yle.fi

Marita Keskinen-Toivainen

Syntymäaika ja -paikka: 1964, Pohjanmaa
Nykyinen kotipaikka: Sipoo
Perhe: Kaksi poikaa ja aviomies Harri Toivainen

Marita Keskinen-Toivainen on yksi Suomen menestyneimmistä naisyrittäjistä. Runsas kymmenen vuotta sitten hän aloitti pienen huonekalualan yrityksen miehensä kanssa. Nyt 16 hengen työpaja on kasvanut yli 300 henkeä työllistäväksi huonekaluketjuksi, jonka mallistosta löytyy sohvakalustojen lisäksi muitakin tuotteita.

Aikaisemmin mm. myyntisihteerinä toimistossa työskennellyt Marita on nyt suomalaisuuden nimeen vannovan yrityksen omistaja, Suomi-Soffa SSF Oy:n ja Suomi-Soffa Tehdas Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Yrityksen hallinnosta vastaavan Maritan työ on monipuolista ja liikkuvaista – päämyymälä sijaitsee Vantaalla, oma sohvatehdas Kajaanissa ja parikymmentä vähittäismyyntiliikettä ympäri Suomea. Kaksi liikettä on avattu myös Ruotsissa. Vuonna 2006 Marita palkittiin Entrepreneur of the year -kasvuyrittäjäkilpailussa kaupan sarjan voittajana.

Pohjoispohjanmaalainen Marita on yrittäjäperheestä kotoisin. Vaikka Marita nuorena vannoi, että hänestä ei yrittäjää tule, veri veti oman yrityksen leipiin. Aikanaan hän toivoo myös poikiensa jatkavan alalla – perheyritys on luotu kestämään sukupolvia.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Linda Lappalainen
> Takaisin Vieraat-sivulle

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.