Seitsemäs taivas: Vapaa kuin taivaan lintu?

Juttuarkisto

Seitsemäs taivas: Vapaa kuin taivaan lintu?

Julkaistu maanantaina 13.12.2010

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaina 8.5.2011 klo 21. Ensiesitys 19.12.2010. Ohjelma katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan ensilähetyksestä.

Feminismi alkaa olla aatteena aikansa elänyt, väittää sosiaalipsykologi, psykoterapeutti Katriina Järvinen. Hänen mielestään se on pienen naisporukan projekti, joka ajaa vain pienen vähemmistön, koulutetun keskiluokan, oikeuksia. Feministit arvostavat työntekoa yli kaiken ja halveksivat pullantuoksuisia äitejä.

Suurelle osalle suomalaisia naisia puhe lasikatoista, joihin naiset työelämässä törmäävät, on kuitenkin pelkkää hepreaa.

- On monia naisia kaupan kassoilla tai siivoojina, jotka pääsevät korkeintaan pyyhkimään märällä rätillä lasikattoja. Ajatus työstä, jossa pyritään toteuttamaan omaa syvintä itseään, on heille hyvin kaukainen, Katriina Järvinen sanoo.

Hänen mielestään sekä poikien että tyttöjen pärjääminen riippuu nykyisin pikemminkin siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan he sattuvat syntymään. Luokka rajoittaa ihmisen etenemistä paljon enemmän kuin sukupuoli. Luokkayhteiskunta on entistä julmempi, koska yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut. Kilpailuyhteiskunnassa kaikki pelkäävät putoamista ja yrittävät siksi turvata ensi sijassa oman asemansa. Heikommassa asemassa olevat jäävät omilleen, yhteisvastuuta ei enää ole.

Feminismin piti vapauttaa naiset entisistä velvollisuuksista mutta toisin kävi. Vanhojen tilalle tulivat uudet- ja niiden mukana uupumus. Ruumista on hoidettava, ulkonäköä vaalittava, huippuvirka saavutettava – ja jos kaikki ei mene putkeen, tulee romahdus, jota hoidatetaan psykoterapeutin vastaanotolla. Aikuiset eivät osaa asettaa itselleen rajoja mutta vaativat niitä lapsiltaan.

Psykokulttuuri on voimissaan. Oman persoonan kehittämisestä on tullut kovaa ja yksinäistä työtä. Mihin kaikella itsetutkiskelulla ja persoonan trimmaamisella oli tarkoitus pyrkiä, on kiihkeän kehittämisvimman keskellä jäänyt epäselväksi. Monelle siitä on tullut huomaamatta itsetarkoitus.

Katriina Järvistä haastattelee Maarit Tastula.

Kommentit

sunnuntaina 19.12.2010

Hieno ohjelma teillä. Minulla on saman tyyppiset kokemukset.
Uskovaisuus kotona toi toki turvaakin (ei tarvinnut pelätä alkoholiongelmia), mutta toi se myös ahdistusta.Häpesin sitä kotini helluntalaisuutta.Äitini erityisesti harrasti sitä: Rukouksia polvillaan, suureen ääneen huutamista, kiellot opiskeluista -koskapa se muka ei ollut Jumalan tahto.
Koulukaverien kiusaamista:" Herppalaisia" olin minäkin..

Oli kaikenlaista arkielämän hankaluutta ja myöhemmin sitten pettymistä esimerkiksi opintojen hylkäämisestä. Koko tulevaisuus meni vähän pieleen.
Oli pakko karata kotoa,ja ottaa ensimmäinen jätkä, joka mukaansa huoli. Sitten lapset, Sairaudet, ristiriidat, avioerot ja pysyvät psyykkiset ja fyysiset sairaudet.
Vaikka kuinka olen pyrkinyt jo edesmenneelle äidilleni antamaan anteeksi, en meinaa onnistua:
Hän lienee taivaassa, mutta minä jatkan kärsimystäni täällä. Monesti vaan tulee mieleen, että ehkä lapseni EI OLISI kehitysvammainen, jos olisin saanut rauhassa opiskella ja katsoa, tuoko elämä OIKEAN puolison eteen.Silloin ei "susipareja " hyväksytty, ainakaan uskovaispiireissä.Oli pakolla mentävä naimisiin ihmisen kanssa, joka ei edes se oikea ollut.

Usko ja ne hienot asiat, joita se tuo esille, ovat ehdottoman tärkeitä! Kansakunnan moraali rapisee muuten. Mutta pakkosyöttö EI ONNISTU koskaan: Jää nämä loppuelämän pahat mielet..Ei enää edes yli viisikymppisenä tiedä, keneltä pitäisi pyytää anteeksi vai olenko minä itse edelleen se syyllinen, syntinen...Mihin?

sunnuntaina 19.12.2010

Ohjelmassa paljastettiin tämän nurinkurisen yhteiskunnan tuloksia.Osasyynä juuri tuon feminismin vaikutus Suomessa viime vuosikymmeninä.Olen senverran nähnyt ns uraäitien elämää äitiyslomalla ja todennut samaa, että jotkut äidit ovat täydellisyyden tavoittelijoita ja pelokkaita kuinka he pystyvät vetämään äitiyttä uraa kotia jne.Toisaalta ulkopuoliset paineet ovat kovat tässä yhteiskunnassa.Työelämään on äitiyslomalta kiire mutta sisimmässään monikin varmaan nauttii kotonaolosta.Monet eivät halua mennä kokopäivätyöhön.Ei kaikkien edes olisi pakko (jollei ole sitoutunut valtavaan asuntolainaan )
Ikävää, että Suomessa ei ole vaihtoehtoja puolipäivätyötä tai nelipäivästä työviikkoa pienten lasten äideille tai jos mahdollisuutta ei paljon käytetä.
Muistan kun aikoinani tunsin aina huonoa omatuntoa kun jouduin itse lapsen sairastettua jäämään pois työstä.
Suomessa ajan henki on ollut jo 70-luvulta lähtien,ettei äitiyttä arvosteta;onko niin, että äidit itse eivät arvosta sitä,eikä liioin perhe-elämää. Asia nyt on vain niin, että naisella on luontainen hoivaamistarve eikä kysymys ole tasa-arvosta,eikä naisen alistamisesta.Täydellistä perhettä emme tule saamaan mutta molemminpuolinen kunnioitus perheessä olisi helpottavaa.Nainen voi rakentaa uraa myöhemminkin jos on halua ja mahdollisuutta.Eikö tärkeintä ole,että perheenä tai ilman voimme elää tasapainosta elämää ja luoda sellaisia arvoja joista on hyötyä koko elämälle.

maanantaina 20.12.2010

Kuusi ällää, lainkuuliainen, kunnollinen tyttö, kiltti tyttö, en riidellyt, en uhmannut aktoriteettejä. Minusta oli tulossa kunnon (nais)kansalainen. Korkeakouluun ja Maisteriksi, IT-alalle ja hyvää työhän - ylenin esimieheksi eikä haasteita puuttunut. Murruin, en ollut oppinut puolustautumaan - luulin että naisena pääsee läpi kunhan vain esittää järkevät argumenttinsa. Paloin lopuun ja löysin itseni psykiatrin penkiltä (vasta kolmisen vuotta ensimmäisen sairaslomani jälkeen). Psykiatrilla käynnistäni koin kamalan polttomerkin omaisen kommentin omalta äidiltäni: 'Sehän sekoittaa pään vain enemmän'. Siitä kohtaa ensimmäisen kerran tunnistin kiukun ja ajattelin 'entä sitten? Enhän voi jatkaa enää täydellisenä naisena, kun en siihen kyennyt. En tietäisi mten yhdistäisin tähän perheen. Nythän en edes jaksanut vaihtaa vaatteita nukkumaan mennessä ja päinvastoin.' Työelämä ei ollutkaan onnistumisen satu, vaikka olin tehnyt kaiken 'oikein', enkä ollut edes joutunut vielä ratkomaan balanssia perheen ja työn kanssa. Ihmettelin ja imettlen edelleen miten ihmiset sen tekevät. Mietin, nyt yli 5v työelämästä ulkona, että miten miten miten... Miten voisin elää elämäni naisena oikein ja antaa anteeksi sen mitä yhteiskunta (feministisine oikeusnäkemyksineen) minun kasvussani aiheutti. En koskaan halunnut olla harmiksi tai haitaksi, nyt minussa puhkuu inmto puolustaa arvojani, mutta keinot puuttuvat. Ehkä perustan perheen (ystävät ovat aina sanoneet nähneensä minut hyvänä äitinä jolloin minä aina 10v sitten nauroin kuin mojovalle vitsille) tai teen taidetta kaikesta siitä mitä olen joutunut 'ohjelmoimaan' uudelleen päässäni. Voisin olla hyvä äiti ja haaveilen siitä, mutta samalla tunnen äärimmäistä ahdistusta ja vastuuta siitä, miten tähän maailmaan voi synnyttää enää yhtään onnetonta eksyksissä olevaa ihmisrukkaa - eihän maailma voi pelastua. Olen pysähtynyt, olen jumissa. Kannan kaunaa, ja välillä pääsen siitä eroon. Mutta jaksanko nousta ja toteuttaa vielä haaveita, jotka eivät edusta yleistä näkemystä yhteiskuntakelpoisuudesta on minunlaiselleni kiltille ja kuuliaiselle ihmiselle todella vaikeuta asioita. Kukaan ei kuitenkaan tule ja tuuppaa loputtomiin. Liian monta vuotta on kulunut jo näin. Ehkä olisi minunkin aika jo tehdä jotain - ja unohtaa se tikapuupeli johon olin jo nousemassa. Olen edelleen hengissä.

Tämä oli minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä ohjelma avaten solmuja ajatuksissani, tunsin jotain tuttua johon uskoa. Uskoa olla itsenäinen nainen - ja nauttia elämästä kaikilla sen osa-alueilla. Kaikista suurin kunnioitus jälkikäteen olisi kuulla olleensa hyvä, lämmin ja rakastava ihminen.

Kiitos.

maanantaina 20.12.2010

Hyvä hyvä! Olipa mainiota, että näitä uusia naisia kahlehtivia myyttejä tuuletellaan! Vuosikymmenet olen ollut sitä mieltä, että jossain on menty vikaan, kun nainen ei enää ole saanut rauhassa iloita naiseudestaan. Äidiksi haluaminen oli iloisella 60-luvulla hölmöä, ankealla 70-luvulla ei saanut olla kaunis, ja pinnallisella 80-luvulla piti ruveta rääkkäämään kroppaa timmiin työkuntoon. Toista naista ei voinut nimittää äidilliseksi; sehän olisi ollut melkein loukkaavaa. Niinpä sitten synnytyslaitoksessa työskentelevä tuttavani kertoi joskus nuorten äitien julistaneen jo synnytyssalissa, että "tämä muksuhan ei minun menojani estä!" Kissaemollakin tuntui olevan terveempi suhtautuminen jälkeläisiinsä kuin näillä vapailla naisilla. Uskon useimpien naisten sisimmässään kuitenkin tienneen, että hoivavietti kuuluu naisen olemukseen. Ilman sitä ihmiskunta olisi hävinnyt jo aikoja sitten, Sääliksi käy nuoria nykynaisia. Nythän pitäisi olla paitsi loistava työmyyrä myös pätevä "kotoilija" ja superlasten tuottaja. Kaunis ja hoikka pitäisi olla ja hienoja harrastuksia pitää hankkia ja ennen pariutumista pitäisi ehtiä kokea elämää varastoon seikkailemalla maapallon ympäri. Jääköhän sitä aikaa siten elämiseen jos koko olemassaolo on elämän suorittamista? Hyvät siskot! Kaikkea ei voi saada. Keskitytään itselle tärkeisiin asioihin. Ei meitä kukaan isosisko valvo ja pidä kirjaa tekemisistämme,

torstaina 23.12.2010

Mistä näitä löytyy...

Kyseinen "terapeutti" ei ilmeisesti ole suotta vaivautunut perehtymään sukupuolten asemasta kertoviin tutkimustuloksiin sen enempää kuin naisliikkeen toimintaan.

Siis missä kohtaa "feminismiä" sanotaan, että naisten tulee 'vaalia ulkonäköään ja saavuttaa huippuvirka' yms? Kyseinen mimmi ei kaikesta päätellen osaa lukea muuta kuin naistenlehtiä.

Jos luokan käsite terapeuttia noin kovasti kiinnostaa, sopii hakea kirjastosta sosialistista feminismiä käsitteleviä kirjoja. Se on yksi feminismin suuntaus. Niitä suuntauksia kun on kovin monta, eikä tosiasiassa ole yhtenäistä "feminismiä", jota voi syyttää kaikesta mahdollisesta nykyihmisen pahoinvoinnista.

Ja minkähän takia yhteiskuntaluokan X naisilla ei ole yhtä paljon resursseja kuin saman luokan miehillä? Selittäisivätkö sukupuoli ja sukupuolisyrjintä sittenkin jotain?

Suomalaisten naisten asema ei olisi edes nykyisellä tasolla, jos osa naisista (ja jotkut miehet) eivät olisi jaksaneet taistella sukupuolisyrjintää vastaan. Tasa-arvotyön tulokset tietenkin ovat kelvanneet myös anti-feministisille naisille, tottakai kun ilmaiseksi saa.

Maarit Tastulan ohjelmia en enää katso.


Muualla Yle.fi:ssä