|
"Olin keskiviikkona Wimbledonissa katsomassa tennistä. Voimakkaista äänijänteistään tunnettu ex-voittaja Maria Sharapova yritti kirkumalla murjoa itsensä kolmannelle kierrokselle tyylikkään hiljaisesti pelannutta Gisela Dulkoa vastaan.
Dulko kuitenkin voitti ja yleisön sympatiat olivat hänen puolellaan. “Louder, Maria, louder”, huomauttelivat jotkut katsojat sarkastisesti pelin ollessa äänekkäimmillään.
Etenkin naispelaajien kirkumisesta on tullut tenniksen kirous, jonka turnausten järjestäjät haluaisivat saada kuriin. Lyöntihetkellä huutaminen peittää mailan ja pallon äänet ja siksi siinä on epäreilun pelin maku – varsinkin kun pahimmat ääntelehtijät tarvitsevat desibelejä pysäytyslyönteihinkin.
Urheiluhenkeen kuuluu rehellinen kilpailu, mutta suuren kunnian ja isojen rahapalkintojen myötä siitä livetään niin paljon kuin säännöt antavat myöten. Jotkut tennisakatemiat suorastaan kasvattavat kirkujia."
Anna Mård Taloussanomissa.
Olen täysin samaa mieltä.
On inhottavaa katsella jonkun Sharapovan tai vastaavan peliä.
Asiaan tulisi tavalla tai toisella puuttua. Huutamisesta on tullut kuin epidemia tai muotivillitys, ei ennen kai tuolla tavalla kentällä metelöity?
Mielenkiintoista on se, että huutajat usein ovat kaappeja (Sharapova) tai muskelikasoja (Williams).
Luulisi, että sellaisilla kropilla, kevyttä tennispalloa voi hiljaakin lyödä.
Esim. itselläni, vaikka haba on Nadalin tyyliä, ei ole minkäänlaista tarvetta huutaa lyönnin kohdalla.
En tunne historiaa sen paremmin, mutta kukahan moisen villityksen mahtoi aikoinaan aloittaa?
Editoinut Yläpupera (10-09-2009 02:41)
| 
