Teemalauantai

Takaisin

26.9. Teemalauantai: Leonard Cohen

Lauantaina 26.9.2009 klo 21.00

Leonard Cohen / YLEKanadalainen laulaja-lauluntekijä, runoilija, kirjailija, taiteilija ja vastakulttuurin ikoni Leonard Cohen täytti 75 vuotta 21.9.2009.
Musiikkipitoisessa teemaillassa kuullaan Cohenia itseään tuoreessa Lontoon-konsertissa sekä hänen kuuluisimpia laulujaan muiden artistien tulkintoina.
Cohenin matalanjyhkeä ääni, tunteikkaat tulkinnat ja vahvat sanomalliset laulut ovat tuoneet hänelle laajan ja uskollisen yleisön sekä tehneet hänestä legendan jo eläessään.
Cohenin yli 40 vuotta kestäneen lauluntekijän uran tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Suzanne, Bird on the Wire, Hallelujah, First We Take Manhattan ja Dance Me to the End of Love.

Vuonna 2008 Leonard Cohen lähti 15 vuoden keikkatauon jälkeen konserttikiertueelle, joka ulottui Suomeenkin. Yhä jatkuva maailmankiertue on ollut suuri menestys: se on kerännyt tähän mennessä 700 000 katsojaa, ja arviot ovat olleet ylistäviä.
Teemaillan aloittava Leonard Cohen - Lontoon-konsertti 2008 (Leonard Cohen - Live in London) on taltioitu O2-areenalta 17. heinäkuuta 2008. Lämpimästä vastaanotosta liikuttunut Cohen tarjoaa kattavan katsauksen uransa eri vaiheisiin.
Konserttitaltioinnissa kuullaan seuraavat kappaleet: Dance Me to the End of Love, The Future, Bird on the Wire, Suzanne, Hallelujah, Democracy, I'm Your Man, First We Take Manhattan, I Tired to Leave You, ja Whither Thou Goest.

Konsertin jälkeen on vuorossa pitkä dokumentti Leonard Cohen - I'm Your Man. Siihen on taltioitu vuonna 2005 Sydneyn oopperassa Australiassa pidetty tribuuttikonsertti, jossa muun muassa Nick Cave, Jarvis Cocker, Antony Hegarty, Rufus ja Martha Wainwright sekä Beth Orton kunnioittivat tulkinnoillaan Cohenin lauluja.
Cohen itse on dokumentissa mukana muistelijana, mutta lopulta hän itsekin esiintyy yhdessä Bonon ja The Edgen kanssa. U2 säestää hänen kappalettaan Tower of Song.
Dokumentin musiikkituottajana on toiminut tribuuttiprojektien mestari Hal Willner. Elokuvan ohjasi Lian Lunson vuonna 2005.
Tuotanto: Lionsgate/Icon Production, USA.

21.00 Leonard Cohen - Lontoon-konsertti 2008 (Leonard Cohen - Live in London). 61 min.
22.00 Leonard Cohen - I'm Your Man. 99 min.

Takaisin

Lauantai-illan huumaa YLE Teeman tapaan: syvyyttä ja korkeutta, tunnetta ja tietoa, dokumenttia ja elokuvaa - siis kokonaisia elämyksiä!
Teemalauantai koostuu yleensä elokuvasta ja sen teemaa syventävästä dokumentista, tai päinvastoin. Ohjelmat ruokkivat toisiaan, 1 + 1 on enemmän kuin 2.

The Leonard Cohen Files
suomalaisen fanin pitämät perusteelliset kotisivut

Leonard Cohen I'm Your Man
elokuvan kotisivut