Sivu 1 / 26 12345>Viimeinen »
Topic Options
#239913 - 05-03-2007 15:55 Tennis-liitännäisiä uutisia
Lutheri Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-08-2006
Viestejä: 515
Iltalehti tänään:

Tennisvalmentajaa syytetään raiskauksista


Wimbledon-tähtiä valmentanut ranskalainen tennisvalmentaja on pidätetty syytettynä suojattiensa raiskauksista.

65-vuotiaan Régis de Camaret´n pidätys kuohuttaa naisten tennistä. Pitkään valmentajana toiminut Camaret oli tuttu näky maailman tenniskentillä.

Brittiläisen The Times -sanomalehden mukaan kaikkiaan kymmenen Camaret´n entistä valmennettavaa on esittänyt syytöksiä seksuaalisesta väkivallasta.

Esimerkiksi naisten kaksinpelin mestari Isabelle Demongeot väitti viime viikolla, että Camaret oli alkanut käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen, kun hän oli vasta 14-vuotias.

Yöt samassa hotellihuoneessa

Demongeot´n mukaan valmentaja säästi rahaa kiertueilla majoittamalla itsensä ja valmennettavansa samaan huoneeseen.

- Olin vakuuttunut siitä, että minun piti totella kaikkia hänen vaatimuksiaan, jotta hän jatkaisi valmentamistani. Hän oli saanut minut uskomaan, että vain hänen avullaan saavuttaisin päämääräni, Demongeot sanoi Times-lehdessä.

Camaret´a ei kuitenkaan voida syyttää Demongeot´n raiskauksesta, koska tapauksesta on kulunut niin paljon aikaa. Demongeot on nyt 41-vuotias.

Camaret´a tutkitaan nyt kuitenkin kahden alaikäisen "raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä" vuosien 1998 ja 1991 välisenä aikana. Lisäksi monet entiset valmennettavat ovat astuneet esiin ja ovat valmiita todistamaan joutumisestaan Camaret´n seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Camaret´n valmennettavien joukossa on muun muassa pari kymmentä vuotta sitten Wimbledonin finaalissa pelannut Nathalie Tauziat.

Alkuun
#239914 - 03-08-2007 17:45 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
devinewings Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 14-08-2006
Viestejä: 8885
Loc: 5./2003
james blake näkyy olevan vieraana conan o'brienissa. haastattelu alkaa kohtapuolin.
Alkuun
#239915 - 03-08-2007 17:46 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
kiitos tiedosta.. siellä ennenkin ollut tennispelaajia..
Alkuun
#239916 - 03-08-2007 22:51 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
tennis90 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 14-05-2004
Viestejä: 1507
Muistan ainakin Williamsit, Roddickin ja Samprasin.
Alkuun
#239917 - 04-08-2007 00:50 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
hombre Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 30-07-2006
Viestejä: 1234
Loc: Loss Of Control
entä andy?
_________________________
You have to let it go.

Alkuun
#239918 - 04-08-2007 00:51 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
hombre Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 30-07-2006
Viestejä: 1234
Loc: Loss Of Control
IS taas tänään:
Tennisvalmentajaa syytetään raiskauksesta.
Hänet on nähty tenneseeläisessä metsässä piknikillä ja myöhemmin poistuneen ilman roskapussia.
_________________________
You have to let it go.

Alkuun
#239919 - 10-08-2007 15:11 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Euroopassa tänä vuonna tennislisenssin on maksanut..

1.Saksa 1 900 000
2.Ranska 1 000 000
3.Hollanti 685 000
4.Belgia 214 000
5.Italia 157 000
6.Espanja 88 000
7.Sveitsi 51 000
8.Irlanti 50 000
9.Iso-Britannia 48 000
10.Kreikka 32 000
11.Tshekki 20 000
12.Romania 19 000
13.Portugali 12 000
14.Venäjä 12 000
15.Ruotsi 7700
16.Unkari 5400
17.Luxemburg 4000
18.Suomi 3600
19.Slovakia 3500
20.Tanska 3400
21.Kroatia 3100
22.Viro 2600
23.Kypros 2500
24.Puola 2500
25.Monaco 2300
26.Norja 2300
27.Slovenia 1800
28.Malta 1400
29.Serbia 1400
30.Bulgaria 1000
31.Valko-Venäjä 1000
32.Bosnia 980
33.Ukraina 960
34.Georgia 950
35.Islanti 820
36.Liechtenstein 650
37.San Marino 500
38.Makedonia 450
39.Latvia 370
40.Liettua 310
41.Albania 280
42.Moldova 200
43.Azerbaizhan 170
44.Armenia 150
45.Andorra 100

Itävalta tuosta näemmä ainakin puuttuu.. kopioin tuon listan toiselta keskustelupalstalta ja siellä ei ollut Itävaltaa. hmm.. hieman epäilen tuota Irlannin 50 000.. ehkäpä se onkin Itävalta ja Irlannilla muutama tuhat (tai sitten ei)

en tiedä muista maista mutta ainakin Suomessa lisenssin maksaminen on yhtäkuin kisapelaaja, sillä seuroihin Suomessa kuuluu noin 18 000 pelaajaa.
[Edited]

Alkuun
#239920 - 23-08-2007 19:06 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Tim Henman 32v lopettaa uransa syyskuussa Davis Cup ottelussa Kroatiaa vastaan. Henman voitti urallaan 11 ATP-turnausta ja oli parhaimmillaan Grand Slam turnauksissa useaan otteeseen välierissä, muttei koskaan finaalissa. Paras ranking ATP-4 joka myös Iso-Britannian historian paras yhdessä Greg Rusedskin kanssa, joka lopetti myös vuonna 2007.
Alkuun
#239921 - 23-09-2007 15:54 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
URHEILUKANAVALLA TENNISTÄ

25.9. klo 00.00 Newport finaali Santoro-Mahut

25.9. klo 22.45 Los Angeles finaali Stepanek-Blake

29.9. klo 23.30 Indianapolis finaali Tursunov-Dancevic

30.9. klo 20.00 New Haven finaali Blake-Mathieu

6.10. klo 11.50 TOKIO VÄLIERÄ
6.10. klo 22.15 TOKIO VÄLIERÄ
7.10. klo 10.40 TOKIO FINAALI

myös Niemisen otteluita ennen välieriä kenties näkyy ruudussa..
[Edited]

Alkuun
#239922 - 24-09-2007 14:37 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Davis Cup ranking (24.9.2007)

1.Venäjä
2.USA
3.Argentiina

kovimmat maat jotka eivät pelaa ensi vuonna 16 maan maailmanlohkossa ovat

4.Kroatia
8.Australia
9.Slovakia
12.Valko-Venäjä
19.Chile
22.Hollanti
23.Japani
24.Brasilia
25.Sveitsi

Suomen sijoitus romahti 9 sijaa, sijalta 46 sijalle 55.

Alkuun
#239923 - 24-09-2007 18:52 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Brasilian neluriexpert Marcelo Melo saanut 2 kuukauden kilpailukiellon dopingin käytöstä. Ihmettelinkin minne mies oli hävinnyt kun oli nimetty brassien davis cup joukkueeseen, muttei ollut paikalla itävallassa. Melon neluriranking 25.
[Edited]

Alkuun
#239924 - 24-09-2007 19:39 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
hapap Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 22-09-2006
Viestejä: 5310
Loc: Tampere
"Melon ei katsottu ottaneen kiellettyä ainetta parantaakseen suoritustaan. "

Kyseessä siis jonkin aineen nautintokäyttö? Pilvestä ja opiaateistahan tuollapäin on kärytty ennenkin, en sitten tiedä voiko niillä peittää jonkin muun aineen käyttöä.

Alkuun
#239925 - 24-09-2007 22:47 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Melo menettää kesän muutamista turnauksista saadut rankingpisteet ja rahat mutta neluripari Andre Sa saa pitää pisteensä ja rahansa, vaikka saavuttanut ne osin pelikaverin dopinginkäytön ansiosta. Melo/Sa voittivat Wimbledonissa todella huikean pitkän nelinpeliottelun ja etenivät lopulta aina semifinaaliin saakka.

Wimbledon 2.kierrosta

Melo/Sa - Hanley/Ullyett

5-7,7-6,4-6,7-6,28-26

Brassit eivät hyytyneet..
[Edited]

Alkuun
#239926 - 01-10-2007 15:00 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Mersu vetäytyy ATP-tenniksen sponsoroinnista. Joten ei enää jatkossa nähdä mersun lokoja verkossa ja kentän ympäröivissä plakaateissa. Mersu oli 11 vuotta yksi suurimmista ATP-kiertueen sponsoreista.
Alkuun
#239927 - 02-10-2007 20:04 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Australian avoimet vaihtaa kenttien värin vihreästä siniseksi.
Alkuun
#239928 - 04-10-2007 19:49 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Vuonna 2009 ATP uudistuu. Masters sarjan turnauksissa jaetaan entistä enemmän rahaa ja turnauksen voitoista saa 1000p. Lisäksi tulee masters ja ATP-tasojen väliin uusi sarja jonka turnauksien voitoista saa 500p.

Mutta paljonko grand slam kisojen voitosta saa vuonna 2009? saman verran kuin masterskisojen voitosta, eli 1000, vai 1500 vaiko 2000p? näinollen maaailmanykkönen ylittänee helposti 10 000 pisteen rajan.

Alkuun
#239929 - 04-10-2007 23:10 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Lutheri Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-08-2006
Viestejä: 515
Muutosta muutoksen vuoksi vai jotain asiallista merkitystä?
Alkuun
#239930 - 04-10-2007 23:11 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Grand Slam turnauksista saa vuonna 2009 kaks tuhatta pistettä. 500 pisteen ATP-kisoiksi nousevat nämä 10.

Rotterdam
Dubai
Acapulco !?
Memphis
Barcelona
Washington
Peking
Tokio
Basel
Valencia !!??

hieman epäilyttää että joissakin kisoissa lähtee 500p naurettavan helpolla.. Ja erittäin hyvä kysymys on että nouseeko raha ja ennenkaikkea pistemäärät challenger ja futureskisoissa?
[Edited]

Alkuun
#239931 - 11-10-2007 13:11 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
Tanskan kaikkienaikojen paras miestennispelaaja 34v Kenneth Carlsen lopettaa uransa ensi viikolla kotimaassaan challengerturnauksessa. Pelasi eilen viimeisen ottelunsa ATP-tasolla (Tukholma) Uran korkein ranking 41 vuodelta 1993. Voittanut 3 ATP-turnausta kaksinpelissä. Tienasi 16 vuotta kestäneellä urallaan palkintorahoina lähes 3 miljoonaa dollaria.
[Edited]

Alkuun
#239932 - 12-10-2007 20:50 Re: Tennis-liitännäisiä uutisia
Taitopelaaja10 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 10-05-2007
Viestejä: 24409
H.Hedman:

"Ljubicic ilmoittanut lopettavansa uransa mitä todennäköisimmin tähän kauteen"

Niinkö? 28 vuotiaana ja top 15 pelaajana. jopas jotakin! Naisten puolella monet lopettavat aikaisin vaikka ovat huipulla, mutta miesten puolella harvinaista.

Alkuun
Sivu 1 / 26 12345>Viimeinen »


Moderaattori:  sportadmin 
Siirry

Generated in 0.043 seconds in which 0.015 seconds were spent on a total of 17 queries. Zlib compression disabled.