Suomi: kentällinen kankeita köntyksiä, juoksevia hirviä, saksanseisojia.
Suomessa junioripelaajan tärkein ominaisuus on koko ja juoksukyky. Näillä perusteilla valitaan junnuja jatkoon. Lopputulos on nähtävissä tänään kentällä. Lisäksi Jalkapalloliiton korruptio ja tyypillinen ylempien mielistely johtaa jatkuvasti Suomen jalkapalloa. Liiton johtavat jäsenet kahmivat itselleen ja sukulaisilleen, miksei myös tutuilleen niitä rahoja, jotka kuuluisivat jalkapallon kehittämiseen. Säälittävää on se, että piiri- ja joukkuetasollakin uunot suomalaiset mielistelevät ylempiään yrittäen saada siitä hyötyä joko itselleen tai jälkikasvulle.
Olisi hyvä, jos Suomi pullahtaisi mahdollisimman nopeasti karsinnoinnasta, niin ei tarvitisi katsella ja kuunnella tätä naurettavaa hypetystä, johon Ylekin on taas palkannut ns. asiantuntijoita pilvin pimein. Huh, huh!
Aivan käsittämättömiä nämä asiantuntijoiden arviot, voi sanoa, että niistä päätellen valmentajat eivät paljon ymmärrä jalkapallosta, ikävä kyllä. Esim. tilanne Ranskan puolustuspäässä, jossa puolustaja potkaisi pallon hyökkääjän jalan vierestä, jolloin hyökkääjää kaatui säälittävästi anoen vaparia. Suomihan ei ole kansainvälisellä tasolla muuta oppinut kuin italialaistyylisen naismaisen peilauksen.
Onhan Suomella lisäksi muutama pelaaja, joille korvakorut ja killikkeet ja tatuoinnit nousevat tärkeimmiksi asioiksi.
Voi sitä päivää, jos Suomi joskus tuurilla kisoihin mukaan pääsisi. Sitähän ei kestäisi kukaan, on täällä sen verran vähämielisen innokasta porukkaa, jotka jo nytkin pystyvät pilaamaan jalkapallosta nauttimisen tämänkin ottelun osalta. Syvä häpeä suomalaisuudesta valtaa mielen lähes jokaisen asiantuntija- ja toimittajakommentin jälkeen.
Lääkkeitä tähän jalkapallolamaan: Jalkapalloliitto tarkkaan ulkopuoliseen rationalisointiin. Jokainen työpaikka ja tehtävä on arvioitava. On alettava luotsaamaan liittoa ammattimaisesti jalkapallon ehdoilla.
Oikeastaan suomalaisen jalkapallon surkeus on niin syvällä kansakunnan kulttuurissa, että sitä on mahdoton parantaa. Ylempien mielistely ja sopulimaisuus on vallannut tämän pelokkaan ja sairaan kansakunnan. Omaneduntavoittelu ja itsekkyys pilaavat hyvätkin taimet sekä jalkapallossa että kaikessa muussakin suomalaisessa tekemisessä.
|