etusivu
juoni
tyyne
yrjö
tuuli
jaksot
kilpailu
pihipalsta




 

 

 

 










< etusivu

JUHO RASK

Juho on puistotyöntekijä, jota Yrjö ja Tyyne luulevat tulevaksi insinööriksi. Sydämeltään hän on aito maalaispoika.
Hän on tottunut hoitamaan pyykit, ruoanlaitot ja muut arkiaskareet poikamiehen suurpiirteisyydellä. Hän on kiltti ja avulias, harkitseva järki-ihminen, joka ei turhia nipota. Hän harrastaa kalastusta ja suunnittelee vaappuja. Jonain päivänä hän aikoo rikastua uuden polven uistimen keksijänä.
Juholla on silmää myös naiskauneudelle, mutta Tuulin kanssa hän on vain järkiavioliitossa…


Näyttelijä Jarkko Pajunen väittää, että voisi roolihenkilönsä tavoin näytellä naimisissaoloa asuntopulan kurimuksessa. Siis oikeasti.
- Juho on ihan syrjäytymisen partaalla. Asiat sattuvat menemään siten. Aviopariksi tekeytyminen ei ole suunnitelmallista.
Vaimonsa mies pyörii hänen mukaansa komedian keinoin perhe- ja parisuhdekysymyksissä.
- Pitääkö olla naimisissa? Siinä on metafora: jotta saa asua, pitää olla. Voi miettiä miten vankalla pohjalla avioliiton täytyy olla. Tässä lähdetään vanhan parin arvojen kautta. He ovat määritelleet säännöt.

· · ·

- Juho on maanläheinen. Hän on aluksi piimä, mutta jämäköityy vähitellen. Hän on tehnyt radikaaleja ratkaisuja: lähtenyt Kerimäeltä Tampereelle, mutta ajautuu täysin umpikujaan, Pajunen puntaroi roolihenkilöään.
Hän löytää Juhosta jotain perisuomalaista miestä: se mikä näkyy päällepäin, voi pinnan alla osoittautua ihan joksikin muuksi.
- Juhossa on varmaan paljonkin samoja piirteitä kuin itsessäni. Iso rooli tulee väkisinkin oman näköiseksi. Olen kyllä vähän älykkäämpi, mies virnistää.
Myös hänen intohimonsa lapsuudessa oli kalastus kuten vaappunikkari Juholla. Sarja toi mukavia muistoja mieleen.

· · ·

Vaimonsa mies oli Jarkko Pajuselle mieluisa työ. Kolmen ohjaajan systeemiä hän piti Miia Nuutilan tavoin "raikastavana".
- Näyttelijöiden välinen yhteistyö oli mutkaton ja ilmapiiri hieno. Sellaiseenkin törmää, ettei homma toimi. Aikataulut eivät pidä ja on iso porukka. Tässä ei ollut mukana vaikeita ihmisiä, Pajunen kiittelee.
Hän on työskennellyt vastanäyttelijänsä Miia Nuutilan kanssa aiemmin Espoon kesäteatterissa. Teatterikorkeakoulusta 1997 valmistunut Pajunen on näytellyt mm. Ryhmäteatterissa, Kaminateatterissa ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Lisäksi häntä on nähty ja kuultu radiossa ja tv:ssä.

sivun alkuun

 
| Juoni | Tyyne | Yrjö | Tuuli | Jaksot | Yrjön pihipalsta | Kilpailu | Etusivu |
tv2