Kommentti Pasilan viidennestä kaudesta

Juttuarkisto

Kommentti Pasilan viidennestä kaudesta

Julkaistu maanantaina 23.01.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaisin klo 20.30. Jaksot katsottavana YLE Areenassa vuoden ajan koko maailmassa. Pasilan viides kausi loppui 26.3. Uusia jaksoja on luvassa vuodenvaihteessa. Maanantaina 9.4. esitetään englanninkielinen erikoisjakso Deputy Mayor.

Yksi Atte Järvinen vastaa tusinaa Hollywood-käsikirjoittajaa.

Tv-kanavalla työskennellessä saa totutella kertomaan, miksi suosikkisarjoista ei pyöri uusia jaksoja ruudussa koko ajan.

Vaikka syitä on useita, suurin yksittäinen vaikuttava seikka ovat resurssit: ohjelmien budjetit ovat jo Ruotsissa vähintään kaksinkertaiset, anglosaksisista maista tai Keski-Euroopan tv-tehtaista puhumattakaan.

Niinpä yllätyin itsekin, kun kuulin, että Pasilan viides tuotantokausi alkaa vain kaksi viikkoa edellisen jälkeen.

Tuotantokausi on tv-sarjojen yhteydessä yleistynyt termi, jolla tarkoitetaan joko kalenterivuoden, tietyn rahoitussopimuksen tai juonikokonaisuuden puitteissa tehtyjä jaksoja.

Pasilan uusimpia kausia on tietääkseni tehty osaksi rinnakkain, mutta aivan uusia osia on joka tapauksessa luvassa jälleen kymmenen.

Tekijöillä on takanaan melkoinen ponnistus, etenkin jos huomioidaan se – ja tämä tulee enemmänkin fanin kuin toimittajan suusta – että Pasilan taso ei ole juurikaan matkan varrella laskenut.

Pikemminkin päin vastoin. Koko sarjan koskettavimmat hetket koettiin vasta neljännellä kaudella, kun hahmoista alkoi paljastua aivan uudenlaisia tasoja. Toistaiseksi viimeisin jakso, jossa sarkastinen komisario Pöysti vaelsi kotiinsa herkempää puoltaan sulatellen, oli suorastaan runollinen.

Uusissa osissa Pöysti joutuu mm. kyynikoiden terapiaryhmään, kokee sielunkumppanuutta vuoden 1947 keskiaukeamatytön kanssa ja käy Vanuatussa. Routalempi ajautuu kohti jännän ydintä ja Repomies näkee unia...

Käsikirjoituksesta vastaa edelleen yksi ainoa mies siinä missä vaikkapa Simpsoneita on kirjoittanut jatkuvasti leegio korkeapalkkaisia huippuammattilaisia. Syvää kunnioitustani Atte Järvistä kohtaan ei vähennä edes se, että hän kannattaa Manchester Unitedia.

Miika Jalonen
TV2:n verkkotoimittaja

Pasilan sivut

Sarja Facebookissa

 

Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 24.01.2012

JEEE!!!! SIIS IHAN PARAS KOKO TV-SHOW KOKO PASILA :D :D :D :D

tiistaina 24.01.2012

Ei ole Pasilan taso todellakaan laskenut yhtään mihinkään. Innolla odotan mitä viides kausi tuokaan tullessaan. Toivottavasti hahmoihin tullaan syventymään vielä lisää tulevissakin jaksoissa, koska sarjasta tulee tällöin aina vain mielenkiintoisempi.

4. kaudella oli muuten hienoa huomata, miten Atte oli saanut ujutettua aiemmilta kausilta tuttuja sivuhahmoja mukaan, kuten Jerppe Stoltenstoltenin, Saksalat ja Andy Suonsilmän. Olisi kiva nähdä jatkossa muitakin tuttuja hahmoja (Anteroisten veljesten paluuta odotellen).

tiistaina 24.01.2012

Kummallista kyllä Atte onnistuu käsikirjoittajana aina vain ampumaan suuremmilla panoksilla kausi kauden jälkeen. Lisäksi animaatio on sulavampaa kuin koskaan ennen. Kiitän tästä upeasta sarjasta jota olette meille faneille jaksaneet tehdä näinkin kauan ja nopeasti.

tiistaina 24.01.2012

ei Attea voi kuin ihailla..

tiistaina 24.01.2012

JOS näemme joku päivä toi Repomiehen Raunon vaimon
niin pitäisiköhän hänen laulaa tämä biisi?

http://www.youtube.com/watch?v=2YpXc4uQ4Cs

(Mikropuhe jengi - Olen nudisti)

lauantaina 28.01.2012

Koska kerta Repomies tulee näkemään unta...niin toivotavasti hän ei näe "tuhmaa-unta"
...mutta se oli tosi siistii kun Pöysti teki siis rikollinerosta lopun...

lauantaina 28.01.2012

Tuhmaa unta?..hän tarkoitti varmaan että toivottavasti Repomies ei näkisi unta naisista jotka ovat ihan nakuja....

ja ai niin Atte on hyvä jätkä

sunnuntaina 29.01.2012

Aivan mahtavaa settiä Atte! jatka samaa rataa! ;)

tiistaina 31.01.2012

Meillä joilakin on netti-selain Google chrome...niin mitä sanoisitte ja varsinkin Atte että JOS Google chrome:en voisi asentaa Pasila-aiheinen teema?...

sunnuntaina 12.02.2012

Aivan loistavaa settiä ollut tämä viides kausi! Jaksot tuntuvat vain paranevan ja paranevan.

tiistaina 21.02.2012

Selvästi jaksot vain paranevat, vaikka monet vielä itkevätkin ekojen kausien perään. Mahtavaa huumoria, täytyy sanoa! :D

keskiviikkona 22.02.2012

Pasilasta on ehdottomasti tultava musikaalielokuva!

tiistaina 28.02.2012

Pasilasta on ehdottomasti tultava viitos dvd ja elokuva! :D

tiistaina 13.03.2012

Ei Pasila vaan menetä otettaan, ei sitten millään. Eilinenkin jakso oli LOISTAVA!

sunnuntaina 18.03.2012

Animaation tasokin on noussut! Jaksot on paljon huolellisemmin tehty.. HYVÄ PASILA!

maanantaina 26.03.2012

Nyt kun tuli puheeksi tämä elokuva juttu...niin mä voin sanoa että mä oon kaverini kanssa...näin Facebookissa kuvitellut että minkälainen se tulisi olemaan...

(Pasila on niin cool!)

maanantaina 26.03.2012

Siis mitä ihmettä tuo viimeisin jakso oli kun Pöysti lähti Intiaan? Ei kai Pasila nyt vielä voi loppua, eihän?

tiistaina 27.03.2012

Voi apua! jos Pasila loppuu tähän paikkaan :(
toivotavasti ei lopu!! :/

tiistaina 27.03.2012

Ei hätää, uusia jaksoja on kyllä tulossa.

Miika / TV2

tiistaina 27.03.2012

Huh, hyvä juttu sitten. Ehdin jo säikähtää pahanpäiväisesti...

tiistaina 27.03.2012

Luojan kiitos!! :D

Että Pasila jatkuu :-)

torstaina 29.03.2012

Mitähän tästä pitäisi sanoa? Pasilan taso on laskenut aivan helvetisti. Pasilaa taitaa vaivata sama kuin Salattuja Elämiä, sarjaa vain jatketaan ilman sen kummoisempaa juonta, kun jo 2. tuotantokauden jälkeen alettiin kierrättämään vanhoja ideoita, ja niitä luultavasti tullaan kierrättämään jatkossakin. Eli taitaa ideat olla loppuun käytetty, kun ei keksitä mitään uutta. Parantamisen varaa on todella paljon.

Vitsitkin alkavat jo olla aika loppuun käytettyjä, kun itse en nauranut 5. tuotantokauden aikana vain kaksi kertaa, kun taas 1. ja 2. tuotantokaudella nauroin jokaisessa jaksossa. Hahmot ovat myös muuttuneet entistä ärsyttävimmiksi, ja tällä tarkoitan Repomiestä ja Pöystiä. Pöystistä on tullut itsekäs kusipää, joka ei ajattele kuin omaa etuansa ja luulee olevansa joku neropatti, vaikka ei ole ratkaissut yhtäkään rikosta itse. Repomies on taas muuttunut idiootiksi joka höpöttää pelkkää paskaa eikä pysy ollenkaan asiassa. Repomies on jo tylsempi kuin Routalempi. Ja Repomiehen jatkuva "jumalauta!" huutaminen on todella tylsää, kun sitä tulee melkein jokaisessa lauseessa. Se nauratti kahdella ensimmäisellä kaudella, mutta ei enää. Nykyään se vain ärsyttää. Hahmoista plussaa saa ehdottomasti Routalempi, hahmo on muuttunut parempaan suuntaan sarjan edetessä, eikä ole niin tylsä kuin alussa.

Eräs asia sarjassa myös on alkanut puuduttamaan: Ikuinen syksy. Eikö pasilassa todellakaan ole muuta vuodenaikaa kuin syksy? Onhan talvea pasilassa pikaisesti näytetty omien laskujen mukaan vain kahdesti. Luulisi jo vaihtavan vähän vuodenaikaa, tuntuu typerältä kun kaikki sarjan tapahtumat ovat tapahtuneet syksyllä, voisi jo pikkaisen muuttaa sarjaa ja tehdä tarkoituksella muutaman talvijakson ettei sarja jatkuisi yhtä puuduttavana.

Jos kerran pasila jatkuu edelleen (eikä loppua näy missään) niin seuraavat asiat kaipaa parannusta:

- Vaidelkaa nyt pikkasen sitä vuodenaikaa, syksy on jo kulunut vuodenaika
- Repomies voisi jo jäädä eläkkeelle, sen juttuja ei jaksa enää kuunnella. Tai ainakin vaihtaa hahmon luonnetta vähemmän sekopäiseksi (Oikea lääkitys mikä kerrankin toimii)
- Pöysti voisi jo kasvaa aikuiseksi ja lopettaa sen jatkuvan marisemisen ja lässyttämisen. Hommatkaa sille jo se muija, ei sitä muuten jaksa katella, JA TUTTI POIS!!! Voisiko sen tutin jo jättää Pöystiltä pois? Ei oiken toimi että kolmekymppinen imee tuttia
- KEKSIKÄÄ NYT PERKELE NIITÄ UUSIA IDEOITA!!! Ei kukaan halua katsella vanhoja ideoita, varsinkin kun darra-jaksoja on ollut jo kolme, joista kaksi on ollut lähes identtisiä keskenään, ei toimi!

Olen puhunut, mutta tuskinpa tämä mitään auttaa, sillä mielipiteitähän ei koskaan kuunnella

torstaina 29.03.2012

Oho mikä tilitys JMH..

En ole täysin samaa mieltä mutta esitit kyllä varsin hyviäkin pointteja. (vähän agressiivisesti mutta kumminkin)

Joulua ja muita vuodenvaihdoksia olisi piristävää nähdä, darra jaksoja ei saisi tulla enempää, olisi kiva nähdä Pöystin kainalossa nainen joka pysyisi maisemissa edes muutaman jakson ajan, Jumalautaa voisi hiukkasen hillitä..

Mutta omasta mielestäni sarjaa ei missään olosuhteissa saa eikä voi verrata sellaiseen naurettavaan roskailmiöön kuin salkkarit. (Anteeksi vain salkkari-fanit..) Aten käsikirjoitukset ovat paljon mielenkiintoisempia ja oivaltavampia kuin tuossa ylijatkuneessa saippuasarjamme. Atella on upeasti sana hallussa, ja hänellä on muutenkin hyvin erikoinen kirjoitustyyli ja taito rakennella hauskoja kielikuvia. Eikä omasta mielestäni sarja ole huonontunut vaan päinvastoin. Huumori on paikoitellen hienovaraisempaa ja silti nauran kippurassa. Tarinoissa on nykyisin enemmän nokkelia oivalluksia maailmanmenosta, samaistuttavia ja ajankohtaisia aiheita, nerokasta yhteiskuntakritiikkiä ja lisäksi hahmoista on tullut vieläkin sympaattisempia. Ensimmäiset kauden olivat toki hirmu hauskoja mutta en voisi kuvitellakkaan että juonirakenteet olisivat nykyisin yhtä sekopäisiä. En myöskään innostuisi siitä jos hahmot olisivat nykyisissä jaksoissa samanlaisia vitsinlaukojia jotka vain tulevat paikalle milloin mistäkin kertomaan hauskat vitsinsä ja poistumaan. Hahmot olisivat nyt näin monen kauden jälkeen aika tyhjän oloisia jos heitä ei olisi koulittu niin kuin uusimmissa jaksoissa. Heissä on nyt enemmän syvyyttä ja he tuntuvat jotenkin inhimillisemmiltä. Heidän persoonansa tuntuvat oikeasti ihastuttavilta ja olen alkanut kiinnostumaan siitä mitä heidän elmässään tapahtuu, mikä on aika kova saavutus piirrossarjalta. On myös mukavaa kun heidän menneisyydestään on saatu jo nyt niin paljon irti. J

Uudet jaksot ovat muutenkin olleet tosi viihdyttäviä. Jaksoissa on enemmän kerroksia kuin sipulissa ja viittauksia vanhoihin jaksoihin on vain hauska bongailla. Ja ihmettelen aina kun joku sanoo että sarja kierrättää pelkästään vanhoja ideoita…Tällä kaudellahan on ollut uskomattoman legendaarisia ideoita. Ikimuistoisempia ovat olleet Inceptionia ja muita unentasoilla leikitteleviä leffoja mukaileva Non, je ne regrette rien, kaikkille mafialeffoille naureskeleva Routalemmen potkut, iljettävyyden ja huutonaurun rajamailla kuljeksiva Schaibaajat ja näin viimeisimpänä surullisenkaunis Irtiotto. Animaatiokin on näin suomalaisesta näkökulmasta taidokkaampaa, ja musiikillisesti vaihtelevampaa.

Ja mitä hahmoihin muuten tulee niin saavat mielestäni pysyä juuri sellaisina kuin ovat. Tietenkin haluan että heistä paljastuu vielä yllättäviäkin piirteitä ja ominaisuuksia mutta perusideat näissä hahmoissa pitää säilyä. Höppänä Rauno on aivan ihana ja Pöystin nyt kuuluu olla sellainen badass koska sellaisia he ovat ja sellaisina he ovat juuri niin valloittavia. Ja herranjestas eihän tutista nyt voi luopua! Koko sarja kulminoituu siihen! Olen miettinyt pääni puhki sen merkitystä, mitä se kertoo Pöystistä, koko pasilan universumista..mutta hienoa onkin se etten voi millään tietää. Se on koko sarjan paras läppä. Jostain syystä päähenkilö on saanut tutin imeskeltäväkseen, ja sen merkitystä saamme ikuisesti spekuloida. Ja minun puolestani sarja saa vielä jatkua ja pitkään jos taso säilyy samanlaisena.

Olen myös puhunut koska halusin tuoda esille täysin vastakkaisen mielipiteen.
En kiusatakseni vaan nettikeskustelumaailman houkuttelemana.

torstaina 29.03.2012

*siis sarja on musiikiltaan vaihtelevampaa, ei animaatio* xD

torstaina 29.03.2012

Yhdyn anoonyymin tilitykseen!! :D Sarja on parempi kuin alussa. Hahmot ne vain muuttuvat ihanemmiksi! <3<3

torstaina 29.03.2012

Atte! jos luet tämän kommentin niin tässä linkissä olisi lisää "hyviä ideoita Pasila sarjaan"

(http://pasila.freeforums.org/yleista-pasilaa-f7.html)

torstaina 29.03.2012

Joo "hyviä" ideoita tosiaan... -.-

torstaina 29.03.2012

hyviä ideoita Pasila sarjaan. hmph! NIIN VARMAAN JOO!! msavaloja
muuten hyviä mutta...

Anna Aten tehdä tämä sarja Rauhassa...

(ja sitä paitsi Pasila on hyvä sarja)

torstaina 29.03.2012

itsekin pidän nykyisistä jaksoista enemmän. Ideat ovat olleet tosi hyviä ja hauskoja. :) Pasila jatkukoon niin kauan kun Järvinen niitä jaksaa ja haluaa tehdä, me kyllä sanomme kun sarjan taso alkaa laskea. (edellisten kausien perusteella ollaan vielä kaukana siitä)

perjantaina 30.03.2012

Pyydän ensimmäiseksi anteeksi kova sanaista tilitystäni. Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa kenellekään pasila fanille mielipahaa, vaan tuoda oman mielipiteeni julki sarjasta. Esitän oman mielipiteeni usein hieman (joskus liiankin) aggressiivisesti että saisin aikaan keskustelua, mutta mitään riidanhaluista tarkoitusta kommenteillani ei ole. Kiitokset anonyymille joka otti kommenttiini kantaa, ja esitti eriävän mielipiteen.

perjantaina 30.03.2012

Ei se mitään JMH ja kyllähän täällä on tilaa kaikille mielipiteille, sitä vain itsekin vähän innostui tuomaan omaa mielipidettä vähän turhankin hanakasti esille. Tarkoitukseni ei ollut mitenkään lytätä kritiikkiäsi ( tai siis oli, mutta mielialani oli kirjoitushetkellä hiukan erillainen xD) mutta nettikeskusteluhengen mukaisesti sitä vain jotenkin ajauduin tilittämään ja tilittämään..

Ja noh, selväähän se on että kaikki ivät voi arvostaa samoja juttuja eikä pitäisi kiukustua jos joku ei tykkää.. että näin.

sunnuntaina 01.04.2012

Vielä tohon JHM:n pitkään tekstiin lisäyksenä se, et Pasila ei saa jatkua siten, et Pöysti o yhtäkkii taas töissä, vaan ainakin siten, et se miettii niitä sen ajatuksii viel kerran siel Intias tai jollain muulla tavalla, joka viittaa viimeisimpään jaksoon.

sunnuntaina 01.04.2012

Tuossa on järkeä. Että Jos/kun Pasila jatkuu niin sen tosiaan pitää jatkua siten että: Pöysti Intiassa ja sen jälkeen Pöystin paluu Pasilaan. Sillä eihän Pöysti voi tulla takaisin yhdellä sormen napsahduksella...

(ja hei vau Pasilaa myös Unkarissa asti! hyvä Atte)

maanantaina 02.04.2012

Miten nii Unkarissa asti? O-o

maanantaina 02.04.2012

Unkarissa asti? ...AAaa...joku näemmä tarkkoitti tätä linkkiä jossa on puhetta Pasilasta ja vieläpä unkariksi...

http://www.nyest.hu/renhirek/a-szenne-egett-angyal

maanantaina 02.04.2012

Jaa vai että enkku erikoisjakso..onko muuten tiedossa uusia dubbeja vai jäikö tähän yhteen?
(taisivat kaikki ostajat kadota kun näkivät pienellä budjettilla väsätyn animaatiotason xD)

tiistaina 03.04.2012

Ainakaan minun tiedossani ei muita dubattuja jaksoja ole.

Miika / TV2

tiistaina 03.04.2012

No jo kun kaverini haluaa jo että Pasilasta pitäisi tehdä Videopeli sekä tietokoneeseen että muihin konsoleihin esim.Nintendo Wii tai Playstation 3 ja sen sellaisiin...joten mitä mieltä te olette? Pitäsikö Pasilasta tehdä peli vai pärjätäänkö tv-sarjalla?

tiistaina 03.04.2012

Pelkkä sarja ei riitä!! >:DD

Tarvitsemme Pasila-keräilyastiaston,-elokuvan, -pehmoleluja, -figuureja, -pyyhkeitä ja lakanoita, avaimenperiä, -t-paitoja(parempia),-laukkuja,-karkkeja,-pelejä,-vihkoja,-pinssejä,-hiirimattoja, -pelikortteja, -sarjakuvakirjoja ja kaikkea ihanaa tilpehööriä amerikan malliin! xD Pasilalla on vielä koko Suomi valloitettavana.....mutta sitten tuleekin raha ikävästi vastaan :/

perjantaina 06.04.2012

Ihan loistava sarja kyllä! :)

maanantaina 09.04.2012

Tänään se sitten näkyy se Deputy Mayor (Pasila special) :D

maanantaina 09.04.2012

Ehei hitto.. X'D

Nauroin katketakseni noille tekstityksille Deputy Mayor spesiaalissa! Kääntäjällä on hyvä huumorintaju... mutta jakson esittelyssä kyllä mokailtiin: väitettiin että jakso on kolmannelta kaudelta (väärin, toiselta) ja että tämä on brittinäyttelijöiden tähdittämä (aijaa?) ja sitten vielä se että näitä ois dubattu nyt muutama (valetaan faneihin turhaa innostusta?)

maanantaina 09.04.2012

oli ihan hyvä dubbi :) Ja jos näitä tosiaan on enemmän kuin yksi niin televisioon ja nettiin vaan! Näin suomalaisena voin sanoa ettei mikään ole huvittavampaa kuin verrata enkkusoperrusta alkuperäiseen xD

tiistaina 10.04.2012

En ymmärrä miksi joidenkin mielestä sarja on huonontunut? Hittolainen, sehän on lähtenyt hurjaan nousuun!! :D 4. ja 5 kaudet ovat olleet aivan omaa luokkaansa

torstaina 12.04.2012

Eikun parempaa!! Pasilasta videopeli!! >8D
tiedän paria kaveria Facebookissa jotka ovat "suunitelleet Pasila aiheisia pelejä"

(mutta hei! ei väkisin jos ei kiinnosta) :3

maanantaina 16.04.2012

hmph! vai että Pasilasta pitäisi tehdä videopeli. Kaikkea sitä kuulekin!..ja lukee myös! ...vaikkakin toi ihme pitäisi nähdä ja kokea! >:3

lauantaina 05.05.2012

Anteeksi mutta pitääkö tämä paikkaansa että Pasilan kuutos kauden jaksot näkyvät vasta tammikuussa 2013? :-(
(tai no niin mulle annettiin Facebookissa ymmärtää)

sunnuntaina 06.05.2012

jaa-a sempä näkee sitten syksyllä...sillä en usko että se alkaa vasta tammikuussa 2013


Muualla Yle.fi:ssä