Seitsemäs taivas: Vapaa kuin taivaan lintu?

Hieno ohjelma teillä. Minulla on saman tyyppiset kokemukset.
Uskovaisuus kotona toi toki turvaakin (ei tarvinnut pelätä alkoholiongelmia), mutta toi se myös ahdistusta.Häpesin sitä kotini helluntalaisuutta.Äitini erityisesti harrasti sitä: Rukouksia polvillaan, suureen ääneen huutamista, kiellot opiskeluista -koskapa se muka ei ollut Jumalan tahto.
Koulukaverien kiusaamista:" Herppalaisia" olin minäkin..

Oli kaikenlaista arkielämän hankaluutta ja myöhemmin sitten pettymistä esimerkiksi opintojen hylkäämisestä. Koko tulevaisuus meni vähän pieleen.
Oli pakko karata kotoa,ja ottaa ensimmäinen jätkä, joka mukaansa huoli. Sitten lapset, Sairaudet, ristiriidat, avioerot ja pysyvät psyykkiset ja fyysiset sairaudet.
Vaikka kuinka olen pyrkinyt jo edesmenneelle äidilleni antamaan anteeksi, en meinaa onnistua:
Hän lienee taivaassa, mutta minä jatkan kärsimystäni täällä. Monesti vaan tulee mieleen, että ehkä lapseni EI OLISI kehitysvammainen, jos olisin saanut rauhassa opiskella ja katsoa, tuoko elämä OIKEAN puolison eteen.Silloin ei "susipareja " hyväksytty, ainakaan uskovaispiireissä.Oli pakolla mentävä naimisiin ihmisen kanssa, joka ei edes se oikea ollut.

Usko ja ne hienot asiat, joita se tuo esille, ovat ehdottoman tärkeitä! Kansakunnan moraali rapisee muuten. Mutta pakkosyöttö EI ONNISTU koskaan: Jää nämä loppuelämän pahat mielet..Ei enää edes yli viisikymppisenä tiedä, keneltä pitäisi pyytää anteeksi vai olenko minä itse edelleen se syyllinen, syntinen...Mihin?

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kuusi ällää, lainkuuliainen, kunnollinen tyttö, kiltti tyttö, en riidellyt, en uhmannut aktoriteettejä. Minusta oli tulossa kunnon (nais)kansalainen. Korkeakouluun ja Maisteriksi, IT-alalle ja hyvää työhän - ylenin esimieheksi eikä haasteita puuttunut. Murruin, en ollut oppinut puolustautumaan - luulin että naisena pääsee läpi kunhan vain esittää järkevät argumenttinsa. Paloin lopuun ja löysin itseni psykiatrin penkiltä (vasta kolmisen vuotta ensimmäisen sairaslomani jälkeen). Psykiatrilla käynnistäni koin kamalan polttomerkin omaisen kommentin omalta äidiltäni: 'Sehän sekoittaa pään vain enemmän'. Siitä kohtaa ensimmäisen kerran tunnistin kiukun ja ajattelin 'entä sitten? Enhän voi jatkaa enää täydellisenä naisena, kun en siihen kyennyt. En tietäisi mten yhdistäisin tähän perheen. Nythän en edes jaksanut vaihtaa vaatteita nukkumaan mennessä ja päinvastoin.' Työelämä ei ollutkaan onnistumisen satu, vaikka olin tehnyt kaiken 'oikein', enkä ollut edes joutunut vielä ratkomaan balanssia perheen ja työn kanssa. Ihmettelin ja imettlen edelleen miten ihmiset sen tekevät. Mietin, nyt yli 5v työelämästä ulkona, että miten miten miten... Miten voisin elää elämäni naisena oikein ja antaa anteeksi sen mitä yhteiskunta (feministisine oikeusnäkemyksineen) minun kasvussani aiheutti. En koskaan halunnut olla harmiksi tai haitaksi, nyt minussa puhkuu inmto puolustaa arvojani, mutta keinot puuttuvat. Ehkä perustan perheen (ystävät ovat aina sanoneet nähneensä minut hyvänä äitinä jolloin minä aina 10v sitten nauroin kuin mojovalle vitsille) tai teen taidetta kaikesta siitä mitä olen joutunut 'ohjelmoimaan' uudelleen päässäni. Voisin olla hyvä äiti ja haaveilen siitä, mutta samalla tunnen äärimmäistä ahdistusta ja vastuuta siitä, miten tähän maailmaan voi synnyttää enää yhtään onnetonta eksyksissä olevaa ihmisrukkaa - eihän maailma voi pelastua. Olen pysähtynyt, olen jumissa. Kannan kaunaa, ja välillä pääsen siitä eroon. Mutta jaksanko nousta ja toteuttaa vielä haaveita, jotka eivät edusta yleistä näkemystä yhteiskuntakelpoisuudesta on minunlaiselleni kiltille ja kuuliaiselle ihmiselle todella vaikeuta asioita. Kukaan ei kuitenkaan tule ja tuuppaa loputtomiin. Liian monta vuotta on kulunut jo näin. Ehkä olisi minunkin aika jo tehdä jotain - ja unohtaa se tikapuupeli johon olin jo nousemassa. Olen edelleen hengissä.

Tämä oli minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä ohjelma avaten solmuja ajatuksissani, tunsin jotain tuttua johon uskoa. Uskoa olla itsenäinen nainen - ja nauttia elämästä kaikilla sen osa-alueilla. Kaikista suurin kunnioitus jälkikäteen olisi kuulla olleensa hyvä, lämmin ja rakastava ihminen.

Kiitos.

– Kolmevitonen (ei varmistettu)

Mistä näitä löytyy...

Kyseinen "terapeutti" ei ilmeisesti ole suotta vaivautunut perehtymään sukupuolten asemasta kertoviin tutkimustuloksiin sen enempää kuin naisliikkeen toimintaan.

Siis missä kohtaa "feminismiä" sanotaan, että naisten tulee 'vaalia ulkonäköään ja saavuttaa huippuvirka' yms? Kyseinen mimmi ei kaikesta päätellen osaa lukea muuta kuin naistenlehtiä.

Jos luokan käsite terapeuttia noin kovasti kiinnostaa, sopii hakea kirjastosta sosialistista feminismiä käsitteleviä kirjoja. Se on yksi feminismin suuntaus. Niitä suuntauksia kun on kovin monta, eikä tosiasiassa ole yhtenäistä "feminismiä", jota voi syyttää kaikesta mahdollisesta nykyihmisen pahoinvoinnista.

Ja minkähän takia yhteiskuntaluokan X naisilla ei ole yhtä paljon resursseja kuin saman luokan miehillä? Selittäisivätkö sukupuoli ja sukupuolisyrjintä sittenkin jotain?

Suomalaisten naisten asema ei olisi edes nykyisellä tasolla, jos osa naisista (ja jotkut miehet) eivät olisi jaksaneet taistella sukupuolisyrjintää vastaan. Tasa-arvotyön tulokset tietenkin ovat kelvanneet myös anti-feministisille naisille, tottakai kun ilmaiseksi saa.

Maarit Tastulan ohjelmia en enää katso.

– Anonyymi (ei varmistettu)