yle.fi


Bändit A-Ö

  • A Day In Paradise

    A Day In Paradise on indiepop-bändi Lempäälästä, ja on ottanut vaikutteensa monista musiikin tyyleistä, pääasiallisesti indierockista, progressiivisesta rockista, singer songwriter-artisteista sekä poprock-bändeistä.

    Bändi perustettiin vuonna 2006, ja keikkoja alettiin tehdä vuoden 2007 alussa. ADIPin ensimmäinen levy, omakustanteinen Principle of Unequality - EP julkaistaan heti kun painatus on saatu valmiiksi.
    Koko EP:n on miksannut, masteroinut ja äänittänyt Olli Hipeli, joka toimii myös ADIPin livemiksaajana.

    Tulevaisuudessa ADIP aikoo pysyä avoinna uusille ajatuksille ja soundeille, jo EP:ltä voi löytää sitarin sulosointuja, ja tulevaisuudessa akustisten keikkojen kokoonpanoa saattaa täydentää marimba.

  • A.V.G.

    A.V.G. - hard rock'n roll!
    Tanakkaa rokkia 70-luvun tyyliin.

  • A3

    A3 on Jyväskyläläinen rockyhtye, jonka synty sijoittuu 1980-luvulle. Lukuisten välivuosien (ura, perhe...) jälkeen 2000-luvun alkupuolella bändi on jälleen aktivoitunut. Kolme demoa on jo julkaistu . Musiikki on entistä parempaa! Vaikutteet on selvästi kuultavissa, omien sanojen mukaan bändi soittaa punkahtavaa suomirokkia. Pelle Miljoonaa ja Tumppi Varosta on ainakin tullut kuunneltua.

  • AAE

    Vuosi oli 2005 kun bändiprojektit olivat hiljalleen vaipuneet unholaan ja päätin aloittaa oman sooloprojektin. Nimeksi tuli AAE ja genre menee tuonne akustisen folkin ja laulaja/lauluntekijä puolelle.

  • Aalto

    Aalto on suomenkielistä progevivahteista rokkia Zen Cafen, CMX:n ja YUP:n hengessä.

    Bändin perustajajäsenet ovat singer-songwriter Teemu Vaalto - totinen sosiaalipsykologian maisteri Torniosta ja Jussi Kärkkäinen - Varkautelainen harrastelijarivimuusikko. Bändin kotipaikkana toimii Suomen Kuopio. Salosta Kuopioon muuttanut Timo Ruska löytyi muusikoiden.netistä. Timo oli soitellut bassoa eri bändeissä jo vuosia ennen aaltoa, laulutaidostakaan ei ollut haitaksi. Rumpaliksi Aaltoon pestattiin humppamuusikko Jani Leskinen (myös muusikoden netistä), joka hetimiten innostui myös tuottamisharrastuksesta. Jani päätti, että aallon eka platta tehtäisiin hänen konservatorion lopputyöksi. Marraskuussa 2004 alkoivat ensi-ep:n nauhoitukset. Prosessi-ep julkaistiin 17.1.2005. Prosessi debytoi YleX:n X-ryhmän demoissa viikkoa myöhemmin. Levy poiki paljon kiitosta, mutta myös runsaasti hämmentyneitä kommentteja. Voit ladata kaikki ep:n biisit bändin kotisivuilta!

  • Aberrant Vascular

    Aberrant Vascular was formed during the annoingly hot summer of 2003 by a local opera vocalist Vladimir Lumi and the keyboardist Heikki "Mr. Rych" Pöntinen. From the very beginning intentions were to combine various styles of music, making something unheard, creating something unique. The genre became "Operatic Avantgarde Metal".

  • Absessi

    Raskasta noiserockia vuodesta 2004! Musiikilliset vaikutteet kumpuavat jostain akselilta CMX-Sub Urban Tribe-Apulanta.

  • Absolute Zero

    Pienestä pitäen konemusiikki on ollut lähellä sydäntä.. :) heti kun kotiin saatiin pc ja koskettimet lähti urakin myös käyntii! :P

  • Absurdist

    Moi. Tehtiin kuuden biisin EP. Julkaistaan se ehkä 28.2. Menkää meidän sivuille niin saatte nähdä kaikkea jännittävää. Hei.

  • Access Beyond

    Melodista, raskaampaa rokkia Kouvolan kylältä!!

ensimmäinenedellinen123456789seuraavaviimeinen

Perusta oma bändi

Hae bändiä