Mitkä seurakuntavaalit?

Seurakuntavaaleissa äänestettiin laiskasti. Vain 15,6 prosenttia äänioikeutetuista äänesti. Etusivu pohtii, miksi kirkko ei kiinnosta.

Twiittaa: #etusivu
Soita: (09) 148 28 22

Päivän kysymys:
Pitääkö maaseutu elävöittää vai autioittaa? 

Softenginen erikoinen ratkaisu: Bändi ei ota uutta basistia

15.10.2014 klo 16:55 | Sofia Thurén | Lähde: YleX Himotuimmat | Kommentit (1)

Softengine korvaa yhtyeen jättäneen basistin taustanauhalla.

Softengine julkaisee perjantaina 17. lokakuuta ensimmäisen albuminsa We Created the World. Yhtyeen entinen basisti Eero Keskinen soitti vielä levyllä, mutta jätti bändin viikkoja ennen sen julkaisua. Yhtye aikoo tulevaisuudessa pärjätä ilman basistia.

- Periaatteessa en tiedä, haetaanko me ollenkaan basistia. Ollaan sytytty tälle idealle, että me ollaan nelistään, laulaja Topi Latukka sanoo.

Keskisen albumille soittamia bassoraitoja käytetään tulevilla keikoilla taustanauhoina. Rumpuklikki pitää huolen temposta, joten bassokuvioiden ei pitäisi lähteä soimaan väärillä hetkillä. Kosketinsoittaja Henri Oskár soittaa keikoilla osan bassoäänistä.

- Meillä on ollut yksi keikka ilman Eeroa, tai no, Eero ei ollut lavalla vaan valomiehenä. Se on se homma, mistä Eero nauttii, Oskár sanoo.

Keskinen pyörittää jatkossakin yhtyeen valoshowta. Bändin muut jäsenet huomasivat jo kesällä, ettei basisti nauttinut roolistaan yhtyeessä.

- Jos ei oikeasti tahdo olla mukana jossain fanitapaamisessa, se häiritsee muitakin, Oskár sanoo.

"Pelottaa uuden basistin puolesta"

Kun We Created the World -levyn kiertue on ohi, bändi joutuu miettimään bassotilannettaan uudestaan. Henri Oskárin mukaan kemiat merkitsevät uuden jäsenen kohdalla soittotaitoa enemmän.

- Mua pelottaa lähinnä sen uuden basistin puolesta. Meillä on niin sisäpiiriläppää, ettei itsekään oikein enää ymmärretä, mille me nauretaan.

Laulaja Topi Latukalla ei ole uuden jäsenen suhteen kovinkaan ihmeellisiä vaatimuksia.

- Kunhan ei ole kauhean vaikea tyyppi, Latukka sanoo.

Softengine Himoartistihaastattelussa lauantaina 18. lokakuuta klo12. 

Lue myös: 

YleX:n ensinäytössä Softenginen kiireessä tehty lyriikkavideo – basisti ei ehtinyt kuvauksiin

Softenginen basisti jättää yhtyeen debyyttilevyn kynnyksellä

Softengine innoissaan – bändi buukattiin Eurosonic-festareille

Kommentointi

Kommentit (1)

Eli basisti ei ees jätä bändiä vaan siirtyy taustajoukkoihin. No johan oli kupla uutiseksi. Ha Ha

>Anonyymi 18.10.2014, 16:28
Muualla Yle.fi:ssä