True Blood -ensiapupakkaus

Kakkonen kertoo

True Blood -ensiapupakkaus

Julkaistu keskiviikkona 24.02.2010

YLE Kuvapalvelu

Kolme ensimmäistä True Blood -kautta uusitaan tiistain myöhäisilloissa 19.6.2011 alkaen.

Päivitys 22.9.2010 yhteisenä vastauksena useisiin palautteisiin: Odotusaika on kieltämättä ärsyttävän pitkä, mutta sopimus ei edes sallisi uuden kauden esittämistä vielä. Kuten moni tietää, Suomessa oikeudet ovat tällä hetkellä Canal+:lla.

True Blood ei muuten ole ollut lähimainkaan katsotuin kv-sarjamme, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sarja olisi meille tärkeä. Ylellä kun on muitakin mittareita tärkeydelle kuin katsojaluvut tai raha...

Ylipäätään kilpailu kansainvälisistä sarjoista on kovaa, ja sillä on rajansa, mitä julkisen palvelun yhtiö sarjoista voi maksaa. Lupamaksurahoilla toimimiseen liittyy paljon vastuuta, eikä niillä nokittaminen saati mieletön hintakilpailu tulisi kysymykseenkään!

Ei liene liioittelua sanoa, että tuottaja-käsikirjoittaja Alan Ballin ja HBO:n yhteistyö on saanut aikaan 2000-luvun menestyksekkäintä ja merkityksellisintä tv-draamaa. Mullan alla -sarjan jälkeen Ball tarttui Charlaine Harrisin vampyyrikirjoihin, joiden pohjalta syntyi valtaisaksi ilmiöksi kohonnut True Blood. Kakkonen esittää kevään ja kesän aikana sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Sen kunniaksi kokosimme "ensiapupakkauksen" aiheeseen liittyvää asiaa meiltä ja muualta.  

"Kun YLE lanseeraa vampyyrisarjan, mennään jo viiniä väkevämmällä alueella" - Jyrki69

1. Sarjan esittely

2. Henkilögalleria

3. Jyrki69, True Blood ja muut vampyyrit

4. Kanavapäällikkö Saaren kommentti

5. "Sanaa, kirjallisuutta ja verta pullossa" @ YleX

6. Facebook -ryhmä TrueBloodSuomi

7. YLEn HBO-sivut

8. Lähetysajat ja jaksokuvaukset ohjelmaoppaassa

9. Pääkallonpaikka Yhdysvalloissa

HUOM! Verkossa on levinnyt perätön huhu siitä, että esittäisimme sarjasta leikatun version. Se ei pidä paikkaansa!

HUOM2! Sarja on tauolla jääkiekon MM-kisojen ajan ja palaa ohjelmistoon 24.5.2010.

HUOM3! Tauko myös jalkapallon MM-kisojen aikana 14.-28.6.

Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 25.05.2010

Miksi eilistä (24.5) jaksoa ei löydy Areenasta? Onko tulossa sinne myöhemmin? (Parempi olis...)

tiistaina 25.05.2010

Tulossa on!

MJ / TV2

keskiviikkona 26.05.2010

Loistava sarja. Kiitos Yle! Erittäin harmillista, jos kolmas tuotantokausi alkaa pyöriä vasta kesällä 2011. Kesä on muutenkin huonoa aikaa hyvien sarjojen pyörittämiselle, saatikka sitten, että fanit eivät jaksa odottaa lähes vuotta.

Milloin toinen tuotantokausi tarkalleen ottaen loppuu, kun tuohon väliin tulee nuo jalkapallon mm-kisat?

tiistaina 08.06.2010

No niin! Kiitos taas ihan kauheesti kuukauden tauosta futisskabojen (joissa suomi ei edes pelaa) takia. Ylehän suorastaan yllyttää katsomaan sarjaa muualta tai siirtymään muille kanaville lopullisesti! :(

tiistaina 08.06.2010

Tilanne on kieltämättä harmillinen ja ratkaisu vaikea, mutta kätemme ovat sidotut. Hieman perusteluja täällä:

http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/paivittaiset-ohjelmanostot/jalkapallon-mm-kisat-ja-muu-ohjelmisto

MJ / TV2

lauantaina 12.06.2010

Minua kiinnostaa suuresti, että miksi helvetissä kaikki yleltä tuleva urheilu on pakko sijoittaa True Bloodin ohjelmapaikalle niin että ohjelma joutuu jäämään tauolle joka toinen viikko? Muutama viikko sitten syynä oli jääkiekko, nyt jalkapallo! Eikö teillä tosiaan ole mitään muuta aikaa jolloin futiksen typeriä kertauslähetyksiä voisi esittää kuin maanantain myöhäisilta ja ylen ainoan oikeasti kiinnostavan ulkomaisen draaman esitysaika?

maanantaina 14.06.2010

Joo ei tässä kuukautta kyllä aleta odottelemaan, että jalkapallo loppuu.. Hankin sarjan muualta katsottavaksi. Että tämmöisiä terveisiä sinne TV2:lle! Ihmettelen kyllä miksette voi jalkapallon jälkeen esittää sarjaa? Koska kyllä sarjan katsojat varmasti pystyvät laittamaan nauhalle jos eivät niin myöhään pysty valvomaan. Pääasia olisi että sarja jatkuisi!! Ja näkisihän sen sitten myöhemmin myös Areenasta.

maanantaina 14.06.2010

Jep. boikottiin meni koko yle. Ensin tuli jääkiekkoa true Bloodin paikalla ja nyt halvatun jalkapalloa kuukauden verran. hankin sarjan netistä. Miksiköhän sitä TV-lupaansa oikein maksaa, kun YLEn ohjelmisto on tällainen?? Mitään muuta en yleltä katso ja sitten senkin ainoan ohjelman päälle tulee jalkapalloa. KAIKKI urkeilu pitäisi siirtää suoraan maksukanavalle, katsokoot ne joita kiinnostaa mokoma typerä pelleily!

maanantaina 14.06.2010

Minuakin ärsyttää, kun true bloodin päälle on tempastu taas jotain urheilua. Mutta makuuniin tulee 2 tuotantokausi lainattavaksi keskiviikkona ;) Taitaa tulla true blood maratoni..

maanantaina 14.06.2010

Aika kuraa tämmöinen, jotain urheilua hyvän sarjan päälle. Ja jo toista kertaa ~kk sisään. YLE miten olisi järjen käyttöä näissä valinnoissa?

maanantaina 14.06.2010

Juu samat asiat tympii kun sarjat siirtyy urheilun takia. KAIKILLE TIEDOKSI EI NE NÄITÄ LUE IHAN TURHAAN KITISTÄÄN ja tulevaisuudessa urheilu menee AINA edelle

maanantaina 14.06.2010

Luemme kyllä joka ikisen palautteen, emmekä muutenkaan jätä niitä huomiotta.

Mihinkään ei ole kirjattu, että urheilu menisi aina muun ohjelmiston edelle.

Tällä kertaa ei vain oikein ollut muuta vaihtoehtoa: jalkapallon mm-kisat on massiivinen tapahtuma, jonka ottelut on näytettävä suorina jollakin kanavalla. On loogista, että se kanava on tapahtumaurheilun pääkanava TV2.

Takaan, että tulevaisuudessa mietitään muunkinlaisia malleja. Eikä tämä ole mitään tyhjää lätinää, vaan pohdimme oikeasti, kuinka voisimme palvella muita katsojiamme suurten urheilutapahtumien aikana.

MJ / TV2

maanantaina 14.06.2010

Eikö True Bloodia olisi voinut siirtää toiselle päivälle? Eiköhän lähes kaikilla ole jokin tallenusväline tai mahdollisuus katsoa sarjaa vaikka netissä, joten ei haittaisi vaikka sarja tulisi myöhäänkin. Hassua ostaa sarja, mainostaa sitä näyttävästi ja karkottaa katsojat toistuvilla viikkojen tauoilla.

maanantaina 14.06.2010

Jos tv-maksuja on pakko käyttää kalliiden ulkolaisten sarjojen hankintaan, niin voisi ne edes näyttää. Onneksi dvd:llä saa jo 1. kauden, ja toisen kaudenkin keskiviikkona! http://cdon.fi/elokuvat/true_blood_kausi_1-8372199
http://cdon.fi/elokuvat/true_blood_kausi_2-8605998

Sitten vaan tv-lupa peruutukseen.

maanantaina 14.06.2010

True Blood on ainoa sarja jota seuraan TV:stä. Toistuvien taukojen takia alan nyt sitäkin seuraamaan muualta. Taidan ladata netistä... Miksi ihmeessä urheilulle ei ole vieläkään omaa kanavaa!?

keskiviikkona 16.06.2010

Kiitos vaan kun kisojen takia jää katsomatta tää AINOA katsomisen arvoinen ylen kanavalta.....

tiistaina 22.06.2010

^yle areenalta löytyy making of true blood

keskiviikkona 23.06.2010

Todellakin fantastinen innovaatio YLEltä näyttää kakkoskauden pilotti juuri ennen pisintä taukoa. Olisi kiva myös kuulla vastaus siihen mitä täällä ovat muutkin ihmetelleet, eli miksei sarjan lähetysaikaa tai -päivää ole voinut siirtää.

Kyllä huomaa, ettei ole rahoitus katsojaluvuista kiinni, toisin kuin eräillä vähän ammattimaisemmin toimivilla TV-kavavilla.

perjantaina 25.06.2010

Olen ihan äskettäin alkanut katsoa True Bloodia, mutta tuntuu jo siltä, että alan olla koukussa :D En ole katsonut sitä TV2:lta, mutta ostin tänään ekan tuotantokauden itselleni. Näin, että myös toinen kausi oli kaupoissa, ja suosittelen sen ostamista niille, jotka odottelevat toisen kauden alkamista näin jalkapallon aikana! :)

perjantaina 25.06.2010

Voi, kunpa loppuisivat jo urheilut. Haluaa nähdä lisää True Bloodiaaaaaaaaah~
Milloinka lähetetään kakkoskauden kakkosjakso? Sitä odotellessa..

"Is there blood in my hair?"

lauantaina 26.06.2010

Aivan älytöntä siirtää kaikki kunnon ohjelmat jonkun typerän jalkapallon tietltä. Varmasti katsojat olis olleet paljon tyytävisempiä jos ensin olis näytetty eka tuotantokausi kokonaisuudessaan ja kakkoskausi ilman taukoja syksyllä. Mutta ei, on paljon hienompaa silpoa sarjoja ja muutella lähetysaikoja tai lisäillä taukoja täysin mielivaltaisesti.

Kumma juttu, että YLE ei voi lisätä itselleen ylimääräistä kanavaa, jolta voisi sitten näyttää suorana nämä mänttikuulat ym. urheilut. Ei kai sieltä tarttis tulla ohjelmaa 24/7 vaan ainoastaan silloin kun on joku tapahtuma, joka muuten näkyisi pääkanavilla.

tiistaina 13.07.2010

Heiii!

Kertokaa joku että monesko jakso toisesta kaudesta oli maanantaina 12.7?

Kiiitz <3

perjantaina 23.07.2010

Surullista että YLE on lähtenyt kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa näillä seksillä ja rappiolla mässäilevillä sarjoilla. Sarjan tarjoama maailmankuva on aivan sairas.

perjantaina 23.07.2010

...ja tätä seuraava sarja Hung näyttäisi olevan samaa sarjaa.

perjantaina 23.07.2010

Aijaha... No olipa kiva yllätys. Luulin että koko sarja jäi tauolle kesäksi mm. sen jalkapallonkin takia, mutta ilmeisesti se nyt jatkuukin, vahingossa huomasin ohjelmatiedoista. Onpahan jäänyt nyt sitten jaksoja välistä... Eipä noille normaalista poikkeaville jutuille, kuten urheilulle, mitään voi mutta kolme sanaa jotka auttaisivat tällaisissa tapauksissa: Tiedotus, tiedotus, tiedotus. Sitä ei ainakaan Ylen kakkoskanavan puolelta löydy... Tuolla aikaisemmin olleessa linkissäkin (http://ohjelma.yle.fi/ohjelmat/540967) näkyi vain ohjelmat 4.6. saakka eikä tulevia jaksoja ollenkaan, grrrrrrhhhh!

keskiviikkona 28.07.2010

Kyllähän Tv 2 voisi hieman puhvata ennakoon sarjaa ennen esittämistä. Viimeksihän jäätiin siihen, kun oli ne Taran synttärit ja Sookie sekä Bill olivat matkoilla. Jaahas´ taasen se jäi mielenkiintoiseen paikkaan. Voisiko tätä sarjaa verrata Twin Peaksiin? Yksi koukuttava sarja jota katsoivat monet, mutta True Blood on parempi.

tiistaina 03.08.2010

Toivoisin kummankin ylen kanavien tiedotus/ennakkomainoksien
tekijölle opintomatkaa Norjan, Ruotsin ja Tanskan omille
"yle" kanaville. Niissä osataan ohjelmien puffaus!!

torstaina 12.08.2010

Suuret kiitokset YLE:lle mahtavasta sarjasta ja myös siitä, ettei kesällä näytetä vain uusintoja. Muilla kanavilla kun tulee prime timessa pelkkiä vanhoja jaksoja, hoitaa YLE tilanteen kunnialla.

Kiitos.

maanantaina 23.08.2010

No jopas urheilu tuottaa ihmisille itkupotkuraivareita! Tottakai jalkapallon MM-kisat näytetään suorina ja nimenomaan kakkosella. Ja ymmärtääkseni ohjelmakartan suunnittelu on vähän kuin junaliikennetta rakentaisi, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Parempi että truubladdi oli tauolla urheilukisojen aikaan, saammehan nauttia siitä sitä pitemmälle nyt! Itselläni ei ole tallentavaa digiboksia ja vaikka kisojen aikaan harmittikin, on parempi että ohjelma oli tauolla eikä tullut joskus klo 00.30. Varsinkin kun niin jalkapallo- kuin jääkiekko-ottelutkin tuppaavat kestämään epämääräisen ajan, joten True Bloodin alkamisaikaa ei kuitenkaan olisi voitu ilmoittaa tarkasti! Sittenpä sitä vasta oltaisiin valitettu, kun tallennus meni pieleen kun "tyhmä Yle" ei osannut kertoa ohjelmalle tarkkaa alkamisaikaa...!!

tiistaina 14.09.2010

Yllätyksekseni kuulin eilen että ensi viikolla alkaa uusi sarja. Ei kerrottu milloin True Blood palaa takaisin ruutuun. Tietääkö joku? On niin hyvä sarja ja jäi taas niin jännään kohtaan että en haluaisi missata seuraavaa jaksoa... kiitos tiedosta etukäteen!

torstaina 16.09.2010

Ensi kesänä esitetään kolmas tuotantokausi, eli joudumme odottelemaan harmittavan kauan. :(

perjantaina 17.09.2010

Paras hannkkia DVD:nä 3. tuotantokausi, etenkin kun Yle taas varmasti siirtelee aloitusaikoja yms. jotta tallentaminen olisi mahdollisimman hankalaa.

maanantaina 20.09.2010

Olisi tosiaan mukavaa jos täältä YLEn sivuilta löytyisi helposti tieto, koska sarja jatkaa.

maanantaina 20.09.2010

Hä?

Loppuiko sarjan toka kausi jo? Eikös se jäänyt vähän kesken? Jatkuuko se? Koska? Missä? Hä?

tiistaina 21.09.2010

Pikkasen pihalla olin minäkin kun ei eilen tullutkaan odotettua sarjaa? Miksi näistä ei ilmoiteta ja kerrota millon sarja taasen jatkuu?

tiistaina 21.09.2010

Olisi muuten hyvä että voisi saada ilmoituksen sähköpostiin sitten kun 3tuotanto kauden alkamispäivä on lyöty lukkoon,

tiistaina 21.09.2010

Sarja näköjään loppui?? Jatkuuko ja milloin?

tiistaina 21.09.2010

Tietääkö kukaan missä vaiheessa jenkeissä mennään nyt? ja
missä vaiheessa yleensä noi dvd-boxit buukataan suomen
markkinoille? pääsiskö jo loppu vuodesta kolmannen kimppuun.

tiistaina 21.09.2010

miksi jatko vasta kesällä?? Kyseessä lienee yksi tv2:n suosituimmista sarjoista?

tiistaina 21.09.2010

Herranjumala, jatkuu VUODEN kuluttua??? luuleeko ne sielä ylellä että ihmiset odottelee tuonne asti...

maanantaina 04.10.2010

Eikä Vasta ens vuonna kolmas kausi -.-

torstaina 04.11.2010

uusi kolmas kausi on paras kaikista noista...jaksossa esitellään 3000-vuotias vampyyri Russell Edgington ja canal plus kannattaa olla jos haluaa todella nähdä sarjaa enemmän...

sunnuntaina 07.11.2010

minä en malta odottaa 3 kauden jaksoja....ja odotan että siitä tulee dvd boksi kun aikasemmat tuotantokaudet ostin heti kun ne ilmestyivät kauppaan......!!!!!!!!!!!!parempaa vamppyyri sarjaa en tiedä kun true blood,,jopa monet vampyyri leffat hävijäävät mennen tullen tälle uskomattomalle sarjalle....TRUE BLOOD IS BEST

sunnuntaina 07.11.2010

sarja on niin mahtava..mutta miinust on !!!!!! se että sookien pitää rakastaa billii eikä ericii!!!!!!!! ERIC <333 alexsander on mahtava ericin roolissa,,mutta eric saissa olla sen sookien suuri rakkaus eikä bill joka on ruma!!!!

torstaina 11.11.2010

Höh! Enpä tainnu tajuta että oli vaan tauolla jalkapallon takia ja nyt vasta huomasin, että sehän jatkuikin jalkapallon jälkeen :(
DVD:t siis ostamaan :)

sunnuntaina 09.01.2011

"HUOM! Verkossa on levinnyt perätön huhu siitä, että esittäisimme sarjasta leikatun version. Se ei pidä paikkaansa!"

Mutta se ei ole mikään huhu, että TV2 sensuroi mm. Derrick:in kaksi jaksoa, ja saman kohtalon on kokenut myös "Pieni talo preerialla", jonka uusinnoista on sensuroitu jaksoja.

Suosittelenkin jokaista sarjan "True Blood" seuraajaa varautumaan siihen, että jaksoja jää välistä.

sunnuntaina 09.01.2011

Yhtään True Blood -jaksoa ei jää esittämättä.

Myöskään Derrickin tai Pieni talo preerialla -sarjan kohdalla ei ole ollut kyseessä sensurointi vaan ikärajasäännökset, joita meidän on noudatettava.

Emme sensuroi edes tätä kommenttiasi, vaikka siinä esitetään paikkansapitämätön väite ; )

Asiaan: mainittuja sarjoja on esitetty aamu- tai iltapäivällä. Pari jaksoa sai kuitenkin K13-merkinnän, jolla leimattuja ohjelmia ei saa esittää ennen iltaseitsemää.

Itse asiassa esitimme jo yhden Derrick-jakson, jolla tuo merkintä oli, ja saimme siitä virastolta huomautuksen.

On ilman muuta harmillista, että jostakin sarjasta jää jaksoja näkemättä. Kyseessä ovat kuitenkin molempien sarjojen osalta uusinnat, eikä niille ollut mahdollista järjestää prime time -esityspaikkaa, jotka on varattu pääasiassa ensilähetyksille.

Lienee varmasti parempaa katsojapalvelua esittää valtaosa jostakin sarjasta kuin jättää se ohjelmistosta kokonaan. Selittelyltähän edellinen saattaa kuulostaa, mutta kannattaa huomioida myös mittasuhteet.

Muutamilta tosifaneilta tulleiden noottien lisäksi on nimittäin tullut paljon enemmän palautetta katsojilta, joiden päiviin sekä Derrick että Pieni talo preerialla ovat tuoneet iloa.

Yhdeksi vaihtoehdoksi on ehdotettu pois jääneiden jaksojen esittämistä vaikka yöllä. Valitettavasti se kuitenkin edellyttäisi melkoisia lisäjärjestelyjä mm. tiedottamisen ja lähetystoiminnan osalta ja pahimmassa tapauksessa tuloksena olisi vain lisää tyytymättömiä.

Miika / TV2

keskiviikkona 19.01.2011

Aivan ihanaa, tätä on odotettu! Kiitos!

maanantaina 24.01.2011

Suurkiitos päätöksestänne aikaistaa True Bloodia näin paljon! Sarja taitaa olla ainut, mitä seuraan säännöllisesti televisiosta. Ja kaikki, jotka ovat valittaneet (?!?) miespääosan esittäjän ulkonäköä, saavat nyt rukouksilleen vastauksen Ericin sekoittaessa pakkaa ihan mallikkaasti...

sunnuntaina 30.01.2011

Ihanaa, että yle näyttää 3 tuotantokauden jo helmikuussa!
Kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos! :D
Tätä on odotettu ihan älyttömästi :D
Ja oon itse henk. koht. hyvin iloinen että Bill jää tällä kaudella taaemmas koska Eric on hahmona paljon mielenkiintosempi. Plus tietysti Alexander on kymmenen kertaa paremman näkönen ku Stephen; pitkä, lihaksikas (mikä näkyy koska kaudella kolme ei oo varmaan yhtään jaksoo jossa sillä olis koko ajan kaikki vaatteet päällä :D), jne Ja on sitäpaitsi kotosin tosta vierestä :D


Muualla Yle.fi:ssä