Talviklassikko jääpi pelaamatta tulevalla kaudella, ainakin Olympiastadionilla. Stadionsäätiö torppasi, kun maajoukkueella on harjoituspeli kesäkuun alussa ja ei ole varmaa, että ruoho ehtisi pelikuntoon tuohon mennessä.
Kendojäbiä kiukuttaa, mutta kun nytkin katsoi stadikan nurmea telkkarista, niin hirveitä paakkuja irtoili koko ajan ja pelaajat ihmeissään. Hollannin koutsihan tästä puhui ennen peliä.
Töölönlahdella voitaisiin rakentaa ottelun oheen samana päivänä muutakin tapahtumaa vaikkapa perheille ja nuorille. Toisin sanoen, kun pelleilemään aletaan, pelleillään sitten kunnolla. Stadion on oheisohjelmaan liian rajallinen. Ja ennen kaikkea paikkana keinotekoinen.
Onneksi pääsee huomenna seuraamaan ulkoilmahokia ihan vaan lämpimältä kotisohvalta ja todennäköisesti sulana pysyvä mutta toki kylmä sandels kourassa. Kun vuosi takaperinkin meinasi loppua kohden tulla vilu vaikka keli olikin vallan ok (jotain -5 muistaakseni ja lähes tyyntä). Tsemppiä silti katsomon urhoollisille.
_________________________
I don't need people. I need right people.