#230963 - 30-09-2007 14:39
Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Korisliiga käynnistyy ensi lauantaina 6.10. Veikkauksessa on ollut pieni mutta uskollinen osallistujajoukko. Jatketaan siis myös tällä kaudella. Veikataan 1x2-menetelmällä. Kierroksen parhaan tuloksen veikanneet saavat pisteen. Kauden aikana eniten pisteitä kerännyt on voittaja.
Viestien editoinnin osalta noudatetaan palstalta tuttuja sääntöjä. Editoitua viestiä ei hyväksytä mukaan. Jos veikkaaja jättää kierroksella useamman kuin yhden veikkauksen, vain viimeinen ennen kierroksen määräaikaa jätetty on voimassa. Määräaika veikkauksen jättämiselle on ottelun alkamisaika.
Tasapeliä veikattaessa on mahdollisuus veikata myös ottelun voittajaa (x/1 tai x/2). Jos sekä tasapeli, että ottelun voittaja osuvat kohdalleen, kyseisen kohteen tulokseksi lasketaan kaksi oikein. Jos tasapeli on veikattu oikein, siitä saa yksi oikein tuloksen vaikka voittaja olisi veikattu väärin. Jos ottelu ei pääty varsinaisella peliajalla tasan, on tasapeliksi veikattu kohde on väärin vaikka ottelun lopullinen voittaja olisi veikattu oikein.
Kahden edellisen vuoden voittaja on ollut JoKaFan. Mestari ja kaikki entiset ja uudet haastajat tervetuloa mukaan !
|
Alkuun
|
|
|
|
#230964 - 06-10-2007 19:57
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
kierroksen 1 voittajat (4/6): jjs ja rubert
|
Alkuun
|
|
|
|
#230965 - 11-10-2007 19:13
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
kierroksen 2 voittajat (5/6): P Aloinen, jjs ja rubert
2 pistettä: jjs ja rubert 1 piste: P Aloinen
|
Alkuun
|
|
|
|
#230966 - 15-10-2007 20:35
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
kierroksen 3 voittaja (4/6): rubert 3 pistettä: rubert 2 pistettä: jjs 1 piste: P Aloinen
|
Alkuun
|
|
|
|
#230967 - 17-10-2007 21:42
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
kierroksen 4 voittajat (4/5): musikka, jjs ja JoKaFan 3 pistettä: rubert ja jjs 1 piste: P Aloinen, musikka ja JoKaFan
|
Alkuun
|
|
|
|
#230968 - 20-10-2007 20:12
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kärkikaksikon voittokulku jatkuu. Kierroksen 5 voittajat (4/5): hoka, jjs ja rubert 4 pistettä: rubert ja jjs 1 piste: P Aloinen, musikka, JoKaFan ja hoka
|
Alkuun
|
|
|
|
#230969 - 26-10-2007 20:32
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksella 6 pisteen saivat (3/6): rubert, P Aloinen ja kolmosvahti
5 pistettä: rubert 4 pistettä: jjs 2 pistettä: P Aloinen 1 piste: musikka, JoKaFan, hoka ja kolmosvahti
|
Alkuun
|
|
|
|
#230970 - 31-10-2007 20:59
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksella 7 pisteen saivat (4/6): rubert ja prototyyppi. Rubertilla on vain yksi kierros seitsemästä mennyt ilman pistettä. Huikea tulos !
6 pistettä: rubert 4 pistettä: jjs 2 pistettä: P Aloinen 1 piste: musikka, JoKaFan, hoka, kolmosvahti ja prototyyppi
|
Alkuun
|
|
|
|
#230971 - 01-11-2007 11:16
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
jjs
Jäsen
Rekisteröitynyt: 24-05-2006
Viestejä: 3714
|
Kärki karkaa.
|
Alkuun
|
|
|
|
#230972 - 01-11-2007 11:50
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
hoka
Jäsen
Rekisteröitynyt: 14-08-2006
Viestejä: 12241
Loc: Not available
|
epäilen huijausta. kaikkein eniten.
_________________________
liukasvalheillaöljyttytieyhälujempaahelvettiinvie
|
Alkuun
|
|
|
|
#230973 - 01-11-2007 12:03
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
rubert
Jäsen
Rekisteröitynyt: 25-04-2005
Viestejä: 5786
|
Jumalattomasti olisi mennyt rahaa noiden otteluiden lopputulosten sopimiseen. Halvemmalla olen päässyt, kun olen sopinut muiden veikkaajien kanssa niiden veikkaavan päin seiniä.
|
Alkuun
|
|
|
|
#230974 - 01-11-2007 12:08
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
rubert
Jäsen
Rekisteröitynyt: 25-04-2005
Viestejä: 5786
|
Tuollaisesta kommentista olisi poliisikoululaisen formula-/hiihtoveikkauksessa tullut bannia niin että rutisee.
|
Alkuun
|
|
|
|
#230975 - 03-11-2007 18:56
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksella 8 pisteen saivat (5/5): musikka ja kolmosvahti
6 pistettä: rubert 4 pistettä: jjs 2 pistettä: P Aloinen, musikka ja kolmosvahti 1 piste: JoKaFan, hoka ja prototyyppi
|
Alkuun
|
|
|
|
#230976 - 07-11-2007 21:11
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksella 9 piste (3/5): jjs, JoKaFan ja Taitopelaaja10
6 pistettä: rubert 5 pistettä: jjs 2 pistettä: P Aloinen, musikka, kolmosvahti ja JoKaFan 1 piste: hoka, prototyyppi ja Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
#230977 - 10-11-2007 20:05
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksen 10 voittajat (4/5): rubert, JoKaFan ja hoka
7 pistettä: rubert 5 pistettä: jjs 3 pistettä: JoKaFan 2 pistettä: P Aloinen, musikka, kolmosvahti ja hoka 1 piste: prototyyppi ja Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
#230978 - 14-11-2007 21:05
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksen 11 voittaja (4/5): JoKaFan
7 pistettä: rubert 5 pistettä: jjs 4 pistettä: JoKaFan 2 pistettä: P Aloinen, musikka, kolmosvahti ja hoka 1 piste: prototyyppi ja Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
#230979 - 17-11-2007 20:12
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Pisteen kierrokselta 12 sai P Aloinen (5/6).
7 pistettä: rubert 5 pistettä: jjs 4 pistettä: JoKaFan 3 pistettä: P Aloinen 2 pistettä: musikka, kolmosvahti ja hoka 1 piste: prototyyppi ja Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
#230980 - 26-11-2007 20:51
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksella 13 pisteitä on jaossa runsaasti(4/6): P Aloinen, JoKaFan, prototyyppi, musikka ja kolmosvahti
7 pistettä: rubert 5 pistettä: jjs ja JoKaFan 4 pistettä: P Aloinen 3 pistettä: musikka ja kolmosvahti 2 pistettä: hoka ja prototyyppi 1 piste: Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
#230981 - 28-11-2007 20:45
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Kierroksen 14 voittajat(2/5): musikka, P Aloinen ja kolmosvahti
7 pistettä: rubert 5 pistettä: jjs, JoKaFan ja P Aloinen 4 pistettä: musikka ja kolmosvahti 2 pistettä: hoka ja prototyyppi 1 piste: Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
#230982 - 03-12-2007 20:51
Re: Korisliigaveikkaus 2007-2008, säännöt ja seuranta
|
prototyyppi
Jäsen
Rekisteröitynyt: 22-10-2002
Viestejä: 3852
|
Piste kierrokselta 15(4/6): musikka ja P Aloinen
7 pistettä: rubert 6 pistettä: P Aloinen 5 pistettä: jjs, JoKaFan ja musikka 4 pistettä: kolmosvahti 2 pistettä: hoka ja prototyyppi 1 piste: Taitopelaaja10
|
Alkuun
|
|
|
|
Moderaattori: sportadmin
|
|