Sivu 1 / 1 1
Topic Options
#774857 - 18-01-2012 19:52 Pukki vuoden läpimurto no jaa-a
Janiz Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 25-05-2010
Viestejä: 1607
Hyvä Pukki oli kaudella ja teki muutaman kovan maalin hienohin paikkoihin joo, mutta se suuri mutta on siinä, että hällä on kuitenkin kyse joukkueurheilusta ja ilman hienosti pelannut HJK:n joukkuetta ei Pukkikaan olis päässyt loistamaan ja kun vastassa oli Krista Lähteenmäki, jonka viime vuosi oli todella upea, niin mielestäni väärin meni sorry vaan futis ja Pukki fanit, mutta näin on.

Kristalla on nyt kuitenkin heittää kolme MM-mitallia vaakakuppiin vastapainoksi. Nuorten maailmanmestaruuden lisäksi myös kaksi mitskua Oslosta ja lukuisia hienoja sijoituksia, että onko muutama kova maali hyvään paikkaan. noiden Lähteenmäen tekojen arvoisia ei mielestäni ole ja toivottavasti Pukki onnistuu jatkamaan Saksassa samaa rataa kuin se lähti muuten se pysti todellakin meni väärään osoitteeseen, koska Krista on myös jatkanut tällä kaudella hyvää suorittamistaan ja Sohtsiin menessä voipi olla, että hänestä syntyy jo todella kova kivijalka ja toivottavasti Aikku saa nostettua ittensä omalle tasolleen niin me saattamme nähdä ajoittain laduilla samanlaista näytöstä kuin Virpi ja Aikku järjestivät muutaman vuoden.

Alkuun
#774915 - 19-01-2012 02:41 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: Janiz]
l_g Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 30-09-2011
Viestejä: 39
Öö... miksi sinä sössötät tästä Krista Lähteenmäestä futispalstalla? Luulen että useimpia ei kiinnosta.
Alkuun
#774932 - 19-01-2012 09:05 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: l_g]
Janiz Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 25-05-2010
Viestejä: 1607
Eikös Pukki ole jalkapallon pelajaa, joka sai vuoden läpimurto pystin.

Kerroin vain mielipiteeni siitä, että se olis kuulunut Kristalle ja perustelin myös miksi.

Alkuun
#775056 - 19-01-2012 17:33 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: Janiz]
JUNKKARIMIES Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 26-02-2010
Viestejä: 194
oikeudenmukaiset palkinnot olisivat olleet:
vuoden joukkue teemu pukki
vuoden läpimurto jari litmanen
vuoden urheilija huuhkajat
vuoden sykähdyttävin hetki pasi nurmisen ilmaveivi

Alkuun
#775066 - 19-01-2012 18:41 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: JUNKKARIMIES]
99v Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 12-07-2006
Viestejä: 4725
Kyllä Nurmisen ilmaveivi enemmän sykäytti kuin Granlundin.
Alkuun
#775261 - 20-01-2012 20:46 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: 99v]
Virus_dup1 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 14-08-2006
Viestejä: 15923
Loc: yes
kylläpä tuo enempi myötähävetti.
Alkuun
#775262 - 20-01-2012 20:46 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: 99v]
SH67 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 08-08-2006
Viestejä: 16442
Loc: stadi
Kyllä minustakin hiihtelevän pikkutytön pitäisi voittaa kuningaslajia pelaava mies.

Prkl joku Vaasan Palloseuran vasen laitapakkikin menisi ohi.
_________________________
I don't need people. I need right people.

Alkuun
#775323 - 21-01-2012 00:43 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: SH67]
Virus_dup1 Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 14-08-2006
Viestejä: 15923
Loc: yes
ja muutama kylänmieskin. ja sykähdyttävän kevyesti.
toisaalta nuorikolla on mahdollisuus sykähdyttää vielä jonkin aikaa, mutta kello käy.

Alkuun
#775974 - 22-01-2012 22:14 Re: Pukki vuoden läpimurto no jaa-a [Re: Virus_dup1]
EgyLynx Poissa.
Jäsen


Rekisteröitynyt: 21-02-2009
Viestejä: 14427
noo ensi vuonna sitten...
Alkuun
Sivu 1 / 1 1


Moderaattori:  sportadmin 
Siirry

Generated in 0.154 seconds in which 0.015 seconds were spent on a total of 17 queries. Zlib compression disabled.