Villi Länsi ei ole mielentila

Lännenelokuvat ja lännensarjat eivät moneen vuosikymmeneen ole nauttineet sellaista suosiota kuin kulta-aikoinaan. Länkkärien tehtailu on loppunut, mutta tämä takaa toisaalta sen, että harvat tehtävät westernit ovat sitten sitäkin laadukkaampia.

Yksi tällainen ilonaihe on televisiossa puolentoista vuoden ajan pyörinyt lännensarja Deadwood. Sarjaa on ylistetty ja palkittu moneen kertaan, mutta nyt kehotamme nauttimaan sarjan puheenparresta. Paljon on kiistelty siitä, että sarjan henkilöt kiroilevat yhtenään, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten sarjan puhe yhdistää riemastuttavasti 1800-luvun lopun viktoriaanisen kaunopuheisen englannin krumeluurit ja rajaseutujen rankan elämäntyylin suorapuheisuuden. Deadwood pääsee siis jo kielen tasolla siihen, mistä kaikkien westerneissä pohjimmiltaan on kyse: inhimillisen sivilisaation ja villin luonnonjärjestyksen ristiriitaan. Tai freudilaisesti sanottuna: libidon ja yliminän jatkuvaan valtataisteluun.

Kaapelikanavien katsojat pääsivät pari vuotta sitten seuraamaan toista laadukasta modernia lännensarjaa. Minisarjassa Into The West seurattiin kahden nuoren miehen, valkoisen ja intiaanin vaiheita sisällissodan jälkeisessä lännessä. Sarjan valkoinen mies Jacob Wheeler jätti taatun tulevaisuuden vanhempiensa tilalla ja lähti tutkimaan Kalliovuoria uudisraivaaja Jebediah Smithin kanssa. Retkikuntaan kuului monenlaisia ihmisiä ja seuratessaan eräällä taukopaikalla miesten ryyppäämistä ja huoraamista vanha ja viisas vaeltaja Smith tokaisi nuorelle Wheelerille kuin ohimennen keskikokoisen yleisviisauden:

Villi länsi on paikka, ei mielentila.

Tässäpä Aristoteleen kantapään viikon sitaattia vaikka pidemmäksi aikaa! Ja mikä parasta, se pätee muuallekin: vappu on päivä, ei mielentila! Keikkabussi on paikka, ei mielentila! Euroviisuvoitto on viihdeohjelmaa, ei mielentila!