Yhdys sanatko suku polvi kysymys?

Tämä ohjelma sai alkunsa viime marraskuisesta lehtiartikkelista Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Toimittaja Jaakko Kilpeläinen kirjoitti Ajantieto-palstalle otsikolla Kielipoliisivaltio siitä, miten vanhempi kielipoliisisukupolvi moittii alle kolmikymppisiä siitä, että nämä eivät osaa kirjoittaa yhdyssanoja oikein. Kilpeläinen kirjoitti:

Jostain syystä juuri yhdyssanojen hallinnasta on tullut alle kolmikymppisten suomalaisten sivistyksen ja turmeluksen mittari. Enää ei moitita sotahistorian ja kertotaulun tuntemuksen puutteita; riittää, että osaa kirjoittaa ne oikein.

Hyvät vanhukset, yhdyssanavammaisten pilkkaaminen on out. Sovitaanko, että jokainen kielipoliisi unohtaa hetkeksi ylemmyydentuntonsa ja miettii, millainen on yhdyssanan itseisarvo nykymaailmassa. Yhdyssanarajoitteinen nuorukainen puhuu englantia ja hakee verkosta tietoa keskimäärin paljon taitavammin kuin halveksujansa.

Moni meistä 1980-luvun lapsista tarvitsee yhdyssanoja vain silloin, kun niiden hallinnalla pitää tehdä vaikutus edellisten sukupolvien yhdyssanapoliiseihin. Pahimmallakin kielirikkurilla voi olla hieno tulevaisuus mainos graafikkona, pokeri ammattilaisena tai viihde toimittajana.

Aristoteleen kantapää ei enää ole alle kolmikymppinen, mutta ei yhdyssanasääntöjen hallitsemattomuus herätä kantapään pehmeässä ytimessä ylemmyydentuntoa vaan sekaannusta. Eihän yhdyssanasääntöjä kukaan missään ikäluokassa osaa täydellisesti, joten ajatus siitä, että kyseessä olisi sukupolvisodan aihe, kuulosti kärjekkäältä.

Samoin kuin idea siitä, ettei nuoriso tarvitse yhdyssanoja. Eikö sanojen yhdistely ole suomen kielen keskeinen toimintatapa? Monesta muusta kielestä puhumattakaan: Lennart Meri kertoo kirjassaan Revontulten porteilla matkastaan tsuktsien pariin. Hänen tapaamansa tsuktsi Attata kertoi hänelle, että heidän sanansa sorsille on lylekeli eli pyörösilmä.

– Lyle on meidän kielellämme silmät ja keli on pyörylä. Me teemme aina niin, että laitamme kaksi sanaa yhteen ja saamme siten aivan uuden sanan.

Näin on suomessakin tehty aina ja tuloksena sanakirjamme ovat täynnä yhdyssanoja. Mitä nämä nuoret nyt vauhkoavat? Eikö internetin käyttämisen osaamiseen vetoaminen ala olla jo kulunut selitys ties minkä asian osaamattomuudelle? Onko yhdyssana suomen kielen muotona kriisissä? Onko kyseessä suomen kielen opetuksen kriisi? Vai onko nuoriso nyt vaan herkkänahkaisempaa ja älähtää olemattomasta? Jaakko Kilpeläinen lupautui vastaamaan.
– – –
aristoteles(at)yle.fi