Skip navigation.
Home

Kellot ja ajan kuluminen

|

Aristoteleen kantapää perehtyy tämän viikon sitaatissaan fysiikan suureeseen nimeltä aika. Kyllä, tuohon näkymättömään olemukseen, jota osalla meistä on liikaa, ja toisilla taas tuntuu olevan sitä aina liian vähän.

Ei kuitenkaan hätää. Tuore Länsiväylä-lehti lohduttaa meitä kaikkia ajan puutteen kanssa kamppailevia toteamalla kellomuseota käsittelevässä jutussaan seuraavasti:

Kellomuseon johtaja kaipaa lisää aikaa.

Niinpä, jopa ihminen, joka on tuhansien kellojen ympäröimä, kaipaa lisää aikaa.

Aristoteleen kantapää kiittää kuuntelija Korhosta vihjeestä ja toivottaa kaikille niille, joilla on liikaa aikaa eräässä Yleisradion kirjallisuusohjelmassa olleen lausahduksen tavoin, että:

Kellojen katselu näyteikkunoissa on mukava tapa kuluttaa aikaa.

Kaupungin kellot

Onneksi kaupungeissa on joka puolella suuria kelloja. Kaikkialle voi pysähtyä kuluttamaan aikaa.

*hicks*

Aikakäsitteestä vielä

Ei syytä huoleen.
Aika on loppumaton luonnonvara. Koko ajan kun sitä kuluu, tulee uutta tilalle.
Kuuntelija Korhonen

Ajan kulumista

Musiikinopettajani tapasi usein sanoa että 'aika käy ja kello kuluu'.