Dokumentti- vai kauhuelokuva? Bongaa kauhukliseet muodikkaista mukadokkareista
Blair Witch Projectin jalanjäljissä tehtyjä, tärisevällä käsivarakameralla kuvattuja kauhuelokuvia julkaistaan nyt enemmän kuin koskaan. Bongaa kliseiksi muodostuneet tyylipiirteet Halloween-viikon kauhuelokuvista.
Found footage, point-of-view, first person, pseudo-dokumentaarinen, tosi-tv tai reality-kauhu. Rakkaalla halpatuotannolla on monta nimeä. Lajityypin ensimmäisenä esimerkkinä pidetään 1970-luvun lopulla julkaistua Cannibal Holocaust -elokuvaa. Niiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti kuitenkin vasta älypuhelinaikakaudella.
Todellisuutta mukailevissa kauhuelokuvissa seurataan yleensä joko ammattilaisryhmää, joka hakee todistusaineistoa yliluonnollisille ilmiöille tai taviksia, jotka tallentavat sattumalta karmaisevia tapahtumia. Lajityyppi hakee yhä muotoaan, mutta tietyt asiat toistuvat niin usein, että niitä voidaan jo pitää tyylipiirteinä. Bongaa alla olevan listan avulla kliseet mukadokumentaarisista kauhuelokuvista.
1. Eikä heitä enää koskaan nähty
Todellisuutta mukailevissa kauhuelokuvissa ei jännitetä sitä, selviävätkö päähenkilöt hengissä vaan sitä, miten he kuolevat. Leffa alkaa tekstillä, joka kertoo, ettei selviytyjiä ole tai heitä ei ole löydetty.
Katso: The Blair Witch Project (1999)
2. Arvokasta todistusaineistoa
Näkemäsi materiaali löydettiin valtion salaisista arkistoista, veriseltä rikospaikalta tai metsästä vuosien jälkeen. Nauhoite tulee muuttamaan käsityksesi yliluonnollisuudesta, koska siihen on tallentunut todistusaineistoa ennennäkemättömistä ihmeistä.
Katso: Trollhunter (2010)
3. Miten nämä laitteet toimivat?
Päähenkilöt katsovat suoraan linssiin, huohottavat mikrofoniin, zoomailevat edestakaisin ja puhuvat kamerasta. Tallennusteknologiaan kiinnitetään huomiota, jotta ymmärrät, että hahmot pyörittävät show'ta keskenään. Kameramieskään ei ole turvassa.
Katso: Cloverfield (2008)
4. Ei musiikkia
Oikeassa elämässä viulu ei vingahda, kun tappaja hyppää esiin kulman takaa. Kaikki kuultavat äänet pitää siis myös todentuntuisessa kauhuelokuvassa pystyä paikantamaan kuvauspaikalle, joten niissä et kuule taustamusiikkia.
Katso: Paranormal Activity (2007)
5. Älä lopeta kuvaamista
Jatketaan totuuden nimissä! Osa hahmoista ärsyyntyy kamerasta, mutta joukossa on aina yksi, jolla on pätevä syy sille, miksi kameraa ei lasketa silloinkaan, kun ydinsäteilyzombit juoksevat jo perässä.
Katso: The Dyatlov Pass Incident (2013)
6. Kameravalo hajoaa
Pimeässä haparoivat hahmot kuulostelevat pienimpiäkin ääniä. Kamera käännetään yökuvaus-moodiin ja kalpean vihertävä naama nyyhkyttää linssin edessä. Huomaat kauhuksesi, että kuvan ylänurkassa, päähenkilön takana irvistelee hirviö.
Katso: [Rec] (2007)
7. Sinäkään et ole turvassa
Kun viimeinenkin päähenkilö makaa mukiloituna maassa, on aika käydä yleisön kimppuun. Väkivaltainen mörökölli huomaa kameran, katsoo sinua suoraan silmiin ja hyökkää ärjyen kohti.
Katso: Paranormal Activity (2007)
8. Dokkari, kauhuleffa vai komedia?
Raja dokumenttielokuvaa mukailevan mokumenttikauhun ja teknisesti suttuisen found footagen välillä on häilyvä. Viime vuosina on intouduttu tekemään myös This is Spinal Tap -elokuvan kaltaisia feikki-dokkareita höystettynä kauhulla. Huumori on hurttia ja genrekliseet tapetilla.
Katso: What We Do in the Shadows (2014)
9. Jatko-osaa pukkaa
Varmin merkki suositusta, muka todellisesta kauhuelokuvasta on jatko-osien tulva. Esimerkiksi demonisia Paranormal Activity -leffoja on tehty jo kuusi. Suosion kasvaessa heiluva käsivarakamera saatetaan kuitenkin heittää nurkkaan ja kauhua jatkaa perinteisempään tyyliin. Näin on tehty esimerkiksi zombie-elokuvasarja [Rec]:n uusimmissa osissa.
Katso: [Rec]4: Apocalypse (2014)
Tyylilajin tuoreita tapauksia In Darkness We Fall (2014), Hooked Up (2013) The Sacrament (2013) ja [Rec]4: Apocalypse (2014) voi tarkastella kuluvan viikon aikana Night Visions -leffafestareilla.
Lue myös:
Kauhua koko viikolle – katso Night Visions -festaritärpit ja trailerit
Kommentointi