Minua ei Joulu ahdista (kirjoitan sen omapäisesti isolla jiillä, koska se on minulle Juhla). Virittäydyn mielelläni jo marraskuussa joulutaajuudelle. Lapsen kanssa kirjoitetaan kirjettä joulupukille, tontuista ja joulukalentereista jutellaan. Kalenteriin olen jo hyvissä ajoin buukannut "varattua" tiivistyvää kirkollista elämää varten.

Marraskuu on vielä aiheen lähestymistä ulkokehältä, vielä ei olla Joulussa, ei edes Joulun odotusajassa. Läheneminen lähenee, tavallaan.

Ystäväni Saara kutsui joulupipareita leipomaan 3.12. Tuntuu hyvältä ajatella, että siinä vaiheessa ollaan jo syvällä odotusajassa. 27.11. survaisen isomman vaihteen silmään. Se on ensimmäinen adventtisunnuntai ja Hoosiannan laulaminen isoon ääneen häikäisevästi valaistussa kirkossa saa kyyneleet ja joulumielen herahtamaan.

Ensimmäiset joululahjat on jo hankittu. Joka vuosi pyrin skarppaamaan sitä, että joululahjat ovat todella mietittyjä. Viime hetken säntäilyyn "jotakin pitää äkkiä ostaa" en lähde mukaan. Pientä, mietittyä, tarkoituksenmukaista, toivottua, ekologisesti kestävää. Siinä perusajatusta.

Iso työ on siinä, että jankutan kaikille läheisille, että lapselle EI SAA OSTAA määrättömästi lahjoja. Kolmevuotiaalle kolme lahjaa olisi juuri passeli määrä. Joulupukin kirjeessä onkin kolme toivetta: Puuha-Pete legoukkeli, merirosvolaiva ja punainen reilun kaupan jalkapallo. Listan viimeisen olen jo hankkinut, Ruohonjuuresta. Se on ihan oikea nahkapallo, herkullinen kuin vadelma.

Joulun odottamisessa parasta on hiljentyminen ja kynttilöiden polttaminen. Siihen kun vielä lisätään pari Kauneimmat joululaulut -yhteislauluiltaa, glögittelykyläilyjä ystävillä, yöllinen lahjojen pakkaushetki ja oman joulukuusen koristelu, on kaikki kohdallaan. Ensimmäisiin juttuihin kuuluu ovikoristeen vaihtaminen johonkin jouluiseen.