etusivu
juoni
yrjö
tuuli
juho
jaksot
kilpailu
pihipalsta

 

 

 

 

 



etusivu

TYYNE KAUTTO

Tyynen elämäntehtävänä on Yrjö. Tässä tehtävässä hän onkin onnistunut niin, että Yrjö ei tule toimeen ilman Tyyneä. Herkkien vaistojensa avulla hän tukee miestään niin myötä- kuin vastamäessäkin. Yrjö kyllä kuvittelee olevansa perheen pää, mutta Tyyne tietää miten pää tarvittaessa käännetään. Hän toimii kuitenkin ehdottoman hienotunteisesti, sydämen viisaudella.
Tyyneä ei voi luonnehtia kotitalousihmiseksi. Toisaalta Yrjö ei vaadi paljon. Hyvältä maistuva ruoka herättää hänessä väistämättä epäilyn, että se on myös maksanut paljon.
Tyynen empaattisuus ilmenee aitona kiinnostuksena lähimmäisten elämään, minkä yläkertaan muuttanut nuoripari pian huomaa.


- Tyyne on roolihahmona aika harvinaislaatuinen vaimo. Hän suhtautuu myönteisesti elämään ja vaikeuksiin. Hän on hiljainen taustavaikuttaja; toimii niin, että mies luulee itse päättäneensä asian, näyttelijä Eila Roine naurahtaa.
Hän tunnustaa, ettei tunnista tästä itseään.
- Olen suorasukaisempi.

· · ·

- Tyyne ja Yrjö ovat siitä hauskoja ihmisiä, että vaikka he ovatkin "normaalin" kateellisia naapureilleen, he ovat silti tyytyväisiä elämäänsä. Siitä tulee hohto tähän sarjaan. Ihmisistä löytyvät määrätynlainen perustoiveikkuus ja lämpö, Roine miettii.
- Vanhapari on ottanut omikseen yläkerran nuoret, heillä kun ei ole omia lapsia. Katsoja voi samaistua heihin.

· · ·

Tamperelaiselle teatterin ja tv:n veteraanille sarjan tekeminen pitkästä aikaa oli innostavaa vaihtelua.
- Televisiossa oli hirmu kivaa. Mua innostaa kameralle näytteleminen. Tämä työ oli mukava. Henkilökemiat sopivat yhteen niin näyttelijöiden kuin teknisenkin puolen kesken. Toivottavasti se näkyy myös lopputuloksessa.

sivun alkuun

 
| Juoni | Yrjö | Tuuli | Juho | Jaksot | Yrjön pihipalsta | Kilpailu | Etusivu |
tv2