Ettekö te tiedä kuka minä olen?

Oma lähtökohtani asiaa arvioitaessa on se, että ylimielisyys vähenee sitä mukaa, mitä enemmän ihminen tietää. Tästä vain tulee ongelma; se tulee jo alkuasetelmasta: mihin pyrit halutessasi tietää ... mikä on lähtökohtasi. Lähtökohtaan olisi hyvä sisällyttää ajatus tietynlaisesta nöyryydestä nimenomaan sen suhteen, että elämä on lyhyt, ja kaikki mitä sen aikana saavuttaa on haihtuvaa luonteeltaan.

Kun lähtökohta on menestyminen, avautuu tästä heti ainakin kaksi vaihtoehtoa: menestyä yleisesti elämässä ja menestyä oman hyvinvoinnin kannalta.

... kuunnellessani ohjelmaa koin sen hyvin henkilökohtaisena. Oikeastaan jokainen ohjelmassa esitetty ajatus tuntui koskevan itseäni. Näin ollen voi sanoa ohjelmanne tomineen hyvin kohdallani.

Tässä onkin hyvä mennä hieman henkilökohtaiseen ... Kun ajattelen omaa menestymistäni, ja siihen liittyvää 'oikeassa olemista', ylimielisyyttä jne.. - palaudun uudelleen alkuasetelmaan: minkä eteen olen tehnyt työtä menestyäkseni. Henkilökohtaisesti on käynyt siten, että lähes koko 'menestymisen kaipuuni' on liittynyt omaan itseen. Tämä on tullut vastoinkäymisten ja menetysten kautta; ehkäpä se onkin tärkeä asia puhuttaessa sekä 'menestymisestä', että ylimielisyydestä. Ulkoinen menestyminen (ehkäpä samalla ylimielisyyskin) on vaatimatonta, mutta tunnen voivani silti paremmin, mitä koskaan aikaisemmin elämäni aikana.

Tässä on itseänikin kiinnostava ristiriita: Ulkoinen menestyminen ei suoraan liittyisikään hyvinvoinnin tunteeseen.

Se, mitä ihminen on ... useinmiten voidaan kai puhua näyttelemisestä. Harvoin ihmiset ovat ulospäin sitä, mitä he ovat.

Itseäni on alkanut yhä enemmän vaivaamaan eräs asia, mikä liittyy sekä ylimielisyyteen, että 'tietoon'.

Kun keskustelen jonkun kanssa 'asioista', huomaan kontrolloivani itseäni. Haluan ettei keskustelukumppani saa minusta 'tiedon' täyttämää' kuvaa. Haluan olla 'heikko', vaikka olen vahva.

Mitähän psykologit sanoisivat edellisestä? Tälläinen ajatus tulee varmaan siitä, että kovin harvoin sanotaan toiselle millainen hän on. Tavallisessa puheessa pitäisi sanoa useammin se, mitä mieltä on toisesta henkilökohtaisesti, ei vain siten, että asiat yhtyvät, eli ollaan joko samaa mieltä, eli eri mieltä.

Ylimielisyyttä voi olla myös asioiden-ihmisten asettaminen tietyille paikoille, mihin he omasta mielestä kuuluvat. Kiinnostus toista ihmistä kohtaa voi olla hyväksikäyttävää kovin monella tavalla. Tästä tulee varmaan ajatukseni siitä, että teen mitä tahansa / olen mitä tahansa, aina on tunne siitä, että olen vilpillinen = ole tarpeeksi rehellinen.

Mutta voi olla myös ylimielinen omaa itseä kohtaan. Asiaa voi taas lähestyä monella tavalla, silti valitaan yksi ja henkilökohtainen. Jos ylimielisyys kohdistuu itseen, mitä se on? Mielestäni se tarkoittaa sitä, että on lopettanut oman itsensä kuuntelun, eikä niinkään muiden kuuntelemisen. Menee toisten ehdoilla -niin sanotusti.

Tuossa edellisessä on ristiriita. Meille on opettettu miten hyvä olisi, jos ensin kuuntelisimme mitä toisella on sanottavaa ... ... kun tarpeeksi oikaisemme, on lopputulos oma itse. Nimittäin mikä on tärkeintä: oma itse.

En osaa sanoa edes omalta kohdaltani sitä kumpi on tärkeämpää ihmiselle: se, mitä on omassa sisäisessä maailmassaan, vai se, mitä on ulkomaailman kanssa. Lähtökohtani on se, ettei ulkomaailma näytä kauniilta, ellei sisäinen maailma myös ole sitä.

Tätä kautta voin taas palata aiheeseenne: ylimielisyyteen. Sisäisesti kaunis ihminen ei voi olla ylimielinen ketään kohtaan. Hänelle asiat ovat olemassa kaikkia varten, ei vain omaa itseä varten.

Ohjelmanne oli rauhoittava luonteeltaan ... Kitos erityisesti Turuselle ....

-pietroboy-

Näitä on mukava kuunnella. Lisää filosofiaa vaan kehiin, klassikoita vaikka. Ylimielisyys-keskustelu avasi omiakin silmiä taas hiukan. Antiikin myyteistä tai vaikka buddhalaisesta ajatteluperinteestä saisi mielenkiintoisia ohjelma-aiheita...

Untamo Vesiputous