Nyt soi:

Biisilista netissä klo 11.

 

Viikon tehona soi Tigan Bugatti!

Tänään soi vielä FAUL, tyDi, Imagine Dragons, The Pierces, The Script, Atomirotta ja Kate Boy. Viikon teho saattaa hämmentää näin maanantaina, mutta voi pojat kun siitä oppii tykkäämään niin se on täyttä kultaa! Tehona soi siis tautisen tarttuva Tiga feat. Pusha T!

Kommentoi tehoa! 

Haloo Helsinki! opettaa ihmisille käytöstapoja uudella levyllään

6.10.2014 klo 07:01, päivitetty 10.10.2014 klo 09:23 | Anne Lainto | Lähde: YleX Viikon albumi -haastattelu | Kommentit (7)

YleX:n Viikon albumina soi Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana. Yhtyeen viides albumi julkaistiin 3.10. Kuuntele albumi täältä!


Haloo Helsinki! vastaa albumin biiseistä itse: Elli on sanoittanut kappaleet ja suurimman osan biiseistä on säveltänyt kitaristi Leo. Bändi vastasi ensimmäisen kerran lähes koko albumista viime vuonna julkaistulla Maailma on tehty meitä varten -albumilla. Vuoden albumi -Emmankin voittaneen levyn teko opetti bändille paljon.

- Uuden levyn myötä olen kehittynyt miettimään kappaletta kokonaisuutena myös soundien ja fiiliksen puolesta. Oli itsestään selvää, että teemme uuden levyn itse. Eihän sitä oman kuuloista materiaalia muut pysty tehdä, Leo miettii.

- Opin rohkeutta sanoa omia juttuja sinne, koska se on aina tosi pelottavaa, Elli lisää.

Levyllä on voimaa antavia kappaleita, mutta mukaan on mahtunut myös yhteiskuntakritiikkiä. Kiitos ei ole kirosana -albumi on nimetty saman nimisen biisin mukaan, joka syntyi Ellin turhautumisesta ihmisten käyttäytymiseen.

- Biisi kiteyttää monia asioita. Minua ärsyttää ihmisten kiittämättömyys ja välinpitämättömyys. Vaikka levyllä on paljon erilaisia teemoja, tuo kappale nitoo levyn, Elli kertoo.

Kuuntele lisää Ellin ja Leon ajatuksia Kiitos ei ole kirosana –albumista kuluvalla viikolla joka arkipäivä Uuden musiikin aamu- ja iltavuoroissa!

Kommentointi

Kommentit (7)

Erittäin hyvin kerrottu ihmisten välinpitämättömyydestä, kun ihmiset voisivatkin unohtaa politiikan kommenteissaan, sillä minulle musiikki on musiikkia, josta pidän! Eikä sitä määrittele kukaan!

>Kari Kairavirta 11.10.2014, 05:28

Niin ihana ja hyvä biisi:)

>Kissa-hullu! 10.10.2014, 12:56

on kyllä niin hyvä levy että huhuh <3 kiitos haloo helsinki <3 nähdään toivottavasti the circus ikärajattomalla keikalla <3 <3

>haloohelsinki on paras suomalainen yhtye 09.10.2014, 16:18

huhhuhhuhu kuinka huikea levy! Tää on parasta HH!ta ikinä! Lyriikat osuu ja taas kerran pystyy samaistumaan biisien sanomaan!

>Antu 09.10.2014, 15:12

Mahtava! Suomalainen PoP/Rock yhtye, kauniilla laulajattaren karismalla varustettuna! Tällä hetkellä ainutlaatuisen kuuloinen kotimainen yhtye, jota ilman Suomalainen musiikki ei voisi elää. Täällä tarvitaan HALOO HELSINKIÄ JA ELLIÄ! :)

>yxf@n 06.10.2014, 23:00

Nasaaliäänen tällä kertaan voi antaa anteeksi. Mutta nyt,
Tarvitaan ne kirosanat. Viime viikolla kuulin jotain maistiaisia toisen kanavan juhlista. Nyt ei se lava "karisma" riitä. Tarvitaan niitä kirosanoja. Piste

>Mann Gegen Mann 06.10.2014, 17:18

Vuoden kovin levy!!! Rakastan!
Mahtavia melodioita ja koskettavia, aitoja tekstejä. Ellin tulkinta vie kyllä voiton kaikesta. Menee ihon alle.
Arvostan!

>sophie 06.10.2014, 09:14

Soittolista

Viikon Tehot

Viikon albumi

  • Isac Elliot - Follow Me

    Musaviikko käynnistyy CHVRCHESilla, Becky G:lla ja Nicki Minajilla, jolla on mukana tällä kertaa kunnon köriläskööri: Drake, Lil Wayne ja Chris Brown. Uusi viikko tarkoittaa myös uutta Viikon albumia. Tällä viikolla kuunnellaan Isac Elliotin odotettua kakkosalbumia. Kohta soi lanteita ketkuttava Hush!

    Kuuntele Viikon albumia! 

Ensisoitto

Muualla Yle.fi:ssä