yle.fi

 Jyrki ValkamaSANNA JÄÄSKELÄINEN

Minä olen Sanna Jääskeläinen, 23 -vuotias iloinen ja energinen laulajatar Helsingistä. Opiskelen tällä hetkellä Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa, joskin takana on myös matematiikan opintoja yliopistolta.

Musiikki on pannut pääni pyörälle jo lapsesta saakka ja ollut aina läsnä elämässäni. Lopulta polttava palo laulamiseen johdatti minut tekemään sitä, mitä saan tehdä parasta aikaa: laulaa ja esiintyä.

Lähdin Mestari -ohjelmaan mukaan, sillä hain itselleni esiintymisvarmuutta, kokemusta ja uusia haasteita. Olen enemmän kuin onnellinen, että Arja Koriseva on ollut Mestarini. Hän on ollut yksi esikuvistani niin laulajana kuin positiivisen asenteen omaavana, monipuolisena viihdealan ammattilaisena.

Koen tärkeäksi elämässäni halun oppia koko ajan uutta, sekä tarttua uusiin ja yllättäviinkin tilaisuuksiin.

Yhtä tärkeää on myös muistaa ystäviä ja läheisiä, jotka saavat välillä irrotettua tämän työmyyrän hetkeksi pyörän selästä tai mikrofonin varresta.

 

 

YLE KuvapalveluARJA KORISEVA

Arja Koriseva on kaikkien aikojen Tangokuningatar, joka on ollut viihteen huipulla 20 vuotta.
Hänestä on kehittynyt monipuolinen viihdetaiteilija, joka esiintyy konserteissa, musikaaleissa, tanssilavoilla ja tv:ssä.

Lähetä linkki

Esitysaika

Uudet jaksot 15.11 alkaen, sunnuntaisin YLE TV2 klo 22.05.

Mestari Areenassa

YLE Areena

Areena

Mestari-sarjan jaksot ovat katsottavissa YLE Areenassa seitsemän päivän ajan tv-lähetyksen jälkeen.