yle.fi

Ajankuva syntyy esineistä
Erinäinen määrä viiksiä, partoja, pulisonkeja, piilolinssejä, tekohampaita, peruukkeja ym. rekvisiittaa on tarvittu hovimäkeläisten maskeeraamiseen aikakautensa näköisiksi.

EsineetSuomi on pullollaan vanhoja tavaroita, mutta käyttökunnossa olevia joutuu etsimään. Antiikkikauppiaat käyvät tutuiksi rekvisiitan hankkijalle. Kaikkea löytynyttä ei saa lainaksi eikä ostetuksi, takaiskuja tulee. Hieno, hyvin erikoinen kolmella avaimella monta kertaa peräjälkeen lukittava rahalipas oli jo sovittu kuvauksiin, mutta omistaja perui viime hetkellä: jos avaimia kääntää vahingossa väärässä järjestyksessä, lipas lukkiutuu iäksi. Riski tuntui liian suurelta.

Vanhoissa esineissä on paljon kummallisia, hauskoja tavaroita, joiden käyttötarkoitusta saa selvitellä. Hovimäen jaksoissa voit nähdä miten Victoria-täti pysyy lämpimänä kuparikaminassa lämmitettävien rautakuulien avulla.

Vas.rekvisiitan suunnittelija, tuotantojärjestäjä  Mikko Kuivasto ja oik. järjestäjä Ville Juvonen
Mitä erikoisempi tavara, sitä mieluisampi Kuivastolle. Mitä aidompi, sen parempi. Niinpä Kuivasto hankki aitoja Turun Akatemian kirjaston leimalla varustettuja kirjoja, vaikkei leimoja kuvassa näykään. - Turha nyanssi, mutta tuo uskottavuutta, sanoo Kuivasto.
Osa tavaroista löytyy helposti. TV1 on kunnostanut vossikoita ja paljon kokonaisia kalustoja aitoja empire- ja biedermeier-huonekaluja, jotka sopivat täydellisesti Hovimäen koteihin. Sarjan musiikista vastaavalta Jussi-Pekka Aukialta lainattiin ajan uutuus - taffelipiano.

Kodit eroavat säädyn ja varallisuuden mukaan. Vaatimaton virkamieskoti Helsingissä sai huonekaluiksi nuhjuista rokokoota ja tapeteiksi koulukasvioista tuttuja papereita, joihin oli prässätty kasveja.


Kaikki ei mahdu sarjaan, osa kiinnostavista esineistä ja kertyneestä tiedosta jää aina hyödyntämättä. Esimerkiksi tällainen yksityiskohta: kun pulloon tuli särö, pullon yli vedettiin mateen nahka. Kallis pullo pysyi käyttökelpoisena.

VaatteetPukusuunnittelija Oili Kemmolle miettimistä aiheuttivat erityisesti naisten päähineet ja ailahteleva kuningas Kustaa IV Adolf. Tämä nimittäin oli vaihdattanut sotilaspukujen mallit ja värit pahimmillaan kolmen viikon välein.

Pukuja on etsitty, lainattu, vuokrattu ja teetetty omassa ompelimossa ja sotilaspukuja Pietarissa, missä vanha tieto ja taito on tallella. Ajan säätyerot näkyvät vaatteissa.


- On pappia, porvaria, talonpoikaa, rahvasta, sotilasta…aatelia. Vaatteiden patinointi on oma työnsä. Upouusi vaate ei käy, vaan sen täytyy olla pidetyn näköinen, Kemmo tähdentää.

Lähetä linkki