yle.fi

Päivi Storgårdin ranskalainen perunasalaatti

Päivi Storgård suosittelee: "Käyn joka kerta Tukholman -reissullani Djurgårdenin saarella ihanassa Rosendahlin puutarhassa, joka on auki ympäri vuodenmiltei . Sieltä saa kaupungin parhaat lounaat ja leivonnaiset. Tässä esimerkki ruokaisaan salaattiin."

Ainekset: (4 hlö)

- noin 1 kg keitettyjä perunoita
- 1 suuri punainen paprika
- 1 purjosipuli
- noin 1,5 dl hyvää oliiviöljyä
- 2-3 rkl balsamiviinietikkaa
- 3-4 rkl dijon-sinappia
- 2 rkl timjamia
- suolaa
- vastarouhittua mustapippuria
- 5 rkl kaprista
- 1 nippu tuoretta ruohosipulia

Valmistus:
1. Keitä perunat kypsiksi, muttei liian pehmeiksi. Lohko.
2. Leikkaa paprika pieniksi paloiksi, ja purjosipuli suikaleiksi.
3. Sekoita oliiviöljy, balsamiviinietikka, sinappi ja timjami sauvasekoittimella täyteläiseksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Kaada lämpimät perunalohkot astiaan ja kaada kastike niiden päälle. Sekoita hyvin ja sirottele päälle kaprikset sekä hienoksi hakattu ruohosipuli.

Tarjoa esimerkiksi savustetun kalan kera!

 > Takaisin Ruokakirja-sivulle

 

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.