yle.fi

Elina Knihtilä

Syntymäaika ja -paikka: kesäkuu 1971, Valkeala
Nykyinen kotipaikka: Helsinki
Perhe: 10-vuotias Ilmari-poika ja avomies näyttelijä Tommi Korpela

Elina Knihtilä on tunnettu näyttelijä lavoilta, tv-ruudusta ja valkokankaalta. Elina aloitti aikanaan näyttelijän uransa Ylioppilasteatterista, freelancer-näyttelijöiden perustamassa Q-teatterissa hän on työskennellyt nyt jo monen vuoden ajan. Näyttelijä on nähty lavalla mm. Aila Meriluodon ja Rivosuisen prinsessan Agatan rooleissa. Komediennenakin tunnetun Elinan suosituimpiin tv-sarjoihin kuuluvat mm. sketsisarjat Ranuan kummit ja Sikanautaa, rikossarja Kylmäverisesti sinun ja draamasarja Angela ja ajan tuulet. Elina on teatteriesitysten ja tv-sarjojen lisäksi esiintynyt parissakymmenessä elokuvassa. Näihin lukeutuvat mm. Lapsia ja aikuisia (2004), Matti (2005), V2 – Jäätynyt enkeli (2006) ja Lieksa! (2007). Matti-elokuvassa esittämästään Mirvan roolista Elina sai ensimmäisen Jussi-ehdokkuutensa.

Maanviljelijäperheeseen syntynyt Elina arvasi tulevan ammattinsa jo 7-vuotiaana. Uskonpuutteesta hän ei kärsinyt, vaikka Teatterikorkeakoulun ovet avautuivat vasta kolmannella kerralla. Jälkeenpäin ajatellen Elina on sitä mieltä, että kolme vuotta kestänyt odotus teki hyvää hänelle henkisen kasvun kannalta. Ja töitä on näyttelijälle riittänyt. Viime aikoina Elinaa on nähty tv-ruudussa mm. Nelosen sitcom-sarjassa Runeberginkatu, YLE TV2:n draamasarjassa Karjalan kunnailla ja YLE TV1:n live-komediasarjassa Läpiveto sekä valkokankaalla hiljattain ensi-iltansa saaneessa 8 päivää ensi-iltaan -elokuvassa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Linda Lappalainen 
> Takaisin Vieraat-sivulle

 

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.