Skip navigation.
Home

Kissat ja höyhenet

|

Monet kotieläimemme vaativat aivan omanlaisensa käsittelyn. Sikoja ei lypsetä, lehmiä ei oteta syliin ja kissoille ei syötetä jyviä.

Kielessämme on myös paljon eläimiin liittyviä sanontoja, jotka vaativat käyttäjältään samaa tarkkuutta kuin maatalon kotieläinten hoitajilta. Kuten nyt esimerkiksi vanha riidanratkontatermi kyniä kana. Kun kahdella ihmisellä on riita jostain asiasta heillä tosiaan on kana kynittävänä eikä silloin nyljetä karhua.

Vapun jälkeen Yleisradion Tiedekahvilassa tämä eläimellinen tarkkuus lerpahti, kun toimittaja Leena Mattila haastatteli Claes Andersonia niistä monista tavoista, joilla me ihmiset osaamme tehdä toisistamme hulluja. Toimittaja Mattila kysyi:

Mikä siinä sitten on, että ihmiset välttävät sitä suoraa yhteenottoa. Kissa pöydälle ja kynitään se, jos tarve vaatii.

Kissan kynimisehdotus sai Anderssonin luonnollisesti mietteliääksi. Pian hän vastaakin:

Kyllähän sitä tietysti tapahtuu. Se vaatii kuitenkin usein aika suurta
rohkeutta.

Ja sehän on selvä, että kissan kynimisessä tarvitaan rohkeutta, etenkin jos kissa elää. Jos taas riita halutaan ratkaista nostamalla kana pöydälle, lopputuloksesta ei voi kukaan olla varma. Aristoteleen kantapään fraasirikoskopla suositteleekin Tiedekahvilan väelle, että nostetaan se kissa, mutta kynitään kana, niin pääsette tällä kertaa varoituksella.

kissa ajaa kuumaa puuroa

Kuulin tässä hiljan radiosta - ikävä kyllä en muista ohjelmaa enkä puhujaa (nainen kuitenkin) - kommentin, jossa sanottiin, että joku AJAA jotakin asiaa, kuin KISSA KUUMAA PUUROA. Vaikea kuvitella kissaa käyttämässä kuumaa puuroa ajopelinään. Lausahduksen kehitellyt henkilö lienee tavoitellut sanontaa "ajaa, kuin käärmettä pyssyyn". Eli hankalasta asiasta on kysymys joka tapauksessa. Suomen kielen ei kuitenkaan soisi olevan aina vain noin kovin vaikeaa.

Kissaa ei voi kyniä

Jos pysytään kyniä-verbin alkuperäisessä tarkoituksessa, kissaa ei voi kyniä. "Kyniä" tulee sanasta kynä, joka ennen oli sulka, sulkakynä. Kyniminen on siis sulkien repimistä linnusta.