TV2 panostaa 2012 nuorempiin katsojiin

Ajankohtaista

TV2 panostaa 2012 nuorempiin katsojiin

Julkaistu keskiviikkona 16.11.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2:n tarjonta ja ohjelmakaavio muuttuvat keväällä 2012 voimakkaasti. Taustalla on Yleisradion päätös palvella jatkossa paremmin myös sitä yleisöä, jota emme tällä hetkellä ohjelmistoillamme tavoita. Yle on erittäin vahva varttuneempien katsojien keskuudessa, mutta tavoitamme huomattavasti heikommin 15 – 30-vuotiaat, nuoremmat sukupolvet.

Olisi helppo ratkaisu nostaa kädet ylös ongelman edessä ja jättää suosiolla nuorempien katsojien tavoittelu kaupallisille kanaville. Julkinen palvelu kuuluu kuitenkin kaikille suomalaisille ja meidän on onnistuttava tarjoamaan myös sellaista sisältöä, joka puhuttelee ”vaikeita kohderyhmiä".

Olemme profiloineet kanavaperhettämme entistä selkeämmin: TV1 säilyy voimakkaasti faktapainotteisena kanavana, jonka katsojat haluavat pysyä ajankohtaisten asioiden tasalla ja olla mukana kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävissä hetkissä. Yle Teema jatkaa kulttuurin ja teemallisten kokonaisuuksien erityisnäyttämönä, jota fanittavat hyvin monenlaiset suomalaiset.

Ja TV2:n vastuulla ovat erityisesti ne nuoremmat katsojat, jotka haluavat viihtyä ja rentoutua tarjontamme parissa.

Kanavan kaavio on rakennettu niin, että ohjelmat olisi entistä helpompi löytää. Keski-iltaan, maanantaista perjantaihin klo 19.30:een on rakennettu erityinen lifestyle – ja realityohjelmien jatkumo. Kevään sarjoja ovat muun muassa Rintheessä, joka kertoo Levin laskettelukeskuksessa töitä tekevistä nuorista pätkätyöläisistä ja Soramonttuprinsessat, jossa esitellään jokamiesluokkaa ajavat rempseät sisarukset.

Komedioille on puolestaan varattu samanlainen ”putki” klo 20.30:een. Maanantaisin on tarjolla Pasilaa, muina viikonpäivinä kansainvälisen tarjonnan tuoreita hittejä.  Uusia avauksia on tulossa myös viihteeseen ja kotimaiseen sketsitarjontaan. Märät säpikkäät tuo säpinää torstai-iltaan ja nostaa puheenaiheeksi nuoret saamelaiset talentit: Suvi Westin ja Kirste Aikion.

YLE Kuvapalvelu

TV2 avaa uusia, näkyviä ohjelmapaikkoja myös kansainvälisille suosikkisarjoille. Sunnuntaisin klo 21. esitetään mm. Boardwalk Empire (kuvassa yllä) ja Pan Am, puheenaiheita maailmalta. Erityisesti nuorempia katsojia ajatellen avaamme torstai-iltaan fantasia-, ja scifi-slotin, jossa nähdään mm. HBO:n maailmanmaineeseen yltänyt Game of Thrones (kuvassa ylinnä).

Myös urheilu saa uuden ohjelman sunnuntai-iltoihin. Ohjelmassa ei puhuta tuloksista vaan urheilijoista tulosten takana.

Moni asia kaaviossa ja ohjelmistossa menee siis uusiksi. Profiloinnin myötä moni ohjelma myös vaihtaa kanavaa tai lakkaa. Kanavamuuttajia ovat muun muassa Inhimillinen tekijä, Seitsemäs taivas ja Dokumenttiprojekti. Kaikki kolme, kuten myös Tangomarkkinat, asettuvat ensi vuonna TV1:n ohjelmistoon. Jo pitkään on ollut tiedossa, että esimerkiksi Kesäillan valssi loppuu kokonaan.

Muutosten rinnalla kanavan brändiohjelmista monet silti säilyvät Kakkosella. Ajankohtainen Kakkonen, Poliisi- tv, Silminnäkijä, Satuhäät, Tartu Mikkiin muun muassa. Draamassa keskiviikon ohjelmapaikka säilyy ennallaan. Myös Uusi Päivä jatkaa ohjelmistossa.

TV2 on edelleen myös lasten kanava, jatkossa lapsille on keski-illassa tarjolla toinenkin tunti klo 18. - 19. Näin Yleisradio satsaa entistä näkyvämmin pienten koululaisten tarjontaan myös televisiossa.

Olemme tietoisia siitä, että tuttujen ohjelmien siirtäminen pois paikaltaan ja ohjelmiston selkeä nuorennusleikkaus ovat isoja päätöksiä. Isoihin muutoksiin liittyy aina isoja riskejä. Nyt tehtävät muutokset on kuitenkin pakko tehdä, jos aiomme toteuttaa perustehtäväämme ja palvella entistä paremmin kaikkia suomalaisia.

Samalla tunnustamme viihtymisen ja rentoutumisen yhdeksi tv:n katsomisen keskeiseksi motiiviksi. Meidän tehtävämme on tuottaa ja esittää erilaisia sisältöjä erilaisille yleisöille niin, että katsoja tunnistaa ohjelmista Ylen julkisen palvelun arvot ja tavan tehdä.

Olemme uuden edessä avoimina ja valmiina ottamaan vastaan palautetta, oli se sitten kriittistä tai kiittävää. Jos ei mitään yritä, mikään ei myöskään muutu. Julkinen palvelu, joka ei tavoita nuorempia yleisöjä, ei ole täyttä julkista palvelua.

YLE KuvapalveluTelevisiopäällikkö
Riitta Pihlajamäki

 

Sarjojen alkamispäiviä

 

Rintheessä 9.1. (6 osaa joka päivä klo 19.30)
Game Of Thrones 12.1. (torstaisin klo 22.05)
Boardwalk Empire 15.1. (sunnuntaisin klo 21)
Soramonttuprinsessat
5.3. (ma 19.30)
True Blood 22.3. (neljäs kausi torstaisin klo 22.05)
Pan Am
8.4.(sunnuntaisin klo 21). 

 

Kysymyksiä ja vastauksia kanavauudistuksista

 

 

Kommentit

keskiviikkona 16.11.2011

Hei! Tähän artikkeliin on asiasanaksi merkitty True Blood, mutta ei sitä kyllä tekstissä mainittu. Kiinnostaisi tietää, milloin se uusi tuotantokausi alkaakaan!

keskiviikkona 16.11.2011

Olin juuri päivittämässä sarjojen alkamispäiviä jutun perään!

Miika / TV2

keskiviikkona 16.11.2011

Mikäs mikäs tämä Soramonttuprinsessat on? Mistä lisätietoa siitä?

keskiviikkona 16.11.2011

Tässä:

Dokumentaarinen Soramonttuprinsessat kertoo hyvinkääläisen Grönroosin uusioperheen sisäisestä dynamiikasta ja epäperinteisestä ydinperheestä.

Tarinan keskipisteessä ovat räväkät teini-ikäiset kaksostytöt Jessica ja Marianne, jotka isänsä Maken opastuksella yrittävät löytää paikkansa niin Jokamies-luokan kilparadalla kuin kasvaa naisiksi nykypäivän Suomessa.

Ralliperheen näyttävien riitojen ja karkean kielenkäytön alta löytyvät harvinaisen voimakkaat ja läheiset perhesiteet. Grönroosien yhdistävä voima on rakkaus vauhtiin ja rallin Jokamiesluokkaan, “Jokkikseen”. Viikolla rempataan ja tuunataan takapihalla autoja ja vikonloppuisin ajetaan kilpaa.

Kolmatta kertaa naimisissa oleva viiden lapsen isä Marko, eli Make, toimii tallipäällikkönä ja yrittää kokeneena kuskina kouluttaa 17-vuotisista kaksostytöistä nopeita kuskeja, tosin huonolla menestyksellä.

Isä-tytär suhteet joutuvat kisojen paineiden alla jatkuvasti koetukselle. Kahden kilpakauden aikana seurataan tyttöjen ja perheen kehitystä.

10 -osainen Soramonttuprinsessat hehkuu lämmintä ja aitoa suomalaista perhe-elämää.

Lisää lähempänä maaliskuuta.

Miika / TV2

keskiviikkona 16.11.2011

Nyt täytyy kyllä nostaa hattua! Hei hyvät suomalaiset, Boardwalk Empire ja Game of Thornes YLEn kanavilla. Ja vielä True Bloodia "kaupan päälle", voiko tässä enää enempää pyytää. Nyt tässä Canal+ Series-maksukanavalta noita kahta ensimmäistä (erityisesti boardwalk empirea) katselleena, voin sanoa, että kyseessä on aivan helkutin mahtava sarja! YLE ansaitsisi jo tästä hyvästä jonkinnäköisen palkintopystin. Ja vielä, kun tulee noinkin erinomaiseen katseluaikaan, niin huhuijaa.

Kiitoksia ja hienoa, että YLEkin on ruvennut huomaamaan, että kyllä sitä telkkaria katselee muutkin kuin vain yli kuuskymppiset.

keskiviikkona 16.11.2011

Game of Thrones, True Blood & Broadwalk Empire, loistava valikoima ohjelmistoon!

torstaina 17.11.2011

Onko tuosta Rintheestä-sarjasta mitään lisätietoa? Eikös joku kanava joskus yrittänyt Levillä tehdä jotain sarjaa, mutta nyt Yle siinä sitten vissiin on onnistunut?

torstaina 17.11.2011

Miten käy saksalais krimisarjojen kanssa? Ne ei saa loppua.

torstaina 17.11.2011

Paljon kiitoksia Pasilasta. Paras ja katsottavin sarja, mikä televisiosta tulee.

torstaina 17.11.2011

Toivottavasti muistatte pitää kuitenkin tarpeeksi laadukasta katsottavaa sitten ykkösellä vanhemmalle yleisölle, joka on se ylen maksut maksava ja uskollinen katsojakunta.
Nuoremmat tuskin kääntävät ylen puolelle totuttuaan kaupallisiin kanavoihin, vaan yrittäähän sopii. Toivon myös, että saksankieliset sarjat jatkuvat sitten ykkösellä.

torstaina 17.11.2011

Vai että scifi- ja fantasiaslotti, ei hassumpi idea - kunhan vaan eivät urheiluniilot ole niskaan hönkimässä ja ohjelmia perumassa...
Game of Thronesin eka kirja on hyvää fantasiaa, joskin ei todellakaan mitään peruskauraa, joten saas nähdä mitä sarja sitten mahtaa olla.
Entäpä Doctor Who?
Nähdäänköhän nyt vihdoin ja viimein sarjan jatkokausia kun nyt kerta ollaan avaamassa paikkaa alan sarjoille?
Sarjatoive:DER KOMMISSAR(Komisario), kaikkien saksalaisdekkarien äiti ja esikuva 1970-luvulta.
Ja vaikka kanavaa nyt "nuorennetaankin" niin toivottavasti perusohjelmisto kuitenkin säilyy suht ennallaan.
On kiva että tiistai-iltaisin on tullut monia harvemmin nähtyjä leffoja, kuten kesällä tullut Musta sunnuntai, tämäntyyppisiä harvinaisuuksia kaipaisi lisää monien yliesitettyjen uusintojen vastapainoksi.
Tässä muutama toive:
-The Car(1977), tappaja-autokauhua
-Get Carter(1971)
-Charley Warrick
-Inglorious Bastards(1977)
-Sint(Saint)(2010), eli Pyhän Nikolauksen häijympi puoli, Rare Exportsin hollantilainen "sisarteos"

torstaina 17.11.2011

Krimit eivät lopu, vaan esim. lauantaidekkarit (Kettu, Syyttäjä, Stolberg) jatkavat myös keväällä.

Ilman muuta vanhempaa yleisöäkin palvellaan edelleen, myös Kakkosella - mm. keskiviikon kotimainen draamapaikka säilyy. Sillä esitetään keväällä Pirkko Saision kirjoittama Tehdas

Eikä jako uusien sarjojenkaan suhteen välttämättä niin ahdas ole. Vaikkapa Martin Scorsesen luoma, kieltolain aikaiseen Atlantic Cityyn sijoittuva Boardwalk Empire voi hyvinkin kiinnostaa myös vanhempaa yleisöä. Niin on käynyt Yhdysvalloissakin.

Tiistan ja lauantain elokuvapaikat pysyvät ainakin toistaiseksi profiileiltaan melko lailla sellaisina kuin ovat olleetkin. Välitän toiveet eteenpäin.

Doctor Who ja Der Kommissar eivät liene ihan lähiaikoijen suunnitelmissa, mutta harkitsemisen arvoisia varmasti ja kenties mahdollisia joskus tulevaisuudessa.

Rintheessä kertoo rehellisen avoimesti, millaista on ensikertalaisten nuoren kausityöntekijöiden elämä Levitunturin kupeessa.

Heidän työntekoaan ja vapaa-aikaa on seurattu koko talvikauden ajan aina hiihtokauden avajaisista lähtien vapun loppujuhliin asti.

Miten nuoret selviytyvät uusista haastavista työtehtävistä ja pitävät pintansa tunturin houkutuksien keskellä?

Sarjan päähenkilöinä nähdään kolme kaksikymppistä nuorta: Joni Salminen, Katariina Heikkilä ja Rosanna Kulju. Heidän lisäkseen tutuksi tulevat dj:t ja radiopersoonat Jaba ja Ride sekä monet muut Levin turistien viihtymisestä huolehtivat henkilöt.

Vuoden vilkkaimpana aikana rumbaa pyörittää vakituisten työntekijöiden lisäksi lähes tuhat kausityöntekijää.

Miika / TV2

torstaina 17.11.2011

Onneksi saksalais krimit jatkuu. Miten on pressiklubin laita?

torstaina 17.11.2011

Tuleeko ensi vuonna uusia jaksoja Parasta aikaa- sarjaan, entä jatkuuko Kahden keikka ja koska kakkonen kertoo lisää uudesta sunnuntai-illan urheiluohjelmastaan.

torstaina 17.11.2011

Pressiklubi jatkuu.

Myös Kahden keikasta on tulossa uusia jaksoja, mutta tarkka ajankohta ei ole vielä selvillä.

Parasta aikaa -sarjalle ei ole tällä tietoa luvassa jatkoa.

Kysytty urheiluohjelma lienee Urheilukatu 2, josta kirjaan tänne lisätietoja heti kun niitä saan.

Miika / TV2

torstaina 17.11.2011

Urheilukatu 2 alkaa 15. tammikuuta. Esitysajankohta on sunnuntaisin klo 19.05-19.30.

Ohjelmassa tutustutaan urheilijoihin uudella tavalla ja kurkistetaan kulissien taakse. Millaisia ihmisiä huippu-urheilijat oikeastaan ovat? Millaista elämää he elävät ja mikä heille on tärkeää?

Lisäksi Urheilukatu 2 esittelee urheilun ja liikunnan uusimpia trendejä sekä ilmiöitä. Ohjelman juontajina ovat Yle Urheilun tutut kasvot Inka Henelius ja Kristiina Kekäläinen.

Urheilukadulla nähdään viikottain myös toimittaja Kaj Kunnas.

Miika / TV2

torstaina 17.11.2011

Entäpä jatkuuko "vanhojen"kotimaisten elokuvien esittäminen ?

torstaina 17.11.2011

Täytyy kyllä sanoa, että Ylen kanavien anti on juuri siinä, että näytetään ihan muuta mitä kaupalliset mtv3, sub ja nelonen näyttävät. Olisi kiva, että Ylen kanavilla näkisi jatkossakin laadukkaita ohjelmia, hyviä dokumentteja, haastatteluohjelmia yms. "aikuisten ihmisten" -ohjelmia. Muut kanavat ovat täynnä tosi-tv -sarjoja ja jenkki sontaa. Kyllä dokumentteja, asiaohjelmia ja henkilöhaastatteluja katsovat muutkin kuin yli 60v. ihmiset. Ymmärrän ettei parikymppisiä kiinnosta ylen ohjelmat, mutta heitä varten on kymmeniä muita kanavia. Todella ihmeellinen juttu tuo Mansikkapaikan lopettaminen; mielenkiintoisia haastateltavia ja erittäin miellyttävä haastattelija, eikö tosiaan katsojia ole riittävästi??

torstaina 17.11.2011

Vaikka kiitosta annankin HBO:n laadukkaiden sarjojen ottamisesta osaksi Ylen ohjelmia, minua samalla kummastuttaa päätös Mansikkapaikan lopettamisesta. Erityisesti haastattelijan vaihdoksen myötä kiinnostuin ohjelmasta ja mielestäni se kuului TV2:n parhaimpiin kotimaisiin ohjelmiin. Eikö sarjaa todellakaan olisi voinut säilyttää osana Ylen tarjontaa? Kyllä me nuoremmatkin eli 20-30 -vuotiaat arvostamme laadukkaita keskusteluohjelmia. Ja tähän asti Yle on tarjonnut poikkeuksellisen tasokkaita kotimaisia keskusteluohjelmia. Nyt näyttää siltä, että tilanne taitaa muuttua huonompaan suuntaan, valitettavasti.

torstaina 17.11.2011

Lainaus "Olemme uuden edessä avoimina ja valmiina ottamaan vastaan palautetta, oli se sitten kriittistä tai kiittävää. Jos ei mitään yritä, mikään ei myöskään muutu. Julkinen palvelu, joka ei tavoita nuorempia yleisöjä, ei ole täyttä julkista palvelua."

Mikä ettei, mutta toivoisin, että TV2 kiinnittäisi jatkossakin huomiota myös katsojalukuihin. Toisekseen YLE:n toimintapolitiikassa on yksi vakava virhe: Meiltä katsojilta ei koskaan kysytä mitään.

Lainaus "Nyt tehtävät muutokset on kuitenkin pakko tehdä, jos aiomme toteuttaa perustehtäväämme ja palvella entistä paremmin kaikkia suomalaisia."

Hyvä. Kysynkin seuraavaksi, että minkälainen aikataulu on seuraavilla tasokkailla ja laadukkailla sarjoilla, joita TV2:lla on viime vuosina nähty:
- Kahden keikka (vanhat jaksot)
- Vanha kettu (vanhat jaksot)
- Rikospaikalla (tämäkin on loistava sarja, jota on nähty vasta 2011 Suomessa. Miksi tätä ei olisi voitu nähdä aiemminkin?)
- Siska (vanhat jaksot)

Kiitän vastauksesta jo etukäteen, ja toivottavasti myös yo. sarjat jatkuvat 2012.

perjantaina 18.11.2011

Vanhat kotimaiset elokuvat jatkavat, mutta Ykkösellä.

YLE esittää laadukkaita dokumentteja ja keskusteluohjelmia myös tulevaisuudessa.

Uskallan sanoa, ettei tilanne muutu huonompaan vaan monipuolisempaan suuntaan.

Kuten Riitta Pihlajamäki yllä kirjoittaa, moni Kakkosen vanhoista brändiohjelmista myös jatkuu. Mutta jostain piti luopuakin, jotta tilaa uudelle saatiin.

Vaikka on täysin ymmärrettävää, että suosikkiohjelman loppuminen harmittaa, kevyesti päätöksiä ei ole tehty. Jokaisella ohjelmalla on elinkaarensa.

Kahden keikan vanhat jaksot, Vanha kettu ja Siska eivät jatka vuonna 2012. Rikospaikalla-sarjaan on tietääkseni uusia jaksoja, mutta niiden esityspäiviä ei ole vielä päätetty.

Miika / TV2

perjantaina 18.11.2011

Miksei True Blood voisi alkaa "ystävänpäivälahjana" niin kuin viime keväänäkin? Odottavan aika on armottoman pitkä varsinkin kun olin henkisesti valmistautunut ystävänpäivän yllätykseen kuten moni muukin True Blood fani... Reilu kuukausi lisää odotusaikaa on PALJON tässä tapauksessa! Mutta pääasia kuitenkin että True Blood tulee ja kiitos siitä YLE! <3

perjantaina 18.11.2011

Kiitos True Bloodista. Kieli pitkällä odotan uutta kautta! :)

lauantaina 19.11.2011

Surullista kyllä on tämä ikärasisimi lupansa maksavia vanhempia ikäluokkia kohtaan,jotka menettävät ohjelmansa,kyllä nyt on lähellä lähteä tv-maksun irtisanominen.Ei hyvä!

lauantaina 19.11.2011

Kyllä me reilut viiskymppisetkin tykkäämme juuri näistä laadukkaista HBO:n sarjoista! Hyvänen aika sentään.

Annan myös ääneni sille että Dr Who (ja Torchwood!) tekisivät paluun YLE 2:lle. Kovasti niitä on kaipailtu.

Kaupalliset kanavat ovat pelanneet ja pilanneet ohjelmakarttansa niin totaalisesti kaikella hömpällä ja tositeeveellä, että nämä YLEn "vanhoilliset" ja perinteiset draamat ovat kuin kapinaa sitä vastaan. Hyvää draamaa ja ajankohtaisohjelmaa, jotka eivät aliarvioi katsojia, on tarjolla nyt yllin kyllin. Voin suoraan sanoa, että televisiomaksun maksaa oikein mielellään.

Kiitos.

sunnuntaina 20.11.2011

"Kahden keikan vanhat jaksot, Vanha kettu ja Siska eivät jatka vuonna 2012"

Nuo Kahden keikan uusinnat ovat olleet kivoja, ja kiinnostavat myös nuorempia katsojia (itse olen 23 v.). Onko mitään mahdollisuutta, että niitä kuitenkin joskus jatketaan, jos ei kakkosella niin jollakin toisella Ylen kanavalla?

sunnuntaina 20.11.2011

Suuri kiitos YLE:lle !

Tämän vuoden aikana YLE on tarjonnut mielestäni loistavia ohjelmia katsojille.
Parhaita ohjelmia YLE:ltä ovat olleet nämä:
-Pasila
-Tankki täyteen- ja Reinikainen-uusinnat
-Häräntappoase-uusinnat
-Theroux-dokkarit
-Silminnäkijä
-The Pacific
-Hilander-TV
-Sherlock (2010)- tv-sarja
-Uutisvuoto

---Itse olen 17 vuotias poika ja olen tyytyväinen YLEn tarjontaan. Odotan Game of Thrones-sarjaa vuodelta 2012.

sunnuntaina 20.11.2011

Periaatteessa on reilua, että Yle aikoo palvella paremmin nyt myös nuoria ja nuoria aikuisia. Kuitenkin TV1 ja Teema ovat selvästi vanhempien ikäpolvien suosiossa ja FST5:n ohjelmistokin pääasiassa vanhemmille katsojille sopivaa. Ja varmasti suuri osa uudistuneen Kakkosenkin tarjonnasta on sellaista, että myös vanhemmat ihmiset voivat niitä seurata halutessaan.

Odotan uudistusta mielenkiinnolla :)

maanantaina 21.11.2011

Kiitos paljon kun HBO:n sarja Game of Thrones tulee kakkoselta... Odotan kovasti kyseistä sarjaa innolla... Toivottavasti uusi ilmeenne toimii ja kiitos muistakin hyvistä sarjoista.

maanantaina 21.11.2011

Ei ole mukavaa, kun Mansikkapaikka loppuu. Se ei ole mikään vanhusten ohjelma, itse olen 22- vuotias ja katsomme kyseistä ohjelmaa yhdessä. Mansikkapaikassa on mahtava juontaja. Olisiko mahdollista siirätää Mansikkapaikka vaikka Teemalle, jollei se enää sovi Kakkoselle?

maanantaina 21.11.2011

Eiköhän tämä ikäprorisointi ole jo joka kanavalla huonoksi todettu, ylen vaan itse pitää hakata päätänsä samaan mäntyyn.
Mainoskanavat suoltavat tätä b-luokan ulkolaista sarjaa ihan riittämiin.

Tässä on selvää nuorten katsojien aliarviointia, luullaako että ikä merkkaa sitä että heile kelpaaa mikä vaan moska? Ja eikö he saa katsoa vaikkapa Reinikaista ikänsä takia? ;)

Ja juuri tuo ikäryhmä on jo jättänyt ylen. Heile on jo Salat Elämät muila kanavilla ja netti on tärkempi media.
Kun kerran ykkösestä tehdään kalkkisten kanava niin suositteleeko Yle että 26-40 vuotiaat saavat lopettaa tv-luvan maksamisen ilamn sanktioita, kun heidät on unohdettu kokonaan .Ensin mokattii RadioMafia Ylexsiin ja taas lisää samaa jatketaan tv:n puolella?

tiistaina 22.11.2011

Pan Am on vähän outo valinta ohjelmistoon, ensinnäkin jo siitä syystä, että se ei saavuttanut suosiota edes kotimaassaan ja loppuu 14 jakson jälkeen. Ja toisekseen siitä syystä, että se ei ole kyllä millään lailla nuorisoa kiehtova sarja.

Solsidan-sarja kannattaisi esittää TV2:n puolella hyvällä paikalla. Samaten myös muita komediasarjoja voitaisiin sijoitaa primetimeen (tosin jenkkikomediat eivät oikein 22 minuutin kestollaan taida sopia YLE:n ohjelmistoon).

Ymmärrettävää on, että suuret hitit ulkomailta menevät lähinnä MTV3:n ja Nelosen ohjelmistoon muikean hintalappunsa vuoksi. Jenkkituotanto kuitenkin kaikesta huolimatta vetoaa nuoreen yleisöön paremmin kuin eurooppalaiset sarjat. Vinkkinä sunnuntain scifi/fantasiapaikalle, että USA:ssa starttasi vastikään fantasiasarja "Once Upon A Time", josta huokuu laatu ja ammattitaito.

Kun nuoriin katsojiin yritetään vedota, kannattaisi miettiä myös ohjelmien nimiä. "Rintheessä" ja "Soramonttuprinsessat" ovat niminä aika "lame".

Sketsiviihde vetoaa myös nuoriin. Nelosella esitettiin taannoin sarja "Mannerheimintie", ja jokin vastaavanlainen voisi olla aika nappiveto TV2:n lauantai-iltoihin.

P.S. "Parasta aikaa" -sarja on parasta yleläistä draamatuotantoa vuosiin, joten kannattaisi vakavasti harkita sitä sarjan jatkamista. ;)

tiistaina 22.11.2011

Luin juuri hesarin nettilehdestä TV2:n lopettavan myös ohjelmien kuuluttajien näkyvyyden (mistä ei yllä olevassa pätkässä ole mitään mainintaa!). Todella ikävä päätös mielestäni enkä voi uskoa, että se vaikuttaisi mitenkään katsomisinnokkuuteen oli sitten kohdeyleisönä eläkeläiset tai teinit. Minusta on ollut tosi mukava saada ohjelmat minulle "tarjoiltuina" eikä vain muiden kanavien tyyliin, että uusi alkaa, kun vanha loppuu tai kaupallisilla kanavilla tietysti, että uusi alkaa, kun parikymmentä mainosta on saatu katsottua. Muutoinkin olen kyllä pitänyt TV2:n valikoimasta ihan koko teini- ja nuoren aikuisen ikäni. Nyt olenkin jo 35-vuotiaana ohittanut kohdeyleisöiän, mutta toivoisin silti, ettei YLE siirry kaupallisten kanavien hömppälinjalle vaan pitäisi laadukkuudesta kiinni. Tuota aivoja rasittamatonta sontaa tulee muilta kanavilta jo ihan riittämiin.

tiistaina 22.11.2011

Onpa surullista kuulla että TV2 haluaa tehdä itsestään samanlaisen soopakanavan kuin maikkari ja nelonen + muut ovat. Jos tälle linjalle mennään niin eikö tulisi halvemmaksi jos lopetetaan koko kakkonen , suljetaan Tohloppi ja pyöritetään tsättiä ja tv-visaa 24h/7 Helsingistä käsin. Johannalle ja Tiialle tsemppiä!

tiistaina 22.11.2011

TV2:lle halutaan nuorempaa yleisöä. Kuulkaas, ettei nyt vain kävisi niin, että "maalaisille" profiloitunut kanava heittää vanhat katsojat ulos, mutta ei saakaan uusia tilalle. Ainakin minulle tuli nyt vähän hölmö olo, että anteeksi nyt, että olen katsellut Kakkosta. Ja siksikin hölmö olo, että käsittääkseni nuorempi polvi ei maksa tv-maksua, kun netistä näkee kaikkea mukavaa ilmaiseksi, mutta arvatkaas kuka tässä on kiltisti maksanut tv-maksunsa vuodesta toiseen.
Katsokaa nyt, miten printtimedian on käynyt: nuoria tavoitellaan jos jonkinlaisilla liiteillä ja väriä lykätään sivuille isojen kuvien tueksi ja silti levikit laskevat.

tiistaina 22.11.2011

Ylellä on meininki kuin Valviralla. Aika "mielenkiintoinen" syy lopettaa kuuluttajien hommat. Mulle olisi mennyt perille rahasyyt mutta Yle otti ja keksi että kuuluttaja on este nuorten katsojien kyvylle katsoa Kakkosta. En olisi itse keksinyt noin innovatiivistä syytä. Harmi Kun se on ainoa ylen innovatiivisuus keksiä savuverhoja rapulalle.

tiistaina 22.11.2011

Jotenkin en usko, että nuorempi väki tuumaa: "Hei, nyt alan katsomaan kakkosta, kun siellä ei enää ole niitä juontajia!" Tiia ja Johanna ovat aivan erinomaisia ruutukasvoja, eivätkä he varmasti ole syynä siihen, että kukaan jättäisi kakkosta katsomatta, päinvastoin. Jos haluatte lisää nuoria katsojia, niin sitten lisää Pasilan kaltaisia ennakkoluulottomia ja viiltävän hauskoja ohjelmia. "Ei dyddöjä pois ruudusda, JUM****TA!, sanoisi Repomieskin :)

tiistaina 22.11.2011

Kahdenkeikka, Kettu ja Siskahan ovat YLEn annista parasta mitä on tarjolla. Amerikanhömppää on netti täynnä, ja nuoret katsovat jaksot sieltä kauan ennen kuin niitä Suomessa tullaan esittämään. Laadukkaita saksalaisdekkareita taas on vaikea löytää muualta kuin TV2:n tarjonnasta.

Niin ja älkää ihmeessä päästäkö Johannaa ja Tiiaa pois ruudusta.

Ugh. Olen puhunut.

tiistaina 22.11.2011

Ette saa poistaa Johannaa, Terhiä ja Tiia ruudusta, hävetkää kun edes sellaista mietitte. Minä olen kasvanut yhdessä Johannan ja Tiian kanssa, he ovat jutelleet minulle silloin, kun kaikki muut ovat olleet hiljaa. Jos he katoavat ruudusta, niin tuntuu, kuin joku läheinen kuolisi. Ette te saa yhtään uutta katsojaa kuuluttajien poistamisella, vaan pikemminkin menetätte meitä.

tiistaina 22.11.2011

Ihanat, hyväntuuliset ja sympaattiset Johanna ja Tiia ovat kuuluttaneet jo silloin kun pienenä katsoin televisiota, älkää nyt missään nimessä heitä laita pois! Vaikka halutaankin uudistua, niin pitäis silti jotain vanhaa hyvääkin jättää jäljelle!!!!

tiistaina 22.11.2011

Itse kuulun tuohon kohderyhmään, johon kakkonen on itseään muuttamassa. Olen 24 vuotias ja asun Helsingin seudulla, mutta olen aina rakastunut kakkosen "maalaisuutta". Olen ikäni asunut kehä kolmosen sisäpuolella betoni lähiössä, niin kakkosen kanssa olen päässyt pois kaupungin sykkeestä. Itse olen viime vuosina katsonut kakkoselta esim. Mansikkapaikkaa, Kahden keikkaa, Ajankohtaista kakkosta, Parasta aikaa ja Lauantaiviihdettä. Jatkuuko Lauantaiviihde joskus uudestaan? Lauantaiviihteen päärooleissa näytteli siis Esko Roine, Anna-Maija Tuokko ja Lari Halme. Legendaarinen kakkosen ohjelma, joka olisi mahtavaa saada uusintana, on Talonpojanralli. Ja ette todellakaan saa poistaa kuuluttajia ruudusta. Itsekin olen lähes koko maallisen vaellukseni elänyt yhdessä Tiian ja Johannan kanssa.

tiistaina 22.11.2011

Ohjelmamuutokset näyttävät hyviltä, vaikka Mansikkapaikan lopettaminen harmittaakin.. Kiitos hyvästä ja nimenomaan laadukkaasta tv- tarjonnasta.

MUTTA... Miksi ihmeessä poistatte juontajat??? Ne, varsinkin Tiia ja Johanna, ovat Ylen tavaramerkki! Ja esimerkiksi Subtv on palaamassa juontajiin takaisin...

tiistaina 22.11.2011

Eipä olisi uskonut että joku kanava suosiolla siirtyy marginaalikanavaksi, oltuaan koko olemassa olonsa ajan yksi pääkanavista. No mikäs siinä, jos ne mahdolliset uudet katsojat on sitten niitä oikeita katsojia. Jos tällä saataisiinkin nuoria innostettua maksamaan tv-maksua, niin pahoin pelkään, että vuoto toiseen suuntaan tulee olemaan sitäkin voimakkaampaa.

tiistaina 22.11.2011

Kiitoksia HBO:n huippusarjoista, joita näyttävästi aletaan näyttämään järkeviin aikoihin, eikä piiloteta niitä yömyöhään. Silti ihmettelen hinkua tuottaa tätä tosi-tv moskaa, oikeesti! En jaksaisi katsoa yhtään kalakukonBBkokkausdiilitanssi -möttö ohjelmaa. Tehkää vähemmän tosi-teeveetä ja panostakaa mielummin hyvään kotimaiseen käsikirjoitukseen, näyttelijöihin, ohjauksee tms. Olen jo pitkään odottanut hyvää, kotimaista sketsisarjaa Yleltä.
Miksi ihmeessä kuuluttajat pitää laittaa ruudusta pois???? Aivan käsittämättömän typerä päätös! Jos tarkoitus on nuorentua, niin katsokaapa suomen suosituinta nuorisokanavaa, eli sub tv:tä. Siellä on juontajat ruudussa ja nuoret tykkää.

tiistaina 22.11.2011

Kiinnostaisi tietää aikooko Kakkonen päästä nyt sitten lopullisesti "hyvällä syyllä" eroon saksalaisista dekkareista?

keskiviikkona 23.11.2011

Kuuluttajat pois ruudusta???????? Uusiutumisen ei tarvitse tarkoittaa hyvien juttujen poistamista. Nyt aliarvioitte nuoria. Laittaakaapa kysely sivuille ja olen varma että enemmistö ei halua kuuluttajia pois ruudusta......

keskiviikkona 23.11.2011

Kauhistuin, kun tänään kuulin, että kakkonen heivaa kuuluttajat pois ruudusta. Miksi teitte näin tyhmän päätöksen? Komppaan edellisiä puhujia siinä, että minäkin olen hyvin nuoresta kasvanut yhdessä Tiian ja Johannan kanssa. Silloin kun luodaan uutta, niin ei saa luopua niistä asioista, jotka toimivat. Tiia ja Johanna ovat kakkosen kovin brändi.

keskiviikkona 23.11.2011

Game of Thrones ja Broadwalk Empire kilpailukykyisellä varoitusajalla - tästä huikeat kiitokset! Siinä on parhaat tv-uutuudet vuosiin.

Komppaan myös ylläesitettyä pyyntöä Doctor Whon paluusta.

keskiviikkona 23.11.2011

Ihanko tosissanne olette? Eikö tämän maan väestön pitäisi ikääntyä hirmuista vauhtia niin että eläkeläisille ei riitä kohta hoitajiakaan? Nyt sitten alatte hömppää tuottamaan maahan vaikka kotimaistakin tarjontaa on yllin kyllin. osa jopa laadukasta.
Dokumentit, asia ohjelmat. nehän pitäisi nimenomaan olla koko kansan asiaa, ihan nuorillekin sopivaa katsottavaa. ne 70 luvun saksalaiset dekkarit ovat jo aikansa nähneet.
Älämölöt kuten pasilat tai hilanderit joutavat romukoppaan.

Koska Yle ei ole kaupallinen kanava, miksi koettatte tehdä sellaista mikä ei rooliinne kuulu? Oletteko kysyneet nuorilta haluavatko kyseistä tarjontaa? Onko tehty markkinatutkimus asiasta? Jos ei niin sitten stoppia...

torstaina 24.11.2011

Hei Yle! Mikä tämä Märät Säpikkäät -ohjelma on? Milloin se alkaa, ja mikä sen idea on? Saamelaisuus kiinnostaa kovasti, mutta ohjelmasta ei ollut enempää infoa eikä kuvaa. :(


Muualla Yle.fi:ssä