Haastattelussa Seppo Seppälä

 
Seppo Seppälää, 61, kutsutaan Basaari-vaariksi eikä turhaan – hän on luotsasi Basaari-ohjelman toimitusta yhdentoista vuoden ajan. 

Elämänsä aikana Seppo on kuitenkin kunnostautunut monessa muussakin ammatissa – mm. ahtaajana, kalastajana, sarjakuvataiteilijana, turkisompelijana, viinatrokarina, juontajana, näyttelijänä ja ohjaajana. Siinä sivussa viihde- ja kulttuuriohjelmien konkari on käynyt elämän korkeakoulua. 

 
OMAN TIENSÄ KULKIJA

Kuusankoskella työläisperheeseen syntynyt Seppo muutti 17-vuotiaana Helsinkiin ja alkoi työskennellä valokuvaajana.

Vuonna 1963 TES-visiossa aukeni ensimmäinen ovi media-alalle:
”Pääsin lattiaohjaajaharjoittelijaksi. Olisin päässyt sinne töihinkin, mutta siihen aikaan kaikki lähetykset olivat suoria lähetyksiä, ja iltaisin olisi pitänyt olla töissä. Minä olin samaan aikaan päässyt Helsingin nuorisoteatteriryhmään, ja koska tiesin, että minusta tulee Suomen kolmanneksi parhain miesnäyttelijä, jätin TES-vision hommat ja pyrin kuvaaja- ja äänittäjäkurssille Yleisradioon.”

Jos kaikki olisi käynyt niin kuin aluksi piti, Seppo olisi työskennellyt Yleisradion kuvaajana ja äänittäjänä nyt jo 44 vuotta. Kuvaaja- ja äänittäjäkurssin aluksi kaikkien kokelaiden kuitenkin piti suorittaa testi palikoilla. ”En saanut palikoita laatikkoon, ja minut pudotettiin heti alussa. Ei tullut kuvaajaa eikä leikkaajaa. Sen ansiosta sain seikkailijan elämän. Sain teatterin, sain kaiken!”

Nyt, 40 vuotta myöhemmin, tämä seikkailija tunnetaan Basaarissa etenkin lauseestaan: ”Meidän kaikkien käy lopulta hyvin.” 

 
INDIVIDUAALIANARKISTI

Inviduaalianarkisti istuu kuvauksena Seppoon – hän on aina kulkenut omia polkujaan. Yhdeksäntoistavuotiaana Seppo toimi vuokraisäntänä ja löysi uuden liikeidean turkisbisneksestä.

”Asuimme 1964 Ahti Kurjen kanssa Etelämakasiinin kadulla, ja meillä oli kahdeksan huonetta ja keittiö - ja oma keskuslämmitys. Meillä oli monia vuokralaisia. Kerran olimme Kuopiossa Osto ja myynti -liikkeessä, jossa oli myytävänä turkisompelukone. Ja piti päättää maksammeko vuokrat vai ostammeko koneen. No, arvaa, mitä tehtiin. Kone oli helvetin hieno, ja rahaahan oli… Aloimme valmistaa turkislakkeja ja turkistyynyjä.” 

Valmiit turkistyynyt Seppo ja Ahti pakkasivat matkalaukkuun ja marssivat Stockmann-tavaratalon sisäänosto-osastolle. Stockmannilta liikekumppanit saivat kylmän vastaanoton, mutta Wassin huonekaluliike osti koko erän. Vuotta myöhemmin yritteliäs nuori mies oli kehittänyt uuden idean: ”Meillä oli Pekka Kerttulan kanssa pienimuotoinen liikeidea. Myimme pimeää viinaa rautatieasemalla.” Samoihin aikoihin Seppo alkoi toimittaa freelancerina lasten ja nuorten ohjelmia radioon.

Vuosien 1966-67 aikana Seppo ansaitsi elantonsa työskentelemällä lohenkalastajana Suomi 116 -nimisellä troolarilla: ”Sen porvoolaisen kipparin antama nimi laivalle oli Måsen eli Lokki.”

1960-luvun lopussa Seppo alkoi yhdessä kaimansa Seppo Lindqvistin kanssa tehtailla Suomen sosiaalidemokraatti -lehteen perhesarjakuvaa nimeltä Montosen porukka. Palkkashekit lehdessä allekirjoitti Erkki Raatikainen, josta oli myöhemmin tuleva Yleisradion pääjohtaja. Seppojen käsialaa oli myös Pääkaupunkilehdessä vuosina 1968-69 ilmestynyt satiirisarjakuva Romut ja VIP-lehdessä julkaistut eroottiset Sonja-sarjakuvat.

Lisäksi Sepoilta ilmestyi vuosina 1969 ja 1970 kaksi poliittista satiiria viljelevää sarjakuvakirjaa. Molemmat menestyivät hyvin – muun muassa Urkille ja Manulle nasevasti vinoilevaa Vallan veri ei vapise! -kirjaa myytiin kaksi painosta loppuun.

Eroottiselle VIP-lehdelle Seppo kuvasi myös alastonkuvasarjan: ”Ainoa kerta, kun olen ollut sillä alalla, mutta työtäni ei hyväksytty. Olivat kuulemma liian kilttejä kuvia. Jouduin luopumaan koko alasta, vaikka se olisi ollut kuinka kiehtovaa. Ei ollut luonnetta tarpeeksi!” Seppo irvailee itselleen.

 
TV AUKI TAIVASTA MYÖTEN

1970-luvun alussa Seppo rantautui Yleisradion leipiin. Seppo ohjasi ja toimitti Akanakanavaa, jossa poliittista satiiria toteutettiin nukketeatterin keinoin. Imitaatiot toteutti Reijo Salminen. ”Se edelsi tätä myöhempien aikojen satiiria”, Seppo sanoo viitaten mm. suosittuun animaatio-imitaatiosarjaan Itsevaltiaat.

Pysyvästi Seppo vakiinnutti paikkansa viihdeohjelmissa, kun hän vastasi lehti-ilmoitukseen, jossa etsittiin ”viihteellinen maailmankatsomusta omaavaa” toimittajaa. Seppo valittiin. ”Ilmeisesti minulla on ollut nuorempana viihteellinen maailmankäsitys”.

Seppo teki kymmenen vuotta töitä YLE TV1:n viihdetoimituksessa, ohjasi ja toimitti sketsiviihdettä ja kaksi näytelmällistä pienoiselokuvaa. Omat jutut -sarjan ironia ja huumori pohjautuivat työmaaperinteeseen. 
”Itse asiassa teimme paljon yhteistyötä Kansarunousarkiston kanssa, sillä etsimme sketseille kansallista pohjaa ja yritimme luoda vaihtoehdon anglosaksiselle viihteelle.” 

Samalla ajatuksella Seppo lähti toteuttamaan myös Tony Edelmanin ja Heikki Valpolan säveltämiä kansanoopperoita Karannut hevonen ja Pietarin miilu. Suomalaisiin vanhoihin kansanrunoihin perustuvat oopperat toteutettiin näytelmäoopperoina. Karanneessa hevosessa näyttelivät mm. Rea Mauranen ja Erkki Saarela, Pietarin miilua puolestaan tähdittivät Eija Ahvo ja Kari Sorvali. ”Mutta se kamppailu hävittiin – anglosaksinen tv-viihde on se, joka on valtavirtaa.” Seppo kertoo.

1980-luvun alussa Seppo vaihtoi TV1:n asiaohjelmien palvelukseen ja alkoi juontaa ensimmäistä suomalaista aamuohjelmaa, lauantaiaamuun sijoittunutta Kukko kiekuu -ohjelmaa. Seppo juonsi ohjelmaa kaksi vuotta. Basaari-vaarilla riittää huumoria omaa menestystään kohtaan: ”Tv-julkkisurani huipentui siihen, kun Sodankylän nakkikioskin pitäjä sanoi: Mä olen nähnyt sut telkkarissa! Nyt ei enää kukaan muista mun suuruuden päiviä… Esiinnyin toki joissain muissakin sketseissä, ja kerran Ria Karhila kysyi johonkin ohjelmaan suihkukohtaukseen. Tietenkin menin.”

Muutaman vuoden työrupeaman jälkeen henkilökohtaiset ristiriidat veivät Sepon YLEn kulttuuriohjelmien toimitukseen. Muun muassa Musta Ikaros -makasiiniohjelma käsitteli kerran kuussa tunnin verran ajankohtaisia kulttuuriaiheita. ”Tykkäsin Knuuttilan Sepon kanssa tehdyistä yömyöhäohjelmista. Ne olivat kolmituntisia ohjelmia, joissa oli musiikkia ja puhetta. Useampanakin vuonna tehtiin niitä, varmaan yhteensä kymmenkunta ohjelmaa.” 

 
BASAARI-VAARIKSI

Basaari-ohjelman tarina sai alkunsa vuonna 1996 hyvin yksinkertaisesta ideasta. Seppo ja toimittaja Kristiina ”Tikke” Tuura päättivät mennä tavallisten ihmisten pariin tekemään ohjelmaa maahanmuuttajien arkipäivästä ja antamaan äänen heille.

”Meri-Rastilan päiväkirjaa alettiin tehdä sillä idealla, että menemme alueelle, jossa asuu paljon maahanmuuttajia, ja vuokraamme toimitilan katutasosta, jotta sinne on helppo tulla puhumaan asioista. Ajatus oli, että tehdään ohjelmaa viikoittain ja ollaan sen jälkeen katutasolla paikalla vastaamassa teoistamme. Jos on jotakin oikaistavaa, se oikaistaan seuraavassa lähetyksessä.”

Samaan aikaan, kun Meri-Rastilan päiväkirja -hanke käynnistyi, YLEn kulttuuriohjelmien päällikkö Elina Paloheimo oli Englannissa kouluttautumassa ja perehtymässä maahanmuuttajaohjelmien tekemiseen. Palattuaan Elina ehdotti Sepolle jatkoa hankkeeseen maahanmuuttajien elämään keskittyvän ohjelmasarjan muodossa. Syntyi viisitoistaminuuttinen makasiiniohjelma, jota juonsivat Aram Aflatuni ja Michelle Sujballi, tuottajana toimi Seppo.

Vuosien varrella Basaarista kehittyi puolituntinen maahanmuuttajien elämästä kertovia dokumentteja tarjoileva ohjelmapaikka, ja Basaarin toimitus järjesti useita koulutuksia uusille maahanmuuttajatekijöille ja pakolaistoimittajille. Vuonna 2002 Basaarin toimitus käynnisti Pako2002-projektin, jonka myötä Pakistanin pakolaisleireiltä tuotettiin ohjelmaa YLEn eri ohjelmasarjalle. Vuoden 2003 Kabul kutsuu -tempaus toi sodasta toipuvan Afganistanin pääkaupungin ruutuun.

Keväällä 2005 käynnistyi Basaarivaarin alulle panema, Euroopan Sosiaalirahaston Equal-ohjelman rahoittama kaksivuotinen Mundo-mediakoulutus- ja työssäoppimisprojekti. Projektissa olivat mukana Yleisradio, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia ja Dream Catcher Oy sekä viisi kansainvälistä kumppani. Projektin budjetti oli 1,5 miljoonaa euroa, ja sen myötä koulutettiin 24 maahanmuuttajaa ja romania kovan tason av-ammattilaisiksi. Kymmenminuuttinen Mundo-lyhytdokumenttiohjelma tuli osaksi Basaarin ohjelmapaikkaa.

Basaari-ohjelmat ja sen toimitus on palkittu ansioistaan useaan kertaan.
”Silloin, kun jaettiin ensimmäisen kerran Bonnierin journalistipalkinnot, vuoden journalistisen uudistuksen palkinto myönnettiin meille - minulle, Tikke Tuuralle ja Umayya Abu-Hannalle.”

 
AURINKO PAISTAA

Vuoden 2008 alusta Basaari-ohjelma sai jälleen uudistetun formaatin, jota Seppo oli kätilöimässä. Se oli Sepon viimeinen puristus Basaari-ohjelmasarjan hyväksi. Basaarivaari on jäämässä tuottajan työstään ansaitulle eläkkeelle.

”Nyt en muuta muista, kun että minulla on neljä lasta ja neljäs lapsenlapsi syntyy toukokuussa. Ja lisäksi minulla on musta, työtovereiden teettämä huppari, jossa lukee Basaari-vaari.”

Vaikka eläkkeelle jääminen on jo lähellä, vielä ei ole Basaarivaarilta paukut loppu. Seuraavaksi konkari aikoo käynnistää yhteistyössä Työministeriön ja Yleisradion kanssa mediakoulutusprojektin senioreille.

”Aftab mitabe. Se on farsia, ja tarkoittaa, että aurinko paistaa. Jos ei tänään, niin huomenna.” 

LISÄSANAT

Nurinkuristen asioiden päivä eli karkauspäivä sopi hyvin päiväksi, jolloin vuosikymmeniä YLEssä työskennellyt Basaari-vaari päätti jäädä eläkkeelle. Ajatus Basaarista ilman Seppoa tuntui monesta Vanhaan lähetyskeskukseen 29.2. kokoontuneesta työtoverista ja ystävästä täysin hullulta. Bors-keittoa nautittaessa ja maljaa nostaessa Basaarin toimituksessa kuitenkin nautittiin kotoisasta ja lämpimästä tunnelmasta ja vielä hetken verran ajasta, jolloin kaikki oli niin kuin ennenkin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
12.12.2007 / 5.3.2008
Linda Lappalainen