Teemalauantai

Takaisin

19.9. Teemalauantai: Pablo Picasso

Lauantaina 19.9.2009 klo 21.20

Picasso, YLE
Ateneumin Picasso-näyttelyn avajaisia juhlistetaan teemaillassa, jossa esiintyvät niin taiteilija itse kuin hänen fiktiivinen versionsa. Mestarin siveltimestä molemmat!

Ensin nähdään dokumentti Picasso - arvoitus (Le Mystère Picasso). Vuonna 1956 kuvattu elokuva sisältää ainutlaatuista kuvaa Pablo Picasson työskentelystä: piirrot taideteoksen ensimmäisestä viivasta viimeiseen. Kuvausten aikana syntyneet 20 teosta hävitettiin elokuvan valmistuttua, joten ne ovat olemassa vain filmillä. Itse elokuva on siis tässä tapauksessa se taideteos.
Kaikkien aikojen kuuluisimmaksi maalaustaidetta käsitteleväksi dokumentiksi kutsutun elokuvan on ohjannut Henri-Georges Clouzot. Hän lupaa alussa kuljettaa katsojat "hauskaan seikkailuun taiteilijan pään sisään".

Illan toinen elokuva on juuri sitä, hauska ellei peräti hulvaton seikkailu. Tage Danielssonin vuonna 1978 ohjaamassa ruotsalaiskomediassa Picasson seikkailut (Picassos äventyr) kerrotaan tuhat rakastavaa valhetta taiteilijasta ja opitaan laittamaan kalakukkoa.
Elokuvan motoksi on valittu Picasson kuuluisa toteamus: "Taide on valhe, joka näyttää totuuden." Siinä hengessä, valheista totuutta kutoen, katsojat viedään keppostelija-Picasson matkassa maailmalle.
Picasson seikkailuissa ovat mukana muun muassa Gertrude Stein, Alice B. Toklas, Rousseau, Apollinaire, Hemingway ja Dali. Hitler ja Churchill ottavat nyt yhteen taiteilijoina. Djagilevin baletissa päräytellään pieruhuumoria, suomalainen Sirkka inspiroi Picasson luomaan monsterismi-tyylisuunnan, ja lopulta Picasso jää kaupallisuuden ansaan. Seuraa suuri Picasso-romahdus, mutta taiteilija lavastaa oman kuolemansa ja maalaa itselleen pakoreitin ulos.
Elokuvan pääosassa polvihousuisena Picassona nähdään Gösta Ekman. Muissa keskeisissä osissa ovat Hans Alfredson, Margaretha Krook ja Lena Olin. Kalakukko-ohjeita laulavan suomalaisen kabareetähden Sirkan (Lena Nyman) vanhempia esittävät muumimamma ja muumipappa eli Birgitta Ulfsson ja Lasse Pöysti.

klo 21.20 Picasso - arvoitus. 75 min.
klo 22.30 Picasson seikkailut. 114 min.

Takaisin

Lauantai-illan huumaa YLE Teeman tapaan: syvyyttä ja korkeutta, tunnetta ja tietoa, dokumenttia ja elokuvaa - siis kokonaisia elämyksiä!
Teemalauantai koostuu yleensä elokuvasta ja sen teemaa syventävästä dokumentista, tai päinvastoin. Ohjelmat ruokkivat toisiaan, 1 + 1 on enemmän kuin 2.

Picasso, YLE

Picasso, YLE

Ateneumin kotisivut
Pablo Picasso -näyttely Ateneumissa Helsingissä 18.9.2009.-6.1.2010