Kolumni: Arjen pikku peikot
Trollit eivät häärää vain netin keskustelupalstoilla, kirjoittaa Etusivun Reetta Rönkä.
"Mehän tullaan suoraan internetistä tänne trollaamaan". Näin totesi Etusivun haastattelema naamioitunut nuori mies, joka torstaina marssi Helsingin katuja osana Anonymous-liikkeen mielenilmausta. Hän kertoi osoittavansa mieltään monen epäkohdan takia. Ainakin EU, TTIP-sopimus, päättäjien huonous ja valtavirtamedia harmittivat. Miljoonan naamion marssilla tällainen oli mahdollista: mukaan kutsuttiin kaikki, joilla oli jotain kansalaisten hyvinvointiin liittyvää epäkohtaa mielen päällä.
Mitä peikkoja siellä kaduilla vilisi, pohtii joku mummo nyt. Trollaaminen on nettimaailmasta ja etenkin sen keskustelupalstoilta tuttu häiriköinnin ja kiusaamisen muoto. Trollaamisen sävy voi netissä vaihdella huorittelusta yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamiseen, mutta ominaista sille on sääntöjen ja soveliaisuuden ilkkuminen. Tutkija Jarkko Stenros on todennut, että "trollaaminen virtuaalimaailmassa on viralliset säännöt kiistävää leikittelyä."
Anonyymi mielenosoittaja maskimarssilla on malliesimerkki lihaksi tulleesta nettitrollista. Mutta, jos ja kun trollaaminen on vallitsevien valtarakenteiden härnäämistä, olen viime aikoina ollut näkevinäni trolleja villeinä ja vapaina keskuudessamme muutenkin, ja ihan ilman naamareita.
Vai mitä muuta kuin sääntöjä ivaavaa häiriköintiä on esimerkiksi se, että autoilija kieltäytyy puhaltamasta alkometriin poliisin ratsiassa itsekriminointisuojaan vedoten? Selviä trollauksen piirteitä näkyy myös oikeusasiamiehelle viime aikoina tehdyistä kanteluista: yhden mielestä Kelan sinuttelu asiakaskirjeissä on laitonta, toinen peräänkuuluttaa kirkon anniskelulupia ehtoollisviinin jakelussa.
Nyt olisi helppoa puuskahtaa, että jösses kun ovat ihmiset tyhmiä. Eivätkö ne tajua, että liikenteen valvonnan seisauttaminen oman diivailun takia on vastuutonta. Tai miettisivät edes rahaa: oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun käsittelykustannukset ovat keskimäärin reilun tonnin. Niilläkin verorahoilla saisi vaikka kuinka monta lyijykynää alakouluun tai lelua päiväkotiin!
Mutta en usko, että kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin junttiudesta. Yksittäisten ihmisten motiiveja on mahdoton tietää, mutta uskallan väittää, että näissä esimerkkitapauksissa itse asiat ovat toissijaisia. Oman tyytymättömyyden ilmaisu on oikeasti tärkeämpää kuin kirkon viinipolitiikka tai poliisin naamalle tunkema alkometri. On kyse vastustuksesta vastustuksen vuoksi. Surullista tällaisessa yhteiskunnallisessa trollaamisessa on se, että peikot eivät selvästikään koe saavansa maailmassa ääntään kuuluviin muuten kuin häiriön kautta.
Viime aikojen uutisten nillittäjien teoista kumpuaa myös samaa systeemin karsastusta kuin shoutboxin häiriköistä ja anonyymeista naamarihäiskistä. Vihollinen on yhteinen: se iso paha järjestelmä. Systeemillä voi olla Kelan, poliisin tai Alexander Stubbin kasvot, mutta aina se on syypää omaan mielipahaan. Tuo järjestelmä, jonka edessä yksittäinen ihminen on pieni. Ja mitä suurta riemua se pieni ihminen tunteekaan voidessaan laittaa kampoihin suurelle systeemille.
Pelottavinta kaikissa trolleissa toimintaympäristöstä riippumatta on kuitenkin se, ettei trollaamisesta voi koskaan olla täysin varma. Minusta on jopa lohdullista ajatella, että liikenteen valvonnan omalla kiusanteollaan pysäyttävä puhaltamaton autoilija haluaa juuri kiusata. Vaihtoehtona on kuitenkin se paljon pelottavampi skenaario, että tämä olisi täysin tosissaan.
Kirjoittaja on YleX Etusivun juontaja, jonka lapsuuden lempitrollilla oli sininen pystytukka ja navassa timantti.
Lue myös:
Ajattelin palkita Reetan kommentoimalla tätä "kolumnia", toivottavasti nyt on hyvä mieli...