yle.fi

Tofusalaatti


   1 pk   

kiinteää tofua 
kurkkua, tomaattia, punasipulia, salaattia tms. oman maun mukaan
seesaminsiemeniä
öljyä

 

1. Paloittele salaattiainekset kulhoon tai suoraan lautasille annoksiksi.
2. Käytä joko marinoitua tofua tai marinoi se itse esimerkiksi öljyllä, soijalla, chilikastikkeella, valkosipulilla ja pippurilla.
3. Leikkaa tofu sentin paksuisiksi viipaleiksi.
4. Pyörittele tofu seesaminsiemenissä ja paista pannulla kullanruskeaksi, nosta salaatin päälle.  Voit myös paahtaa seesaminsiemeniä sellaisenaan kuivalla pannulla ja lisätä salaatin joukkoon.

Salaatinkastike
2 osaa oliiviöljyä
2 osaa balsamiviinietikkaa
ripaus sokeria (tai makeaa chilikastiketta), suolaa ja mustapippuria

Anna sekoitetun kastikkeen maustua ennen kuin kaadat sen salaatin ja tofun päälle.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma on päättynyt.

YLE Areena

YLE Areena

 

Ohjelman jaksot ovat nähtävissä Areenassa 30 vuorokauden ajan tv-lähetyksen jälkeen.
> Areenaan

Kotikokit teksti-tv:ssä