyt 18.7 esitetyn jakson äidin käyttäytynmisestä. Hän selitti hymyssä suin onnettomuudesta, eikä ollut yhtään surullinen, vaikka oli itse aiheuttanut vähäisellä ajokokemuksellaan ja huolimattomuudellaan kahden lapsensa (toinen syntymätön) kuoleman. Lisäksi hän kertoi kuin iloiten, että pojalla oli hauskaa kun oli päässyt poliisiauton kyytiin. Hänen sisarensa oli järkyttynyt ja myös hämmästynyt siskonsa tyyneydestä. Äiti kertoi asiasta kuin kakun teosta. Mitä se haittaa jos yksi menee pilalle, tehdään monta uutta tilalle.
Kamalaa!!!

tiistaina 19.07.2011

Käsin kosketeltava herkkyyn ja aitous välittyy Sampon kerronnasta. Positiivisen vireen alta näkee, että onnettomuus ja sen seurauksen ovat olleet häntäe syvältä koskettavia ja elämää muuttaneita. Katkeruudesta ei ole kuitenkaan jälkeäkää. Tässä selviytymistarina parhaimmillaan!

Hyvää jatkoa elämään!

tiistaina 19.07.2011

Katsoimme myös vaimoni kanssa huuli pyöreänä tämän äidin käytöstä. Ihan pöyristyttävää touhua! Ymmärrän toki, että onnettomuudesta on kulunut jo vuosia mutta silti aiheutettuaan hölmöilyllään omien lastensa kuoleman, ei normaalisti "varustettu" ihminen kerro hymyillen kuinka auto sitte vaan lähti lapasesta trallalaa ja eipä tässä sen kummempaa. Sisko, joka oli aidosti surullinen, totesi kyllä jossain vaiheessa tällä Marjolla olleen aiemmin taustallaan vaikeita aikoja. Tämä saattaa tietysti selittää jotain..en tiedä. Vihaksi pistää silti.

keskiviikkona 20.07.2011

ei arvostella ihmisiä yhden lyhyen haastattelun perusteella. onnettomuus on varmasti satuttanut äitiä kovasti. joillekin julkinen tunteiden näyttäminen on vaikeaa. sampon ja nooran rakkaustarina oli herkistävää katsottavaa. tsemppiä kaikille suomen nuorille. itsekkin kaksi nuorta liikenneonnettomuuksissa menettäneen äiti.

torstaina 21.07.2011

"Tiedän omasta kokemuksesta että uskovaiset joilla on lapsia lähemmäs 10 niin yhden menettäminen ei kosketa niin paljoa kuin pienemmällä perheellä joilla on esim. 1-3 lasta. "

Itsekö olet uskovainen kymmenlapsisen perheen vanhempi jolle yhden menettäminen ei tunnu missään?? Jos omasta kokemuksesta kerran tiedät. Eiköhän uskovaisessa perheessä ole periaatteena se, että jokainen lapsi on lahja, jokainen ihminen on Jumalan luoma ja täten arvokas ja rakastettava yksilö.

Otettaisko kuitenkin ihminen ihmisenä, eikä arvosteltaisi ja luokiteltais ihmisiä sen mukaan mihin he uskovat tai miltä he näyttävät! Jokaisen ihmisen suru ja tapa käsitellä vaikeat asiat on henkilökohtainen eikä sitä pidä arvostella. Miettikääpä miltä Marjosta tuntuu kun hän tulee katsomaan tänne mitä ohjelmasta on kommentoitu ja saa lukea tällaista tekstiä! Hän on avautunut varmasti äärimmäisen vaikeasta ja raskaasta asiasta koko kansan nähden ja täällä kehdataan dissata! Pistäkää omalle kohallenne...

torstaina 21.07.2011

Ihmetyttää tuo edellisen jakson äidin arvostelu.Kukaan meistä ei voi tietää,miten hän on onnettomuutta käsitellyt ja varmasti käsittelee edelleen.Surullisen ihmisen on helppo haudata suru hymyn ja naurun alle.

Usko voi auttaa pääsemään läheisen kuolemasta helpommin yli ja antaa toivoa tulevaisuuteen.Mutta epäilenpä että lestadiolaisia tai muita uskonnollisia vanhempia ei koskettaisi oman lapsen poismeno - aika ihmeellinen ajatus minusta?!

Minusta on väärin arvostella jaksoihin kuvattuja henkilöitä näin lyhyen pätkän perusteella.Monella voi olla vielä surutyö kesken (vaikka onnettomuudesta olisi vuosi tai 20 vuotta) ja siksi lyhyt ohjelma voi antaa henkilöstä itsestään huonon kuvan.Ajatelkaa omalle kohdalle ja kirjoittakaa arvostelunne vasta sitten.

torstaina 21.07.2011

Olen samaa mieltä, että turha meidän on arvostella toisia lyhyen pätkän perusteella... Naisellahan oli useampi lapsi ja jo heidän takiaan hänen on yritettävä selviytyä ja jatkaa elämää vaikka varmasti sattuu..Emme näe kaikkea surua päällepäin.. Ihana kun olivat tehneet kansion tapahtumista ja hautajaisista ja voivat sen kautta lasten kanssa muistella rakasta siskoaan.. Itse olen saanut sellaisen kuvan suur perheistä että niissä todellakin tuntuu lapsen menetys ja on tosi monta suriaa jotka yhdessä muistelevat läheistä ja antavat toisilleen voimaa jatkaa.. Kyllä rakkautta näköjään riittää jokaiselle vaikka lapsia olisi paljon!

keskiviikkona 27.07.2011

Surullista, miten ihmiset leimaavat lyhyen pätkän perusteella äidin tunteettomaksi. Oli lapsia yksi taikka yli kymmenen, lapsen (lapsien) menettäminen on aivan varmasti hyvin traumaattista. Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä surua ja näyttää/olla näyttämättä tunteita. Robottimainen jja järkevä käytös voi olla shokkia ja tapa ikään kuin olla ulkopuolisena tilanteessa, jota ei hallitse oikeasti. Jakson äiti ei mitenkään tahallaan tai pahuuttaan aiheuttanut onnettomuutta (eihän ajotaitokaan kartu kuin ajamalla, valitettavasti). Vahinkoja ja virheitä sattuu meille kaikille. Mielestäni äiti kiteytti hyvin huolen lapsistamme. Vaikka mitä teet ja kuinka suojelet, niin kaikkea voi sattua. Tapahtumasta oli myös kulunut yli 10 v aikaa ja äiti on omien sanojensakin mukaisesti joutunut kertomaan onnettomuutta muille lapsilleen useita kertoja ja olemaan heidän takiaan vahva, eli vaikka surua onkin, hän pystyy jo suhtautumaan siihen rationaalisemmin kuin jos tapahtuma olisi vaikkapa vuoden takainen vasta. Poliisiauton kyydissä olo -kommentti oli mielestäni vain siinä ajatuksessa esitetty, että pieni poika ei luonnollisestikaan ymmärtänyt tilanteen vakavuutta.

sunnuntaina 31.07.2011

Kiitos aivan upeasta ohjelmasta ! Pidin sarjasta jo ensimmäisellä tuotantokaudella ja onneksi on tehty myös toinen tuotantokausi tätä upean koskettavaa sarjaa.Tarinat todellakin avaavat silmiä ja ehdottomasti alkaa ajattelemaan asioita monelta kannalta. On uskomatonta seurata näiden ihmisten tarinoita ja selviämistä. Mistä nämä ihmiset saavat voimansa jaksaakseen ? Ihailen kyllä suunnattomasti näitä selviytyjiä!
Liikuttuneena näitä jaksoja aina katsoo,ne on uskomattomalla ammattitaidolla ja osaamisella tehtyjä ja silti sarja on niin koruton.Ihminen joka kertoo tapahtuneesta on niin aidoimmillaan tilanteessa missä on vain hän ja hänen kertoma tarina.Parhain ohjelma mitä televisiosta tulee, niin kuin Kakola oli myös.
Kiitos silmiä avaavasta ohjelmasta ja toivottavasti ohjelmalle on tulossa jatkoa vieläkin,sillä uskon sillä olevan monta kiinnostunutta katsojaa.

lauantaina 01.10.2011

Onko 11.7 tullutta jaksoa mahdollista nähdä enään mistään kun yli 1kk on kulunut lähetyksestä? Kiinnostaisi tämä selviytymistarina nuoresta pojasta.

tiistaina 04.10.2011

Tällä hetkellä jakso ei valitettavasti ole katsottavissa. Seuraavan kerran sen voi nähdä sitten, kun sarja jossain vaiheessa uusitaan.

Miika / TV2

lauantaina 28.04.2012

Kiitos aivan upeasta sarjasta! tykkäsin aivan kauheasti.. mutta saisiko tätä sarjaa uusintana jossain vaiheessa? olisi mukava katsoa uudelleenkin vaikka molemmat tuotanto kaudet jos vain olisi mahdollista.

maanantaina 30.04.2012

Molemmat edelliset kaudet uusitaan loppuvuonna, näillä näkymin 8.10. alkaen. Lisäksi sarjaan kuvataan myös uusia jaksoja.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä