Historian kanssa eläminen on aina ollut vaikeaa. Mitä enemmän historiaa on, sen vaikeammalta nykyisyys sen kanssa joskus tuntuu.
Tämän huomaa hyvin vaikkapa Viron ja Venäjän välisestä patsaskiistasta. Kummallakin maalla on oma historiansa ja sitä kautta oma merkityksensä Pronssisoturipatsaalle ja sen alle mahdollisesti haudatuista vainajista. Eri historiat ovat näin suurempi yhteisymmärryksen este kuin eri kielet.
Historian hämäryydet sai patsaskiistan aikana tiedotusvälineiden toimittajatkin hämilleen. MTV3:n tekstikanava raportoi Venäjän voitonpäivän vietosta taannoin näin:
Tänä keväänä kärjistynyt Viron ja Venäjän välinen patsaskiista osoittaa, ettei toisesta maailmansodasta peräisin olevia luurankoja ole vieläkään saatettu ansaitsemaansa lepoon.
Viikon fraasirikoksen ilmiantaja, kuulijamme Nimetön ihmettelee, että eikö toisen maailmansodan vainajia saatettukaan haudan lepoon jo yli 60 vuotta sitten. Myös Aristoteleen kantapää toivoo, että maailmanpalossa surmattujen luurankoja ei enää säilytellä edes kaapeissa, vaikka sodan jälkeiset haamut haahuilevatkin yhä siellä sun täällä.
Luurankojen tunnistaminen ei ole helppoa, mutta kyllä sanankäyttäjän pitää pystyä erottamaan sotien konkreettiset luurangot kaappien vertauskuvallisista luurangoista niin, että lukijakin tajuaa. Fraasirikostuomioistuin tuomitseekin Tekstikanavan toimittajan fraasirikoksen vuoksi komeroon häpeämään.
Fraasirikosten porttiteoria
Tuomas Enbusken keskusteluohjelmassa "Onko meillä oikeutta ilmaiseen päivähoitoon?" T.E. kysyi että
"Mitä piippua pitäisi imaista, että pääsisi selville hallituksen politiikasta tässä asiassa?"
"Imaista piippua" tuo mieleeni huumepuolelta porttiteorian. Kun ensin kokeilee (imaisee piipusta), saattaa joutua koukkuun.
Enbusken ilmaisu kirvoitti päivähoidon maksuluokkakeskustelussa ainakin seuraavaa:
"Vastuu ja vapaus kävelevät samalla viivalla"
"Hiusmurtumat on hoidettava ajoissa, niin vältytään pahemmalta"
Näytti koko keskusteluporukka jääneen vahvasti fraasirikoskoukkuun.
Jynkka.