Tuleekohan sieltä joku?

Mitä pitää tehdä, kun liikenteessä ei näe ollenkaan, mihin on menossa? En nyt tarkoita välttämättä sumua tai supersankkaa lumipyryä, joissa sentään voi olla muutaman metrin näkyvyys. Tarkoitan arkisia ahtaita paikkoja, joissa auton keula tai perä on muiden tiellä jo ennen kuin sen itse huomaa olevan muiden tiellä.

Menneenä talvena olin erittäin lähellä aiheuttaa ensimmäisen kolarini. Tein sen virheen, että parkkeerasin autoni tien varteen parimetrisen lumikasan taakse. Lähtiessäni sainkin sitten ihmetellä, että koskahan tästä olisi turvallista liikahtaa. Autoja suhahteli ohi niin, että ne näki ainoastaan puolta sekuntia ennen kuin ne jo olivat kohdalla. Avasin ovea ja kurkotin ulos nähdäkseni lumikasan toiselle puolelle... nyt ei tule ketään, äkkiä liikkeelle!

Pääsin parkista tien puolelle, kun yhtäkkiä silmäkulmassa näin, miten punainen Clio suhahti töötti pohjassa ohitseni. Mistä se tuli!? Sydän pamppaili hetken aikaa. Ja niin varmasti pamppaili poispäin kaasuttelevalla Clion kuljettajallakin. Anteeksi kauheasti, en todellakaan nähnyt...

Miten pitäisi toimia tällaisissa paikoissa, joissa ei vain voi nähdä? Juttelin asiasta Puskurin viime vuodelta tutun liikenneopettajaherran, nykyisen Liikenneturvan koulutuspäällikön, Antero Lammin kanssa. Ja vastaus alkoi yksinkertaisesti: "tärkeintä on liikkua hitaasti." Ei tippaakaan yllättävä kommentti liikenneturvalaiselta, mutta noin se vain on.

Kun kulman takaa näkymättömyydestä hivuttautuu hiljaa esiin, muut saavat ainakin mahdollisuuden ennakoida tilanne. Lammi huomauttaa hitaan vauhdin olevan samalla muille hyvä signaali siitä, että kuljettaja tosiaan ei näe.

Laki on tässä yksiselitteinen ja looginen, liikenteeseen liittyvä on väistämisvelvollinen. Eikä se väistäminen tosiaan ole helppoa, jos painelee "äkkiä, ettei kukaan ehdi tulla" -taktiikalla. Juuri tämä oli oma syntini. Ei pidä luottaa tilastomatematiikkaan; lyhyenkin hetken aikana sieltä voi joku tulla.