Sivu 1 / 15 12345>Viimeinen »
Topic Options
#57206 - 12-11-2003 09:53 Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Anonymous
Unregistered



Heikki Kovalaisen formulaura jatkunee Nissan-sarjassa


Heikki Kovalaisen formulaura jatkunee ensi kaudellakin Nissan World Series -formulasarjassa. Varmaa on, että suomussalmelainen jatkaa Renaultin F1-organisaation nuorten kuljettajien kehitysohjelmassa ja mitä todennäköisimmin työmaa löytyy juuri Nissan-sarjasta.

Kovalainen oli viime viikolla Genevessä Renault-johdon puheilla ja toivoo saavansa jo ensi viikolla tiedon ensi kauden suunnitelmista. Joka tapauksessa vuoden 2004 suunnitelmien pitäisi valjeta ennen Espanjan Jaramassa marraskuun viimeisenä viikonloppuna ajettavaa Nissan-sarjan kauden päätöskisaa.

"Vaihtoehtoja ei montaa ole ja todennäköisintä on, että jatkan Nissan-sarjassa vielä toisen vuoden", Englannissa viime kuukaudet asunut Kovalainen kertoi tiistaina.

Renaultin nuorten kuljettajien kehitysohjelmaa johtava Bruno Michel on ollut tyytyväinen Kovalaisen esityksiin. Syystäkin, sillä Nissan-sarjan kakkossijakin on yhä suomussalmelaistulokkaan ulottuvilla. Ykköseksi vauhti ei vielä tällä kaudella riittänyt, sillä tallitoveri Franck Montagny karkasi sarjassa omille teilleen heti alkukaudesta. Tallimestaruutta Kovalainenkin tosin pääsi sarjassa juhlimaan.

Kovalainen ajaa Nissan-sarjassa espanjalaisen Gabord Competicion-tallin keltaväreissä eikä usko värityksen vaihtuvan jatkossakaan.

"Renaulthan asian toki ratkaisee, mutta minusta tallin vaihtamiseenkaan ei ole mitään syytä. Vehkeet kulkevat", arvioi Kovalainen espanjalaistiimiä.

Jos ja kun Kovalaisen pesti Gabordilla jatkuu, uuden tallitoverin hän kuitenkin tulee samaan. Jo tällä kaudella Renaultin F1-autoa testannut Montagny on saanut ylennyksen tiimin viralliseksi testikuljettajaksi eikä niiltä töiltään enää Nissanin rattiin ehdi. Päättyneellä kaudella Renaultin virallisena testikuljettajana oli skotti Alan McNish.


Kakkossija vielä omissa käsissä


Jaraman päätöskisassa Kovalaisen ulottuvilla on vielä sarjan kakkossija. Nousu kahdeksan pisteen takaa intialaisen Narain Karthkeyanin ohi tulosluettelon kakkoseksi on vielä täysin omissa käsissä, mutta edellyttää onnistumista niin aika-ajoissa kuin itse kisalähdöissäkin.

Vuoden tulokkaan tittelin Kovalainen tulee joka tapauksessa viemään, sillä sarjan ensikertalaisista ainoana hänet pystyy ohittamaan Ranskan Stephane Sarrazin, jota ei kokeneena kuskina kuitenkaan minään rookiena voi pitää. Sarrazin on aiemmin ajanut Minardilla yhden F1-kisankin sekä toiminut Toyotan F1-testikuljettajana.

"Tärkeintä on kuitenkin päästä ajamaan hyvä kisa kauden päätteeksi", pohtii Kovalainen tulevaa.

Päätöskisaan kaikki kuljettajat pääsevät lähtemään tasavertaisista asemista, sillä sarjan järjestäjät ovat peruneet aiemmin määrätyt testirajoitukset. Näin jokainen talli pääsee ajamaan rajoituksetta päätöskisan virallisissa harjoituksissa ja lähdöissä. Alunperin testi- ja kisakilometrit oli rajattu 7000 viralliseen ja 2000 yksityiseen kilometriin.

"Minunkin piti jo kahdessa edellisessä osakilpailussa säästellä jonkin verran kilometrejä, mutta ilmeisesti monella muulla tallilla oli sama ongelma", arvioi Kovalainen yllätyksenä tullutta sääntömuutosta.

Kovalainen on viettänyt viime ajat Englannissa, jossa hän on suorittanut helikopterilentäjän lupakirjaa. Tutkinto on loppusuoralla ja viimeiset näyttönsä nuorukainen antaa ensi viikolla.

Alkuun
#57207 - 17-11-2003 22:53 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
jetro Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 08-11-2002
Viestejä: 13873
Renaultin junioritiimiin kuuluva Heikki Kovalainen saa tilaisuuden testata tiimin F1-autoa vielä tänä vuonna. Formula Nissan -sarjan pisteissä kolmantena ennen sarjan viimeistä osakilpailua oleva Kovalainen ajaa testinsä Barcelonan radalla 2.-4.12
Kovalaisen lisäksi tiimin F1-autoa pääsee Barcelonassa testaamaan Formula Renault V6 -sarjan mestaruuteen kuluneella kaudella ajanut Jose Maria Lopez, joka Kovalaisen tapaan kuuluu tallin junioritiimiin.

"Renault tarjosi minulle mahdollisuuden ajaa viime vuonna Formula 3 -luokassa ja tänä vuonna Formula Nissaneissa. Nyt saan mahdollisuuden testata tiimin F1-autoa ja uskon pystyväni hyvään suoritukseen.", kertoi Kovalainen autosport -lehdelle.

Kovalainen jatkanee myös kaudella 2004 Formula Nissan -luokassa, jossa hän on asettanut tavoitteekseen sarjan mestaruuden.

Alkuun
#57208 - 19-11-2003 21:45 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
jetro Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 08-11-2002
Viestejä: 13873
Heikki Kovalainen odottaa innolla ensimmäistä F1-testiään, jonka hän pääsee ajamaan joulukuun alussa Barcelonassa. Alla on voittaja-auto Renault R23B.
"Olen yksinkertaisesti sanottuna iloinen! Nissan-sarjassa on kuitenkin vielä yksi kilpailu jäljellä ennen kuin voin keskittyä täysin F1-testiin. Haluan päättää kauden voitolla", Kovalainen sanoi.

RDD auttaa eteenpäin

Heikki on mukana Renaultin kuljettajien koulutusohjelmassa RDD:ssä, joka auttaa suomalaista nousemaan autourheilun huipulle. Renault Driver Development tekee myös päätöksen ensi vuodesta.

"Uskon pystyväni hyviin suorituksiin F1-autossa, mutta jos vaihtoehtoja kaudelle 2004 ei ole ykkösissä, haluaisin jatkaa Nissan World Seriesissä ja voittaa sen ensi vuonna. RDD tekee päätöksen seuraavista askeleista, ja he varmasti tietävät, mikä on minulle parasta."

RDD onkin auttanut Kovalaista jo paljon. Ohjelman ansiosta avautui paikka Britannian F3-sarjassa viime vuonna ja Nissan World Series -sarjassa tänä vuonna. Unohtamatta tietenkään tulossa olevaa F1-testiä ja kaikkea muuta, mitä on vielä edessä...

"Se on lisäksi auttanut minua kohentamaan kuntoani käyttämällä säännöllisesti tallin Human Performance -kuntokeskusta."

Ok kausi takana

Menneeseen kauteen Kovalainen on kohtuutyytyväinen.

"Emme päässeet testaamaan kovin paljon, mutta on hyvä olla kolmannella sijalla ennen viimeistä kilpailua. Olisin halunnut voittaa enemmän kisoja, mutta meillä oli teknisiä ongelmia ja tein muutamia virheitä, joten niin ei käynyt. Harmi."

Kovalaisen mukaan hänen heikoin kohtansa on aika-ajot. Auto ei ollut oikeissa säädöissä yhden kierroksen aika-ajoa varten.

Nopeuttaan Heikki pitää riittävänä, joten joulukuun F1-testiltä voidaan odottaa paljon. Vastassa ovat muut nuoret kokelaat Franck Montagny ja Jose-Maria Lopez.

Alkuun
#57209 - 19-11-2003 23:59 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
puuha pete Poissa.
Junior Member


Rekisteröitynyt: 24-05-2006
Viestejä: 0
Hyvä Heikki, hyvä Suomi
Alkuun
#57210 - 20-11-2003 12:53 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
aulis8 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 01-02-2002
Viestejä: 5525
Loc: Helsinki
Hyvä Suomussalmi!
Alkuun
#57211 - 25-11-2003 14:31 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
jetro Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 08-11-2002
Viestejä: 13873
Kovalainen mielii Minardille


Kilpa-autoilija Heikki Kovalainen saatetaan jo ensi kaudella nähdä formula ykkösissä Minardin ratissa. Kovalaisella itsellään ei olisi mitään sitä vastaan, jos F1-ura käynnistyisi sarjan kääpiötallissa.

- Minardi voisi olla ihan hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi F1-talliksi. Pystyisi ainakin olemaan esillä ja opettelemaan rauhassa kaikki perusjutut, Kovalainen sanoo tiistain Ilta-Sanomissa.

IS:n tietojen mukaan Minardi olisi tarjoamassa Kovalaiselle F1-testiä vielä tämän vuoden puolella.

Kovalainen kuuluu Renaultin F1-organisaation nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan. Renaultin F1-tallipäällikkö Flavio Briatore toimii näin Kovalaisen F1-uran kummisetänä. Briatorella on ollut tapana tuoda suojattejaan F1-luokkaan juuri Minardin kautta. Briatoren manageroimista kuljettajista Mark Webber, Fernando Alonso sekä Jarno Trulli ovat aloittaneet kuninkuusluokassa juuri Minardin ratissa.

Alkuun
#57212 - 25-11-2003 16:57 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
anatoli Poissa.
Member


Rekisteröitynyt: 02-02-2002
Viestejä: 877
Loc: sipoo
tuskinpa Kovalaisen lompakolla mennään Minardille. Se on perinteisesti vain rahamiesten talli.
Alkuun
#57213 - 25-11-2003 17:48 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Anonymous
Unregistered



Jos Sarasvuo lähti sponssiksi
Alkuun
#57214 - 26-11-2003 11:38 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Tält pualt jokke Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 02-04-2003
Viestejä: 7057
Loc: Turku
F1-sähkeet 25.11.
Williams julkistaa keskiviikkona viimein omien nuorten kokelaidensa Nico Rosbergin ja Nelson Piquet juniorin testipäivät.
Turun Sanomien tietojen mukaan 18-vuotiaat lupaukset ajavat F1-testissä viikkoa aiemmin kuin etukäteen kaavailtiin eli 2-4. joulukuuta Jerezin radalla.
Piquet ajaa Williams-BMW:llä tiistaina 2. joulukuuta, Rosberg keskiviikkona 3. joulukuuta ja sitten 4.12. kummatkin ajavat vielä puoli päivää.
Samaan aikaan Williamsilla on Jerezin testissä mukana myös Ralf Schumacher ja Marc Gene.
3. joulukuuta on harvinainen päivä Suomen F1-historiassa, kun kaksi nuorta lupausta Rosberg ja Heikki Kovalainen ovat samaan aikaan F1-testissä.
Kovalainen ajaa Renaultilla Barcelonan radalla.
TS/Heikki Kulta

Alkuun
#57215 - 30-11-2003 15:49 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
kaasi Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 03-08-2003
Viestejä: 1066
Kovalainen sijoittui Enrique Bernoldin jälkeen toiseksi Nissan-sarjan viimeisen kisaviikonlopun ensimmäisessä lähdössä. Toiseen Heikki starttaa tänä iltana paalupaikalta.
Alkuun
#57216 - 30-11-2003 17:14 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Animal Poissa.
Member


Rekisteröitynyt: 25-09-2003
Viestejä: 549
Loc: Helsinki
Toisessa lähdössä Kovalainen oli viides
Alkuun
#57217 - 01-12-2003 08:09 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Anonymous
Unregistered



Heikki Kovalaisen kausi päättyi hymysuin

Päätösviikonlopun toinen ja viides sija riittivät Nissan-sarjan hopeatilaan


Heikki Kovalainen päätti sunnuntaina tyytyväisenä kautensa Nissan-formulasarjassa Jaraman radalla Espanjanssa. Suomussalmelaisen tavoittelema päätöskisan voitto jäi tosin ottamatta, mutta koko sarjan kakkossija veti miehen suun hymyyn.

Nissan-sarjan mestarina illan päätteeksi palkittiin ylivoimaista vauhtia läpi kauden pitänyt Kovalaisen ranskalainen tallitoveri Franck Montagny. Kovalainen nousi Jaraman menestyksen myötä toiseksi ja kolmas oli Belgian kokenut Bas Leinders.

Ennen päätösviikonloppua pistekakkosena ollut Intian Narain Karthikeyan jäi aamupäivän kisalähdössä seitsemänneksi eikä startannut enää lainkaan iltapäivän kisaan.


Nopein kierros toisessa kisassa


Jaraman sateessa Kovalainen ajoi sijat kaksi ja viisi. Aamupäivän lähtöön mies starttasi neljännestä ruudusta ja nousi heti lähdössä toiseksi. Paalulta hyvin lähteen Enrique Bernoldin vauhtiin Kovalainen ei kuitenkaan missään vaiheessa ehtinyt ja ruutulipulle brasilialainen ehti 11 sekuntia nopeammin.

Toisessa lähdössä Kovalaisen auton ajettavuus ei ollut parhaimmillaan. Paalulta startannut suomussalmelainen piti lähtösuoralla sijansa, mutta joutui myöhemmin avauskierroksella antamaan periksi kakkosruudusta lähteneelle Bernoldille. Hankaluuksia oli muillakin ja Montagnykin romutti autonsa avauskierroksella.

Kisan vanhetessa Kovalainen paransi kuitenkin vauhtiaan ja kruunasi päätöslähdön nopeimmalla kierrosajalla ja siitä jaossa olleilla kahdella ekstrapisteellä.

"Tallikin oli suoritukseen varsin tyytyväinen", kertasi Kovalainen kisan jälkeen saamaansa palautetta.

Kovalaiselle päättynyt kausi 450-hevosvoimaisen Nissan-formulan ratissa oli ensimmäinen, mutta ei varmaankaan viimeinen. Vaikka mies joulukuun aikana pääsee testaamaan sekä Renaultin että Minardin F1-autoja, ura jatkunee ensi kaudellakin Nissan-sarjassa.

"Kauteen täytyy olla tyytyväinen. Kakkossija on kova juttu ja vauhtikin näytti riittävän varsinkin kuivalla kelillä. Sadesäällä emme jostain syystä saaneet autoani kulkemaan kuten pitää. Päätöskisan nopein kierrosaika kuitenkin lämmitti", tuumi Kovalainen Jaramassa.

Kakkossijansa lisäksi Kovalainen pääsi juhlimaan tallimestaruutta, jonka Gabord Competicion otti ylivoimaisella tavalla. Kauden saldoon mahtui kaksi osakilpailuvoittoa, kaksi paalupaikkaa ja yksi nopein kisakierros.


Joulukuussa kaksi F1-testiä


Jaraman radalta Kovalainen siirtyy maanataina Barcelonaan, jossa Renaultin F1-talli aloittaa tiistaina testit. Kovalaisen lisäksi tallin F1-autoa pääsee kokeilemaan argentiinalainen Jose Maria Lopez, joka suomussalmelaisen lailla kuuluu Renaultin nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan. Viime kaudella Lopez ajoi Formula Renault V6-luokan eurocupia.

Minardin F1-auton rattiin Kovalainen pääsee Italian Vallelungassa 11.12.


Nissan-sarjan päätöstilanne:

Kuljettajien pisteet: 1) Frank Montagny 241 pistettä, 2) Kovalainen 134, 3) Bas Leinders 128, 4) Narain Karthikeyan 121, 5) Jean Christophe Ravier, 6) Enrique Bernoldi, 7) Stephane Sarrazin, 8) Ander Vilarino, 9) Bruno Besson, 10) Bruce Jouanny.

Tallien kolmen kärki: 1) Gabord Competicion 375, 2) Racing Engineering 238, 3) Epsilon Euskadi 214.

Alkuun
#57218 - 05-12-2003 17:34 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Anonymous
Unregistered



Suomussalmelainen antoi Barcelonan F1-testeissä mainion työnäytteen


Heikki Kovalainen osoitti keskiviikkona koko formulamaailmalle olevansa valmis F1-töihin. 22-vuotias suomussalmelainen antoi uransa ensimmäisessä F1-testissä niin vahvan työnäytteen, ettei tallipaikan saaminen jo ensi kaudeksi olisi enää mikään yllätys. Seuraava "työhaastattelu" nuorukaisella on edessään jo ensi torstaina, kun hän testaa Minardin F1-autoa Italian Vallelungassa.

"Minun tietääkseni se on ihan tavallinen testiajo", Kovalainen jarruttelee innokkaimpia sopimuspuheita.

Totuus kuitenkin on, että Renaultilla ja Minardilla varsin lämpimät suhteet ja vuosien kokemus kuljettajayhteistyöstä. Renaultin kautta Minardille ovat aikoinaan kulkeutuneet mm. tallin nykyiset kisakuljettajat Fernando Alonso ja Jarno Trulli sekä Jaguaria nykyään ajava Mark Webber.


Konerikko kesken parhaan kierroksen?


Lahjakkuutensa Kovalainen osoitti viimeistään torstaina kun hän elämänsä ensimmäisessä F1-testissä polki aivan kisakuskien vauhtia. Kovempaakin olisi kuulemma mennyt ellei Renaultin moottori olisi lauennut pääsuoran puolivälissä runsasta tuntia ennen testisession päättymistä.

"En tiedä mikä tuli, mutta ensin pamahti ja sitten kone sammui", kertasi Kovalainen tapahtunutta. Jälki oli ainakin pahannäköistä, sillä moottorin pohjasta löytyi pikkulapsen nyrkin mentävä reikä.

Konerikon ajoitus oli sikäli harmillinen, että Kovalainen oli juuri ajamassa päivän ehkä nopeinta viiden kierroksen sessiotaan. Juuri edellisellä kierroksella hän sivusi päivän nopeinta kierrosaikaansa vaikka omien sanojensa ja tietokoneen näytön mukaan teki yhdessä mutkassa puolen sekunnin virheen.

"Olisin varmasti ajanut alle 1.17:n", Kovalainen vakuutteli itseluottamusta uhkuen.

Kovalaisen testipäivän parhaaksi kierrosajaksi jäi 1.17,823 eli hän alitti Renaultin testaaman toisen nuoren lupauksen, argentiinalaisen Jose Maria Lopezin tiistain parhaan kierrosajan sekunnilla. Torstaina suomussalmelaisen taakse jäi Jaguarin Mark Webber.

"Lopezkin on Renaultilla hyvissä asemissa, joten ei tämä testi minun F1-mahdollisuuksiani ainakaan heikentänyt", myhäili suomussalmelainen.

Ainoa mikä nuorukaista selvästi päivän päätteeksi harmitti, oli niukka tappio Christian Klienille. F3-eurosarjasta suoraan Jaguarin F1-kisakuljettajaksi Red Bullin rahoilla noussut itävaltalainen kukisti Kovalaisen torstaina 0,4 sekunnilla.

Barcelonan torstaipäivän testiykkönen oli Renaultin Franck Montagny, joka viimeisillä sekunneilla kiri kierrosajan 1.16,290. Kakkonen oli McLarenin Alexander Wurz (1.16,422) ja kolmas McLarenin David Coulthard (1.16,829).

Alkuun
#57219 - 08-12-2003 10:46 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Tält pualt jokke Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 02-04-2003
Viestejä: 7057
Loc: Turku
Eipä myöskään tämä (TS/Heikki Kulta 5.12.) uutinen ainakaan heikennä Heikin asemaa:

"Torstain uutinen oli, että Renault irtisanoi koko nuorten kehityskuljettajien ryhmänsä Kovalaista ja Lopezia lukuunottamatta. Nimenomaan tähän kaksikkoon organisaatio nyt satsaa. Putoajien joukossa oli mm. Macaon F3-viikonloppuna loistanut Brasilian Fabio Carbone."

Alkuun
#57220 - 11-12-2003 10:03 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Anonymous
Unregistered



Kovalaisella näytön paikka Italiassa


Minardin F1-tallin varikolla riittää loppuviikosta vilskettä, kun talli testaa viiden nuoren kuljettajan taitoja Italiassa Rooman lähettyvillä sijaitsevalla Vallelungan radalla. Yksi viisikosta on suomussalmelainen Heikki Kovalainen, joka alkuperäisen aikataulun mukaan ajaa Minardilla tänään uransa toisen F1-testin. Kovalaisen F1-debyyttitestihän oli viime viikolla Barcelonassa, jossa hän ajoi testit Renaultin F1-ohjuksella.

Australialaisen Paul Stoddartin vetämä Minardi-talli etsii edelleen kuljettajia ensi kaudeksi. Spekulaatioissa Kovalaisen nimi on yksi esille nousseista vaihtoehdoista kokeneempien Jos Verstappenin, Justin Wilsonin ja Gianmaria Brunin rinnalla. Stoddart kertoi keskiviikkona Autosport-lehden verkkosivuilla haluvansa pitää jo viime kaudella Minardia ajaneen Verstappenin riveissään. Verstappen katsasteli paikkaa myös Jordanilta, mutta rahoitus ei riittänyt tallipaikkaan, joka meni itävaltalaiselle Christian Kleinille. Sekä Minardi että Jordan tarvitsevat kuljettajan, joka tuo mukanaan ison tukun valuuttaa.

"Neuvottelemme edelleen Josin kanssa. Minusta hänellä on hyvät mahdollisuudet pysyä meillä, ja nyt kysymykseen tulee se, mitä hän haluaa tehdä", Stoddart sanoo.

Kovalainen antaa Stoddartille työnäytteen tänään. Hänen lisäkseen Minardia testaavat tällä viikolla Renaultin nuorten kuljettajien ohjelmaan kuuluva argentiinalainen Jose-Maria Lopez, italialainen F3000-kuljettaja Fabrizio Del Monte sekä Kovalaisen kilpailijoina Nissan-sarjassa olleet Itävallan Norbert Siedler ja Intian Narain Karthikeyan.

Lopez aloitti testaamisen jo keskiviikkona, mutta Kovalainen on vuorossa vasta tänään. Minardi testaa Vallelungassa yhteensä kolmena päivänä. Kuljettajien lisäksi Stoddart odottaa testipäiviltä tietopankkia, jonka avulla tallin insinöörit ja suunnittelijat kehittävät ensi kauden Minardi Cosworth PS04:ää.

"Tästä näyttää tulevan vuoden kiireisin testi. Ajamme kahdella erillisellä, mutta yhteneväisellä ohjelmalla Vallelungassa. Yksi keskittyy nuoriin kuljettajiin, joita olemme tarkkailleet läheltä viime kuukaudet, ja toinen testaa tiettyjä osia vuoden 2004 Minardiin", tallipäällikkö Stoddart toteaa sarjan virallisilla nettisivuilla.

Alkuun
#57221 - 11-12-2003 15:59 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Aksu Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 22-08-2006
Viestejä: 292
Loc: Kajaani
Tsemiä Heikille!! Toivottavasti unelmasta tulee totta!
Alkuun
#57222 - 11-12-2003 21:37 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Deimos Poissa.
Junior Member


Rekisteröitynyt: 05-12-2003
Viestejä: 9
1 H. Kovalainen Minardi 1.02.545 51
2 J-M. Lopez Minardi 1.02.909 52
3 F. Del Monte Minardi 1.07.194 11

Hienoa, Heikki selkeästi Lopezia nopeampi

Alkuun
#57223 - 11-12-2003 21:51 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Animal Poissa.
Member


Rekisteröitynyt: 25-09-2003
Viestejä: 549
Loc: Helsinki
Ja Stoddartkin on tyytyväinen Kovalaisen suorituksiin

Taitaa olla enää rahasta kiinni kilpakuskin paikka

Alkuun
#57224 - 11-12-2003 22:48 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
anatoli Poissa.
Member


Rekisteröitynyt: 02-02-2002
Viestejä: 877
Loc: sipoo
nimenomaan rahasta. Tässä mielessä ihmetytti eilen "asiantuntija" JJ.Lehdon kommentit Kovalaisen F1-mahdollisuuksista, jossa hän ei puhunut sponsoreista mitään.
Alkuun
#57225 - 11-12-2003 23:47 Re: Täällä seurataan Heikki Kovalaisen uraa F1-auton rattiin
Deimos Poissa.
Junior Member


Rekisteröitynyt: 05-12-2003
Viestejä: 9
Renault on se joka maksaa Kovalaisen Minardi-paikan, mikäli Heikki on heidän mielestään sen arvoinen.

Renaultin "junnutiimin" kuljettajista juuri Heikki näyttäisi olevan kaikkein vahvimmalla tuon Minardi-paikan suhteen. Rellun ykkösjuniori on toki Frank Montagny, mutta häntä ei yritetä nostaa ykkösiin Minardin kautta, vaan mies on pestattu Renaultin testikuljettajaksi. Lopez puolestaan on ollut testeissä liian hidas, ainakin Kovalaiseen nähden. Ja muut junnutiimin jäsenet potkittiin pellolle muutama päivä sitten.

Toivotaan siis parasta, hyvältä ainakin näyttää.

Alkuun
Sivu 1 / 15 12345>Viimeinen »


Moderaattori:  sportadmin 
Siirry

Generated in 0.092 seconds in which 0.005 seconds were spent on a total of 16 queries. Zlib compression disabled.