Teemalauantai

Takaisin

8.8. Teemalauantai: Hair

Lauantaina 8.8.2009 klo 21.00

Let the sun shine in! Kulje valoon, kulje aurinkoon! Teemalauantai on omistettu musikaalille Hair, jonka suomalaisen version ensi-illasta tulee elokuussa 40 vuotta. Rauhan ja rakkauden aate ei kuole: Broadwaylla sai keväällä ensi-iltansa jälleen uuden sukupolven Hair.

Suomeen Hair saapui Tampereen teatterikesässä elokuussa 1969. Asialla oli Tampereen Popteatteri, ohjaajana toimi Reijo Paukku, ja esiintyjät olivat nuoria harrastajanäyttelijöitä. Hairista tuli suurmenestys myös Suomessa. Aivan teemaillan aluksi näemme otteita tamperelaisesta Hairista.

Ilta alkaa Pola Rapaportin dokumentilla Hair (Hair, Let the Sun Shine In, 2007). Se kertoo valtavan maailmanlaajuisen menestyksen saavuttaneen hippimusikaalin sosiaalisesta, poliittisesta ja kulttuurisesta vaikutuksesta. Kaksi Hairin keskeistä tekijää, James Rado ja Gerome Ragni, kertovat musikaalin synnystä ja leviämisesta sekä pohtivat sen merkitystä tämän päivän yhteiskunnassa. Vuonna 1967 New Yorkin off-Broadwaylla ensi-iltansa saaneen Hairin sanoma - rauha, rakkaus, vapaus - puhuttelee yhä. Menestystä tietysti avitti sekin, että niin monet musikaalin laulut ovat täydellisiä popkappaleita.

Illan päätteeksi nähdään Milos Formanin ohjaama elokuva Hair (Hair, 1979). Tshekkoslovakiasta kotoisin olevan Formanin innostunut tulkinta on ylistys 1960-luvun myrskyisälle ja vapaalle hengelle, täynnä villiä energiaa, intohimoa ja musiikkia. John Savage esittää pääosaa, sotaan lähtevää maalaispoikaa Claudea, joka tempautuu New Yorkin hippielämän pyörteisiin. Twyla Tharpin tekemät koreografiat antavat lisäpotkua muutenkin meneviin musiikkinumeroihin.

21.00 Suomen Hair 40 vuotta. 2 min.

21.02 Hair (dokumentti) O: Pola Rapaport. Tuotanto: INA, Arte France ja mm. YLE Teema, Ranska, 2007. 55 min.

21.57 Hair (elokuva) O: Milos Forman. N: John Savage, Treat Williams, Beverly D'Angelo. Tuotanto MGM/UA, USA 1979. 120 min


Takaisin

Lauantai-illan huumaa YLE Teeman tapaan: syvyyttä ja korkeutta, tunnetta ja tietoa, dokumenttia ja elokuvaa - siis kokonaisia elämyksiä!
Teemalauantai koostuu yleensä elokuvasta ja sen teemaa syventävästä dokumentista, tai päinvastoin. Ohjelmat ruokkivat toisiaan, 1 + 1 on enemmän kuin 2.


Milos Formanin Hair-elokuva.


Tampereen Popteatterin ryhmä esittää Hair-musikaalin tunnetuimmat numerot psykedeelisen valoshown kera vuonna 1971.
>Raya ja Apostolit: Aquarius/Let the Sun Shine In