yle.fi

Laura Voutilainen

Syntymäaika ja -paikka: toukokuu 1975, Jyväskylä
Nykyinen kotipaikka: Heinola
Perhe: Leevi- ja Veeti-pojat, aviomies muusikko Juha Heikkilä

Laura Voutilainen on tunnettu viihdetaiteilija, laulaja ja tuottaja. Laura aloitti musiikkiopinnot viisivuotiaana, ja 15-vuotiaana hän perusti ensimmäisen oman bändin. Vasta Uniartist Oy:n järjestämien koelaulujen myötä klassinen musiikki vaihtui kevyeeseen ja sello lopullisesti mikkiin. Läpimurtonsa Suomen iskelmätaivaan tähdeksi Laura teki vuonna 1993 ollessaan vasta 18-vuotias. Kerran-kappaleesta tuli hitti ja Lauran esikkolevystä vuoden 1994 myydyin suomalainen äänite. Nyt Lauralta on ilmestynyt yhteensä 11 cd-albumijulkaisua. Myös viimeisin, keväällä 2007 julkaistu Kosketa mua, on jo myynyt kultaa. Nykyään Laura säveltää ja sanoittaa osan omista kappaleistaan ja tuottaa levyt yhteistyössä miehensä Juha Heikkilän sekä Maki Kolehmaisen kanssa.

Laura on palkittu kaksi kertaa Vuoden naissolistin Emma-palkinnolla, myös Vuoden viihdyttäjäksi hänet on valittu kaksi kertaa. Vuonna 2002 Laura edusti Suomea Eurovision-laulukilpailuissa kappaleella Addicted to You. Vaikka sijoitus ei ollut kilpailussa korkea, Eurovisionin kansainvälinen faniklubi äänesti sekä Lauran kappaleen että esityksen omaksi suosikikseen. Levyttämisen lisäksi Laura on toiminut ääninäyttelijänä useissa animaatioelokuvissa (mm. Herkules ja Madagascar), esiintynyt musikaalissa Yön sisar ja UIT:n revyissä Haloolla päähän sekä Lisää letkua ja tuottanut useita konsertti- ja show-kiertueita maalla ja merellä. Televisiossa Laura on nähty paitsi konserteissa myös mm. YLE TV2:n Sirkus-sarjassa, jonka Laura voitti ilma-akrobatiaesityksellään. Samalla akrobatiasta tuli Lauralle rakas harrastus, jossa hän haluaa kehittyä yhä paremmaksi. Laura on taiteilija, jolla on huippu-urheilijan psyyke.

Laura Voutilainen, olet kuvannut itseäsi laulajaksi, jolla on huippu-urheilijan psyyke. Mitä tarkoitat sillä?
”Voin mennä eteenpäin, vaikka ’kipukynnys’ olisi jo ylitetty jokin aika sitten.”

Mistä saat inspiraation kappaleisiisi?
”Pohdiskeluistani, elämästä itsestään ja näiden heijasteista luettuun sanaan. Säveltäjänä ja sanoittajana olen vielä raakile ja etsin vielä ominta tapaani ilmaista asioita. Yleensä tahdon löytää positiivista, kannustavaa sanottavaa sekä auttaa jaksamaan arjessa. Kun esitän toisten tekemisä kappaleita, minun on ensin koettava laulu kuin olisin itse tehnyt sen. Niissä inspiroi yleensä ensin melodia, sitten sanoma. Parhaat laulut ovat kuin ’tunteiden tiivispakkauksia’.”

Miehesi ja sinä olette hyvin kiinteä pari. Tapasitte nuorena – Juha oli ja on edelleen yhtyeesi kosketinsoittaja ja toimii lisäksi managerinasi. Tuotatte levysi yhdessä. Miten kahden muusikon yhteistyö sujuu kotona ja töissä?
”Työ sujuu jo suht vaivatta. Sen sijaan parisuhde on jatkuvaa jumppaa.”

Asteikolla 1-10 kuinka raskasta ja palkitsevaa on viihdetaiteilijan työ.
”10!”

Minkä asian tahdot ehdottomasti vielä urallasi saavuttaa?
”Omia kappaleita, lisää omia kappaleita! Sekä paljon muuta… Ideoita ja unelmia on vaikka muille jakaa.

Jos et työskentelisi musiikkialalla, mikä ala tai ammatti sinua kiinnostaisi?
”Tanssi, urheilu, politiikka, psykologia…”

Miten rentoudut?
”Olemalla. Istumalla luonnossa vaikkapa lintuja kuunnellen, kirjoittelemalla, lukemalla. Liikkumalla.”

Lempiruokasi ja juomasi?
”Juhan tekemä spaghettikastike sekä thairuoka. Vesi ja shampanja.

Ilta yöelämässä ulkona vai hyvää ruokaa ja elokuva?
”Riippuu mielentilasta. Se on vaihteleva.”

Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi?
”Afrikkaan.”

Mitä kirjaa ja elokuvaa suosittelet?
”Paulo Coelhon kaikkia kirjoja, Rita Hayworthin Avain pakoon –elokuvaa ja montaa, montaa muuta.”

Kenen suomalaisen naisen haluaisit itse tavata ja miksi?
”Kata Kärkkäisen. Kunnioitan hänen kykyään olla aina jotakin muuta kuin mitä hänen oletetaan olevan, hän kulkee rohkeasti kohti sitä, mitä tuntee sisimmässään. Loputtoman luova ja monipuolinen ihminen. Naisellisesti viisas, vaikka onkin kaunis! Tämä kaikki on vain lehdistön välittämää kuvaa.”

Mottosi?
”Vain elämää, ei sen enempää.”

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Linda Lappalainen 
> Takaisin Vieraat-sivulle

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.