yle.fi

Juontaja Päivi Storgård


Päivi Storgård on 41-vuotias tv- ja lehtitoimittaja sekä kolmen lapsen äiti. Hän on syntynyt Turussa, kasvanut Tampereella ja asunut Helsingissä jo monta monituista vuotta. Päivi tunnustautuu sekä nopeatempoiseksi kaupunkilaiseksi että meren äärelle eristäytyväksi sisäänpäin tuijottelijaksi.

Hän on työskennellyt tv:ssä vuodesta 1992, ensin asiaohjelmissa ja viihteen parissa TV2:ssa, sitten Ykkösen Aamu-tv:n perustajajoukoissa, Nelosen uutisten ankkurina ja uutispäällikkönä, TV1:n ohjelmissa Muuttujat ja Lomalla sekä viimeksi YLEn tiedotustehtävissä.

MITÄ MIETIN...

Naisen elämä on mahtava kirjo haasteita juuttuneesta vetoketjusta tasa-arvoiseen palkkaukseen.

llman aviomiestäni en jaksaisi, sillä hän on paras ystäväni ja tukeni maailman myrskyissä.

Nautin kirjoista, teatterista ja ulkoilmasta sekä ystävien seurasta. 

Maailman ihanin asia on tällä haavaa saada nukkua niin kauan kuin haluttaa.

Tavalliseen päivääni kuuluu
lasten kiskomista sängystä ja vastaavasti pakottamista nukkumaan, ajatustyötä ja kirjoittamista, kokouksia, vastentahtoista siivoamista ja muita kotihommia, komentelua ja kasvatusta, silloin tällöin iltamenoja ja paljon huumoria. 

Minusta on kiinnostavaa tehdä tätä ohjelmaa, sillä saan tavata naisia, jotka kulkevat omia polkujaan vakaasti eivätkä niin välitä siitä, mitä mieltä muut ovat.

Haluaisin itse tavata Hillary Clintonin, sillä hän on tienraivaaja amerikkalaisessa miesten kulttuurissa ja arvoituksellinen nainen. 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivi Storgård

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.