Peruspalvelut rapautuvat maaseudulla

Syrjäisten kuntien asukkaat ovat vaikeuksissa, kun esimerkiksi terveyspalvelut ja työvoimatoimistot pakenevat ulottumattomiin. Helsinki vaikuttaa Molokin kidalta, jonne kaikki uppoaa. Etusivu pohtii, miten maaseudun voisi pelastaa.

Twiittaa: #etusivu
Soita: (09) 148 28 22

Päivän kysymys:
Pitääkö maaseutu elävöittää vai autioittaa? 

Santa Cruz tulevasta New Yorkin keikastaan: Ne on kunnon bileet!

27.10.2014 klo 18:02 | YleX | Lähde: YleX Jälki-istunto | Kommentit (0)

Yksi suomalaisen Santa Cruz -yhtyeen unelmista toteutuu, kun bändi pääsee esiintymään Yhdysvalloissa. 

Santa Cruz paljasti lokakuun alussa YleX:lle olevansa pääesiintyjä New Yorkin Webster Hallin musiikkitapahtumassa 12. joulukuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun bändi esiintyy Yhdysvalloissa.

- Siellä vedetään samanlainen keikka kuin muuallakin, eli ihan täysillä. Se tulee kyllä tuntumaan ihan helvetin siistiltä. Se on huikee evetti, jossa me soitetaan. Siellä on ihan kunno bileet, Santa Cruzin Archie ja Johnny kertovat YleX Jälki-istunnon haastattelussa.

Bändi on päättänyt, että biletys jatkuu keikan päätyttyä. Hotellihuoneeseen ei ole kiirettä lähteä.

- Mennään eteenpäin niin kuin Jutila, Archie sanoo.

Archie ja Johnny vihjaavat, että ensi kesänä olisi luvassa toinen reissu rapakon taakse. Mitään yksityiskohtia he eivät suostu antamaan, sillä reissun toteutuminen ei ole toistaiseksi varmaa. Bändin unelma on kuitenkin Yhdysvalloissa.

- Siellä skene on ihan erilainen. Ei me haluta soittaa tanssilavoilla missään Perniössä. Me halutaan viedä sitä hommaa vähän isommille leveleille. 

Katso Santa Cruzin tuore musiikkivideo kappaleesta Wasted & Wounded

Lue myös:

Suomalaisbändi Santa Cruz Yhdysvaltoihin: Tämä on ollut iso unelma

Santa Cruz -laulaja: Ruisrock-keikalla meinasi laatta lentää

Tulikuumat Santa Cruz -muusikot rokkasivat Ruissin käyntiin – keikkakuvat

Asiasanat: keikka, New York, Santa Cruz

Kommentointi

Kommentit (0)

Muualla Yle.fi:ssä